Pieni leffasuositus. Netflixiin tuli muutama päivä sitten ihana Eighth Grade -elokuva. Se on valtavan hyvin tehty teinitytön kasvutarina, joka onnistuu kuvaamaan teini-iän epävarmuudet, ahdistukset ja kiusalliset hetket maagisen aidosti. Leffa imaisee takaisin yläasteelle. Ja näin 2000-luvun alun teinin näkökulmasta leffa imaisee myös sen seuraavan sukupolven yläasteelle, jossa epävarmuutta aiheuttavat kaiken muun lisäksi insta-tykkäykset ja muut some-hässäkät.
Pääosassa nähtävä Elsie Fisher tekee huikean hienon roolityön. Hänen esittämänsä ujo ja hiljainen Kayla kuulostaa ja näyttää aidolta teinitytöltä, ei miltään Hollywood-versiolta teinitytöstä. Tekee mieli sanoa Kaylalle, että kyllä se siitä, it gets better. Teini-ikä ei onneksi kestä koko elämää.
Eighth Graden käsikirjoittanut ja ohjannut Bo Burnham (synt. 1990) aloitti uransa muuten tubettajana ja koomikkona. Pisteitä siitä, kuinka aidosti hän on onnistunut kuvaamaan teinitytön sielunmaisemaa. Burnhamin on kerrottu ammentaneen elokuvaan omia kokemuksiaan ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä.
Eighth Grade on katsottavissa Netflixissä. Saattaa aiheuttaa ajoittain pientä myötähäpeää, mutta pienet nolot hetket taitavat nekin kuulua teini-ikään (ja elämään noin yleensä).
PS. Kun nyt tunteisiin iskevistä leffoista oli puhe, niin mainittakoon että Call Me by Your Name on Yle Areenassa vielä pari päivää, 29.9. asti.
Suosikkidokkarit: The Social Dilemma (Netflix) ja The Real Story of Paris Hilton (YouTube)
Kuva: Netflix / The Social Dilemma
Tapa, jonka haluaisin kitkeä itsestäni pois: kännykän – tai siis lähinnä sosiaalisen median – turhanpäiväinen selailu. En liputa totaalikiellon puolesta, mutta voisin vähentää some-aikaani roimasti. Jättää putoamatta kaikkiin mahdollisiin YouTube-kuoppiin. Olla katoamatta Instagramiin ja ihan vieraiden tyyppien profiileihin. Rajoittaa Twitterin vain työkäyttöön. Poistaa Facebook-tili.
Tiedän, mitä askeleita pitäisi ottaa. Poistaa sovellukset puhelimesta, jättää puhelin makuuhuoneen ulkopuolelle, määrittää omat someaika-rajoitukset ja kellonaika, jolloin puhelinta ei enää saa käyttää. Tiedän tämän kaiken ja silti… silti puhelin jotenkin maagisesti päätyy käteen miljoona kertaa päivässä. Ensimmäinen asia, jonka teen aamulla ja viimeinen asia, jonka teen illalla on hyvin usein puhelimen selaaminen.
Katsoin Netflixin kehutun, Jeff Orlowskin ohjaaman The Social Dilemma -uutuusdokkarin (suom. Valvontakapitalismin vaarat). Se oli hyvä. Vaikuttava, silmiä avaava, pelottavakin. Kuuntelin puolitoista tuntia, kun asiantuntijat ja some-jättiläisten entiset työntekijät kertoivat ikäviä totuuksia siitä, kuinka sosiaalinen media ja internet manipuloivat meitä. Kuinka käyttäytymispsykologiaa opiskelleet kasvuhakkerit kehittävät uusia tapoja, jotta jatkamme selaamista mahdollisimman pitkään. Kuinka joudumme täysin tiedostamatta suostuttelun teknologian uhreiksi. Kuinka sosiaalinen media käyttää psykologiaa meitä vastaan, addiktoi ja aiheuttaa riippuvuutta. Aiheuttaa masennusta ja itsetunto-ongelmia, itsemurhiakin. Kuinka algoritmit ja tekoäly päättävät puolestamme, mihin ”totuuteen” uskomme. Kuinka olemme vain tuotteita matriisissa. ”If you’re not paying for a product, you’re the product”.
The Social Dilemma on kiistatta hyvin tehty dokkari, jossa nykyteknologian vaarat tuodaan vaikuttavasti esille. Minä haluan silti edelleen uskoa, että internetissä ja sosiaalisessa mediassa on paljon hyvääkin. Kuten blooperseja ja kissavideoita. Ja ystävyyttä, fiksuja ajatuksia ja sukulaisia, jotka löytävät toisensa somen avulla. Internet ehkä yrittää jakaa meitä omiin kupliimme, mutta kyllähän se myös tuo meitä yhteen. Sosiaalinen media aiheuttaa taatusti ulkonäköpaineita, mutta myös poistaa niitä, kun somevaikuttajat julkaisevat aitoja kuvia läpeensä filtteröityjen sijaan. Hyvää ja pahaa. Utopia ja dystopia samaan aikaan, sanotaan dokkarissakin.
En poistanut some-tilejäni dokkarin katsomisen jälkeen. Mutta olen sentään yrittänyt vähentää ärsyttävää ja turhanpäiväistä selaamista! Pakotan itseni miettimään sitä ikävää, minusta piittaamatonta tekoälyä, joka kontrolloi, manipuloi ja ohjailee kaikkea, mitä netissä teen. Tyrkyttää katsottavakseni kissavideoita. Ja blooperseja. Pudottaa YouTube-kuoppiin ja heittää perään tikapuiden sijasta lapion, jotta voin kaivautua syvemmälle.
The Social Dilemma (Valvontakapitalismin vaarat) katsottavissa Netflixissä… joka on sekin osaltaan syyllinen juuri siihen, mistä dokkari varoittaa.
PS. Kaiken tämän jälkeen on ehkä hieman pönttöä suositella sisältöä YouTubesta, mutta varaukseton suositus YouTubessa ilmaiseksi katsottavana olevalle The Real Story of Paris Hilton -dokkarille. Sekin käsittelee osaltaan internetin ja sosiaalisen median vaaroja. Ennen kaikkea se kertoo kuitenkin siitä, minkälainen nainen ”alkuperäinen influencer” Paris Hilton on bimbon julkisuuskuvansa ja kohuotsikoiden takana. Dokkari ottaa myös melko hurjan käänteen hänen lapsuutensa tapahtumiin.
On myös vähän pönttöä lisätä tavalliseen tapaan tekstiin Lue myös -kohta, koska mitä hiton suostuttelun teknologiaa sekin on. Teen sen silti:
