Yksinäinen korvakoru

Hei taas täältä kirpeän sunnuntaiaamun ääreltä. Ajattelin tänään esitellä helpon tavan tehdä yksinäisestä korvakorusta kaulakoru. Käytän itse korvakoruja päivittäin ja eniten tykkään roikkuvista korvakoruista eli sellaisista, jotka vain sujautetaan korviin ilman mitään sen kummempia kiinnittämisiä. Tällaisissa korvakoruissa on tietenkin aina vaarana, että toinen tippuu ja katoaa ja itsellekin on näin käynyt useammin kuin kerran.

Ihastuin jokin aika sitten YO ZEN:in ihaniin koruihin ja ostin itselleni heidän puiset lintukorvakorut. Ehdin käyttää korvakoruja parin viikon ajan, kun toinen tippui vahingossa korvastani ja katosi. Etsin korvakorua kuumeisesti kunnes luovutin ja päätin myöntää tappioni.

Vaikka korvakorun kadottaminen ei ole koskaan erityisen kivaa, voi tilanteen kääntää myös positiiviseksi sattumaksi. Itse päätin tehdä jäljelle jääneestä korvakorusta kaulakorun. YO ZEN myy kyseistä lintua myös kaulakorun muodossa, joten vaikka alkuperäiset korvakorut olivat ihanat, ei tämä toinenkaan käyttötapa vaikuttanut erityisen pahalta.

Jos siis satut joskus hukkaamaan korvakoruparista toisen tai jos sinulta löytyy yksinäinen korvakoru jo nyt, tässä ohjeet, miten voit tehdä siitä kaulakorun.

IMG_3143.jpg

Tarvikkeet:

yksinäinen korvakoru

lankaa (itse käytin mustaa nahkalankaa)

sakset

(korvakorusta riippuen saatat tarvita metallirenkaan ketjun kiinnittämiseksi)

Aloita erottamalla itse koru koukkuosasta. Koukkuosa kannattaa säästää, jos innostut askartelemaan uudet korvakorut.

IMG_3144.jpg

Pujota lanka korun tai siinä olevan metallirenkaan läpi. Tee lankaan korusolmu kuvan mukaan. Löysin solmun ohjeen netistä ja itsellä kesti hetken tajuta, miten langat pitäisi laittaa, jotta ne pysyvät. Älä siis luovuta, vaikka solmu ei ensimmäisellä yrityksellä onnistu. Kuvassa ”sininen lanka” on niin sanotusti pohjalanka, jonka ympärille tehdään ”punaisella langalla” itse solmu.

IMG_3160.jpg

IMG_3149.jpg

Mittaa tässä vaiheessa suunnilleen, kuinka pitkän korun haluat. Leikkaa lanka niin, että jätät päähän vähän ylimääräistä solmun tekemistä varten. Tee toinen solmu samoin kuin ensimmäinen ja leikkaa lopuksi nauhojen päät solmujen läheltä.

IMG_3152.jpg

Valmis koru! Solmuja vetämällä voit säädellä kaulakorun pituutta ja jos nauha kuluu puhki, voit askarrella uuden tilalle. Tästä kaulakorusta on tullut yksi suosikeistani, joten kannatti ehdottomasti roskiin heittämisen sijaan muokata korvakoru uuteen käyttöön.

IMG_3163.jpg

Kauneus DIY Trendit

Huomenta!

Huomenta täältä lämpimän villaviltin alta. On lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja samalla blogini ensimmäisen kirjoituksen aika.

Kun olin 5-vuotias, isäni opetti minut virkkaamaan. 6-vuotiaana äitinä puolestaan opetti minut neulomaan. Käsitöideni lopputulokset olivat yleensä erilaisia epämääräisiä möykkyjä, mutta itse olin niistä innoissani ja ylpeä. Muistan vieläkin ensimmäisen käsityöni, jonka tein alusta asti ihan itse: se oli sinapinkeltainen virkattu mandariinin kokoinen pussukka, jonka olin alun perin suunnitellut olevan tasainen ympyrä. En vielä tuolloin osannut lisätä silmukoita oikein tai oikeastaan ollenkaan.

Ala-asteen käsityötunneilla muut ompelivat yhden nuken, minä tein viisi. Kun opettelimme neulomaan minisukkia, minä tein niitä 24 ja väkersin niistä itselleni joulukalenterin. Neuloin kavereilleni villatakkeja ja käsityödiplomia varten suunnittelin neulotun asun, johon kuului mekko, villatakki, pipo ja kauluri. Lukion jälkeen käsitöiden harrastaminen jäi vähemmälle, kunnes se jotenkin salakavalasti hiipi takaisin elämääni ja hetken päästä en enää voinutkaan olla ilman jonkinlaista käsityöprojektia, yleensä niitä oli käynnissä useampikin.

Sama meininki on jatkunut tähän päivään. Suunnittelen jatkuvasti, mitä tekisin seuraavaksi ja tälläkin hetkellä minulla on ainakin neljä käsityöprojektia kesken ja useampia suunniteltu tulevaa varten. Tämän blogin halusin perustaa toisaalta siksi, että minulla olisi joku paikka, johon kerätä tekemieni töiden ohjeita ja muita käsitöihin liittyviä juttuja, ja toisaalta siksi, että haluan jakaa ideoitani muidenkin kanssa. Blogissa tulen siis kertomaan erilaisista käsitöistä, joita olen tehnyt sekä jakamaan ohjeita ja ideoita kaikkeen käsitöihin liittyvään.

Sunnuntaiaamuissa on jotakin ihanan rauhallista ja rauhoittavaa, kun yleensä ei ole kiire minnekään ja koko päivä vielä edessä. Siksi päätin viettää aikaa blogini parissa joka sunnuntai uuden jutun muodossa ja tähän ajatukseen pohjautuu myös blogin nimi Sunday Mornings. Joten tervetuloa blogini seuraan, toivottavasti saat siitä ideoita ja inspiraatioita tai muuten vain ihanaa oloa päivääsi.

IMG_4722.jpg

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo DIY