Rauhoittumisesta

Ihanaa tiistaita ja uuden viikon alkua! Tänään ajattelin jutella rauhoittumisesta ja tavoista maadoittua. Itse tykkään meditoida ja rauhoittua omiin ajatuksiin aika ajoin. Huomaan stressatessani tai kiireisinä aikoina, että kaipaan hetkiä jolloin voin pysähtyä tarkastelemaan omia ajatuksiani. Pysähtymällä, huomaan mitä asioita mielessäni pyörii ja pystyn muuttamaan negatiiviset ajatuksen kulut positiiviseen suuntaan. Meditaatio auttaa minua pysymään tyynenä ja positiivisena. Usein yhdistän meditaatio hetket jooga hetkiin, mutta toisinaan meditoin aamulla heti herättyäni tai illalla ennen nukkumaan menoa. Meditoida ja pysähtyä omiin ajatuksiin voi koska vain. Vaikka ruuhkabussissa tai kävellessä luonnossa. Toki ruuhkaisemmissa ja äänekkäimmissä paikoissa voi hiljentyminen ja keksittyminen omiin ajatuksiin olla haastavampaa, mutta toisaalta se voi selkeyttää ajatuksia kummasti, kun siinä onnistuu.

Meditaatio kannaa aloittaa lyhyillä pysähtymisillä. Alkuun omiin ajatuksiin ja ajattelemattomuuteen syventyminen voi olla haastavaa. Tällöin kun ajatukset alkavat laukata, kannattaa vain pysäyttää itsensä ja siirtää ajatukset takaisin hetkeen. Oman hengityksen seuraaminen auttaa keskittymään läsnäolevaan hetkeen ja meditaatioon. Itselle meditointiin on helpompi asennoitua, kun istun alas jalat risti-istunnassa, otan muutaman syvän hengenvedon ja suljen silmät. Tämän jälkeen annan itseni hengitellä rauhassa syvään ja vain olen. Laitan yleensä kellon soimaan etukäteen, joka havahduttaa meditaatiosta halutun ajan jälkeen. Joskus, kun mieli on oikein levoton, en pysty keskittymään koko aikaa. Tällöin saatan lopettaa meditaation aiemmin, toisinaan taas meditoin pidempään kuin aiemmin ajattelin.

Oletko sinä kokeillut meditoida koskaan? Tuntuuko se haastavalta?

-M

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli

Budjetoinnista

Moikka! Aattelin tänään kirjoitella budjetoinnista ja elämisestä edullisesti. Olen melko tarkka rahankäyttäjä ja oppinut kotoa, että rahan eteen on tehtävä töitä ja raha ei kasva puussa. Olen luonteeltanikin tarkka ja opiskelijabudjetilla eläminen on tuntunut itselleni hyvin luonnolliselta. En välitä rahan kuluttamisesta ja shoppailemisesta. Nuorempana saatoin olla hieman huolimattomampi rahankäyttäjä, mutten koskaan ole ollut kovin leväperäinen. Olen aina ollut säästeliäs ja pitänyt varani etten elä yli varojeni. Lisäksi olen aina tykännyt pitää pientä säästöä matkustamista varten. Pelkkä tieto siitä, että minulla on varaa lähteä reissuun nopeastikin, on ollut minulle aina helpotus ja jollain tavalla helpottanut myös matkakuumetta. Jos varat ovat olleet tiukalla, olen huomannut eri tavalla ahdistuksen tunteen syntyvän ja mietinnät siitä ettei mahdollisuutta lähteä ole. Pureudun seuraavaksi muutamiin budjetointi vinkkeihin.

Pienillä arjen valinnoilla pystyy elämään melko edullisesti ja säästämään rahaa. Helppoja tapoja säästää rahaa on vähentää shoppailua ja vertailla ruokakaupassakin hintoja. Olemme pyrkineet tekemään ruokaostokset kerran viikossa ja ruokakaupassa aina vertaamaan tuotteita ja hyödyntämään tarjouksia. Lisäksi viime aikoina olemme hyödyntäneet netistä löytyvät hävikkiruoka sivustot ja tällä tavoin tehneemme säästöjä. Päivittäisillä kulutusvalinoilla voi tehdä suuriakin säästöjä. Myös säännöllisesti esim. sähköntarjoajan ja puhelinliittymän kilpailuttamisella pystyy tekemään kuukausittaisia säästöjä. Kannattaa myös huolehtia, että pyrkii lopettamaan maksullisten suoratoistojentilaus, jollei niille ole käyttöä. Jos joka kuukausi suoraan tililtä poistuu muutama kymppi kuukausitilauksiin, joita et hyödynnä, on lähes sama asia, kuin laittaisi rahaa suoraan roskikseen. Kulutat rahaa huomaamattasi, kun voisit sen sijaan joka kuukautisen menoerän suunnata vaikka säästötilille ja käyttää vuoden lopussa johonkin itseä miellyttävään asiaan kuten matkaan, pitkä aikaiseen hankintaan yms.

Matkustaakin voi edullisesti, jos jaksaa nähdä vaivaa matkaa suunniteltaessa.Olen huomannut, että usein matkan saa tehtyä edullisemmin, kun hankkii itse lennot ja majoituksen pakettimatkan sijaan. Toki tällöin joutuu näkemään enemmän vaivaa, mutta säästöt voivat olla merkittävät. Matkan hintaa saa laskettua myös varaamalla matkan ajoissa ja pyrkimällä ajoittamaan lennot arkipäiville viikonlopun tai pyhäpäivien sijaan. Lisäksi matkaamalla kohteisiin sesongin ulkopuolella voi hinnassa olla isokin ero. Kaukomaille lentäessä lentojen hinnat voivat alkuun hirvittää, mutta usein paikan päällä asuminen ja eläminen voi olla sen verta edullista, että lentojen hinta ikäänkuin kompensoituu verraten siihen, että lentää edullisesti Eurooppaan, mutta kulujen paikan päällä ollessa lähellä Suomen hintoja.

Onko sinulla jotain hyviä säästövinkkejä?

-M

Työ ja raha Ajattelin tänään Vastuullisuus