20 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2022 (osa 2: Netflix)
Suosikkiasia: uutuussarjat. Ja Netflix!

Tudum, tudum, tudum, Netflixin uutuussarjalistan vuoro! Eli mitä kaikkea katsomme Netflixistä vuonna 2022.
HBO Maxin, Amazon Primen, Disney+:n ja kumppaneiden uutuudet löytyvät ykkösosasta. Vuoden 2023 -versio myös julkaistu, samoin kuin vuoden 2023 Netflix-lista.
- 33 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2022 (osa 1)
- 37 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2023 (osa 1)
- 26 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2023 (osa 2: Netflix)
(mikä / milloin alkaa)
Inventing Anna / 11.2.
Aloitin viime vuodenkin Netflix-listan tällä sarjalla. Minisarjaa ei kuitenkaan nähty vielä 2021, mutta nyt nähdään. Ja heti helmikuussa. Suosittelen edelleen sarjan pohjaksi toimittaja Jessica Presslerin kirjoittamaa New York Magazinen artikkelia How Anna Delvey Tricked New York’s Party People. Megatuottaja Shonda Rhimesin luoma Inventing Anna pohjautuu artikkeliin.
Artikkeli ja sarja kertovat Anna Delveyn, oikealta nimeltään Anna Sorokinin, tarinan. Häntä esittää sarjassa Ozarkista tuttu Julia Garner. Venäläistaustainen Anna muutti New Yorkiin vuonna 2013 ja päätyi osaksi kaupungin seurapiirejä… paitsi että hän ei ollutkaan mitä väitti olevansa.
The Woman in the House Across the Street From the Girl in the Window / 28.1.
Kristen Bellin tähdittämä satiirinen nimihirviö naureskelee The Woman in the Window’n ja The Girl on the Trainin kaltaisille psykologisille jännäreille.
Anatomy of a Scandal / 15.4.
Yläluokkaisten brittien skandaaleita! On tarkoitettu antologiasarjaksi; yksi skandaali per kausi. Ensimmäinen kausi pohjautuu samannimiseen Sarah Vaughanin romaaniin. Pääosissa brittinäyttelijöiden kermaa, muun muassa Sienna Miller, Michelle Dockery ja Rupert Friend. Edit. huhtikuussa!
Archive 81 / 14.1.
Sarjassamme LiianPelottaviaSarjojaMaisalle ÄläNytTyperysMeneKatsomaan MenetätYöunesi: samannimiseen podcastiin perustuvaa Archive 81 -sarjaa kuvataan näin: Dan Turner ottaa vastaan vahingoittuneiden videonauhojen entisöintityön ja joutuu mukaan salaperäiseen vyyhteen, johon liittyy kadonnut ohjaaja ja demonikultti. Okei. Pääosassa Mamoudou Athie ja Dina Shihabi.
The Witcher: Blood Origin / 25.12.
Ja sarjassamme MaisaMitäJosNytEnsinKatsoisitWitcherin: esiosa kertoo tapahtumista ennen The Witcheriä.
Haltijoiden valtakunnassa 1200 vuotta ennen Geralt Rivialaisen aikaa hirviöiden, ihmisten ja keijujen maailmat yhdistyvät – ja ensimmäinen noituri syntyy, kertoo Netflix.
Heitän villin veikkauksen ja sanon, että Henry Cavill lienee Geralt Rivialainen? Olen valtavan hyvin kartalla The Witcherin maailmasta. Anyways, tässä uutuudessa nähdään ainakin Michelle Yeoh, joka on aina badass. Toivottavasti saa ässäillä tässäkin.
Human Resources / 18.3.
Big Mouthin tekijöiden spin offissa seurataan ”hormonihirviöiden ja häpeävelhojen kaltaisia olentoja, jotka auttavat ihmisiä elämän poluilla”. Eli vähän kuin Big Mouth meets The Office.
In From the Cold / 28.1.
Vakoojajännäri! Kelpaa. Salattu menneisyys vakoojana paljastuu on aina pätevä lähtökohta. In From the Coldissa taitaa olla jotain scifi-meininkejä mukana, ilmeisesti KGB:n kokeet ovat antaneet meidän ex-venäläisvakoojallemme, yksinhuoltajaäiti Jennylle ”erityiskykyjä”. Pisteitä Netflixille: Jennyä näyttelee oikeasti venäläistaustainen näyttelijä, Pietarissa syntynyt ja 11-vuotiaana Yhdysvaltoihin muuttanut Margarita Levieva (tuttu mm. Revengestä).
