Sarjojen tärkein kriteeri (eli Inventing Annasta, Reacheristä ja viihdyttävyydestä)
Suosikkiasioita: Viihdyttävät sarjat.
Mulla on nykyään huono sietokyky sellaisiin sarjoihin, joiden parissa en viihdy. Viihtyminen on pääasia, kun päätän mihin tuhlaan ja en tuhlaa aikaani. En jaksa kahlata läpi jotain superkehuttua Laatusarjaa, jos se lähinnä tylsistyttää minua. Ennen jatkoin usein kahlaamista, koska pitäähän mun tietää miten tämä loppuu. Nykyään olen että se ja sama, next. Siis useimmiten. Välillä kahlaan edelleen – osin tämän bloginkin takia. Pitäähän mun tietää, mitä dissaan. 😀
Olen viime päivinä tsekannut kaksi uutuussarjaa. Toinen viihdytti, vaikka paperilla se vaikutti hyvin epäviihdyttävältä ja toinen tylsistytti (tai tylsistyttää), vaikka paperilla se vaikutti superviihdyttävältä.
Reacher / Amazon Prime
Aina viihdyttävien sarjojen ei tarvitse olla sitä ominta minua. Siis leppoisia komedioita, hyvän mielen sarjoja tai sarkastisia satiireja. Amazonin Reacher pitää sisällään paljon sellaista kamaa, jota en tavallisesti jaksa. Lähinnä liiallista väkivaltaa ja muuta yletöntä ramboilua. Mutta minä viihdyin sen parissa mainiosti. Sarja on hyvin tehty, koukuttava ja mikä tärkeintä, se ei ota itseään liian vakavasti. Lee Childin kirjasarjasta tuttu Jack Reacherin hahmo on aiemmin nähty valkokankailla Tom Cruisen esittämänä (olenko jo maininnut, etten voi sietää Tom Cruisea?).
Moni kirjasarjan fani pettyi aikoinaan Cruisen pestaamiseen, sillä kirjoissa Reacheriä kuvaillaan isoksi ja lihaksikkaaksi miesvuoreksi (siis ei ehkä juuri noilla sanoilla, mutta you get the point). Ja 170-senttinen Cruise on melko kaukana siitä. Sarja-Reacherin pääosassa nähtävä Alan Ritchson saikin heti alkuun pisteitä oikeanlaisesta olemuksestaan. Siis 188 sentin pituudestaan ja yleisestä miesvuorimaisuudestaan. Ja ilmeisesti Reacher-fanit ovat noin muutenkin olleet tyytyväisiä hänen suoritukseensa. Itse en voi ottaa kantaa, sillä en ole lukenut yhtään Reacher-kirjaa. Mutta sarjalle pisteitä! Olisin katsonut enemmänkin kuin kahdeksan jaksoa.
Tiivistelmä: Buu Tom Cruise, jee Alan Ritchson ja suositus oikein viihdyttävälle Reacherille. Sarja uusittiin pikatahtia kakkoskaudelle, joten viihdyttävät ramboilut jatkukoon!
Inventing Anna / Netflix
Ja sitten tämä Netflix-uutuus. Huoh. Mulla oli korkeat odotukset Inventing Annasta, megatuottaja Shonda Rhimesin (Greyn anatomia, Scandal, Bridgerton, How to Get Away with Murder…) luomasta ja tuottamasta minisarjasta. Sarjan taustalla on kiehtova tositarina venäläissaksalaisesta Anna Delveystä (oikealta nimeltään Anna Sorokin), joka huijasi itsensä New Yorkin seurapiireihin esiintymällä rikkaana perijättärenä. Ja joka sittemmin jäi kiinni ja passitettiin rikoksistaan vankilaan. Sarja pohjautuu toimittaja Jessica Presslerin artikkeliin How Anna Delvey Tricked New York’s Party People – suosittelen, mainio juttu.
Mutta itse sarja… jos nyt sillä viihdyttävyys-aspektilla arvioidaan, pakko myöntää että olen pettynyt. Enkä edes kovin vähää. Sarja vaikuttaa heittävän potentiaalinsa hukkaan. Noin kiinnostava tarina, noin tylsä toteutus! Pääosassakin superlahjakas Julia Garner – jonka Anna-aksentti saattaa muuten kuulostaa melko ärsyttävältä, mutta on itse asiassa hyvin lähellä totuutta.
Hyvä on, olen katsonut vasta kolme jaksoa, joten ehkä tämä ininä on ennenaikaista ja epäreilua. Mutta luoja että on ollut työlästä tarpoa niiden kolmen jakson läpi. Tuntuu, että olisin katsonut sarjaa paljon pidempään kuin kolme tuntia. Sarja on ihan liian pitkä (yhdeksän vähintään tunnin mittaista jaksoa) ja siinä on ihan liikaa turhaa sälää. Tai siis ainakin niissä kolmessa ekassa jaksossa oli.
Ei minua kiinnosta sarjan toimittajahahmo Rachelin (Anna Chlumsky) ja tämän aviomiehen (Anders Holm) parisuhde ja tuleva lapsi. Tai vielä sitäkin turhempana, Annan lakimiehen (Arian Moayed) ja tämän vaimon (Caitlin FitzGerald) parisuhdekeskustelut (sain tosin iloa Succession-jälleennäkemisestä). Kill your darlings, hyvät ihmiset! Jaksot olisivat ihan hyvin voineet olla 30-45-minuuttisia, jos ylimääräinen sälä olisi jätetty leikkauspöydälle.
Sitten se päätös rakentaa sarja niin vahvasti toimittajan ympärille… en pitänyt siitä ratkaisusta. Ja munhan toimittajana pitäisi pitää siitä, että toimittajan työtä arvostetaan ja nostetaan keskiöön. Ongelma on vain siinä, että – ja sanon tämän täysin ammattikuntaani arvostaen – lopputulos, siis tarina, on usein huomattavasti kiinnostavampi kuin työ tarinan takana. Ja jos tämä tarina kiinnostaa, suosittelen ennemmin Jessica Presslerin artikkelia kuin taiteellisia vapauksia ottavaa Inventing Annaa.
Nyt mun pitää enää päättää, viihdyttääkö sarja edes sen verran, että jaksan jatkaa kahlaamista vielä kuusi (6!) ylipitkää jaksoa.
PS. Jos olisin tehnyt ystävänpäiväpostauksen kuten piti, mutta en ehtinyt, olisin siinä suositellut Amazon Primen mainiota rom com -uutuutta I Want You Back. Ei yritä millään lailla keksiä pyörää uudestaan, vaan on juuri sitä, mitä minä romanttisilta komedioiltani kaipaan: hauska, lämmin ja hyvällä tavalla ennalta-arvattava. Ja viihdyttävä tietysti, päivän teemaan sopien. Plus pääosassa on Jenny Slate, josta pidän kovasti.
LUE MYÖS:
- Hyvän romanttisen komedian tunnuspiirteet
- Viisi uutuussarjaa testissä (eli parit kehut ja paljon valitusta)
- 33 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2022 (osa 1)
- 20 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2022 (osa 2: Netflix)
SEURAA BLOGIA: