kahvilatasoiset korvapuustit
Toisinaan kahvilafiilistä on kiva luoda kotiin leipomalla.
Esimerkiksi tällaisena sunnuntaina, kun taivas on harmaa, ja sadepisarat valuvat ikkunaa pitkin. Mies pomppasi aamulla sängystä aikaisin, ja kertoi lähtevänsä etsimään paikkaa, jossa voisi katsoa yhdeksältä alkavat formulat. Heitin heipat peittojen alta, torkuin vielä hetken, kunnes nousin rauhalliselle aamiaiselle lueskelemaan ja selailemaan lempireseptikirjaani, Hesarin Ruokatorstaita.
Kirja on täynnä toinen toistaan herkullisempia jälkiruokia ja leivonnaisia, mutta keittiön puutteet aiheuttivat pieniä haasteita: ei irtopohjavuokaa, ei vatkainta, ei soseutinta. (Myöhemmin leipoessani selvisi, että kaulinkin uupui. Tiesittekö, että tyhjä viinipullo toimii erinomaisesti kaulimen korvikkeena?)
Sitten mieleeni nousivat eilen kahvilassa näkemäni valtavat korvapuustit. Ne ovat klassikko, joita tarjoillaan jokaisessa perinteikkäässä ja trendikkäässäkin kahvilassa, mutten ole koskaan ennen itse leiponut niitä. En yleensä nimittäin leivo pullaa, sillä pidän enemmän suklaisista herkuista, marjaisista kakuista, murupiirakoista ja cupcakeista.
Mutta korvapuustit. Niissä on sitä jotakin!
Niinpä googlasin reseptin, ja päädyin lopulta Kinuskikissan pullataikinan ja korvapuustien ohjeeseen.
Kannatti todellakin luottaa nettiarvostelijoiden antamiin 4,4 tähteen.
En yleensä hehkuta leipomuksiani, mutta tällä kertaa en voisi olla tyytyväisempi. Ai että! Niin hyvää pullaa. Taikina täydellisen kuohkea, pullien sisus mehevän pehmeä, täytettä runsaasti. Nämä kyllä hakkaavat peruskahviloiden kuivakat leipomukset mennen tullen.
Ja mikä tärkeintä, vieraatkin tykkäsivät. Pullaa lähtikin lopulta sen verran moneen eri osoitteeseen, että poikakaveri ehti säikähtää, jäikö leivonnaisista enää mitään jäljelle.
Jäihän sitä pullaa, yksi kokonainen pellillinen pakkaseen. Niitä on kiva sulattaa yllätysvieraille tai pakata mukaan aurinkoisena päivänä, kun tekee mieli lähteä pyöräretkelle termarin kera.
Mutta jos sitä ennen söisi vielä yhden.