Margarita on Wikipedia-sivunsa mukaan entinen rytminen voimistelija. Ei nyt liity tähän sen enempää, mutta oli minusta kiinnostavaa. Ja toki voimistelutaustasta on taatusti hyötyä, kun pitää tehdä kaikkia stuntteja, joita oletan tässä sarjassa olevan. Oikeasti, voimistelijat, olivat sitten teline-, rytmisiä- tai joukkuevoimistelijoita, ovat superihmisiä.
PS. Voimistelusta puheen ollen, jos joku haluaa keskustella kanssani siitä, miksi hitossa UCLA on aloittanut kautensa niin huonosti, hit me up. #bruins.
Resident Evil / 14.7.
Tää on sarjassamme MaisaEiTiedäMistäPuhuu. Okei eli Netflixissä on jo nyt animaatiosarja Resident Evil: Infinite Darkness, joka pohjautuu Resident Evil -videopeleihin. Olenko oikeassa? Ja sitten on ne leffat, ne, joissa on Milla Jovovich. Nekin pohjautuvat samaisiin videopeleihin? Joo, eteenpäin. Ja nyt on tulossa live action -sarja – jälleen pohjautuen videopeleihin? Jep.
”Epidemia paljastaa Umbrella-yhtymän synkät salaisuudet lähes 30 vuotta T-viruksen löytymisen jälkeen. Sarja perustuu kauhupelien ja -elokuvien sarjaan”. Selkee. Oletan, että Umbrella-yhtymä ja T-virus olisivat tuttuja juttuja, jos olisin pelannut / katsonut minuuttiakaan yhtään mitään Resident Eviliä.
Devil In Ohio / 2.9.
Psykiatri → kultista paennut tyttö → ongelmia. Suurin piirtein noin. Minisarja perustuu Daria Polatinin samannimiseen romaaniin. Pääosassa Emily Deschanel.
1899 / 17.11.
Superkehutun Darkin luojien Jantje Friesen ja Baran bo Odarin uutuudessa joukko erimaalaisia siirtolaisia lähtee Lontoosta höyrylaivalla kohti New Yorkia – ja sitten jotain ikävää ja liian pelottavaa tapahtuu, ja Maisa ei enää uskalla katsoa koska liian alhainen nauru- ja kissanpentuindeksi! Netflix puhuu ”painajaismaisesta mysteeristä”.
Chosen / 27.1.
Tarjolla tanskalaista scifi-draamaa:
17-vuotiaan tanskalaistytön elämä mullistuu, kun hän saa ystäviensä kanssa selville hiljaisessa kotikaupungissaan piilevän järkyttävän totuuden.
Boo, Bitch / 8.7.
To All the Boys -leffasarjasta tuttu Lana Condor on pääosassa komediasarjassa, jossa lukiotyttö ”herää kummituksena villin illan jälkeen”. Tietysti! Voisin vannoa, että Netflixissä on leffa, jossa on täysin sama juoni…. ?
Wednesday / 23.11.
Elokuvahistorian kuuluisin keskiviikko, Addams Familyn Wednesday saa oman sarjansa, ei enempää eikä vähempää Tim Burtonin ohjaaman sellaisen. Sarjaa kuvaillaan Wednesdayn kasvutarinaksi, ja se kertoo hänen lukiovuosistaan. Plus kaikesta siitä yliluonnollisesta kauhukamasta, josta Addams Family tunnetaan. Pääroolin nappasi Jenna Ortega. Catherine Zeta-Jones esittää Morticiaa, Luis Guzmán Gomezia.
The Sandman / 5.8.
Heei, DC:n sarjakuvaan perustuva sarja! Pitäähän joka listalla olla joku sarjakuvahomma. The Sandman pohjautuu Neil Gaimanin sarjakuvaan, ja jopa minä tiedän, että kyseinen tyyppi on alallaan hyvin merkittävä tapaus – muun muassa sarjat Lucifer, American Gods ja Good Omens sekä animaatio Coraline pohjautuvat Gaimanin töihin. Ja monet, monet muut. The Sandmania pidetään Gaimanin parhaimpiin kuuluvina töinä.
En edes yritä kuvailla, mistä The Sandman kertoo, koska mokaisin kuvaukseni kuitenkin. Kerron vain, että pääosassa nähdään Tom Sturridge. Hän esittää Dream-nimistä supersankaria. Ehkä. Ja Game of Thronesista tuttu Gwendoline Christie esittää Luciferia. Tämä Lucifer on ilmeisesti paljon lähempänä Gaimanin sarjakuvista tuttua Lucifer-hahmoa kuin Tom Ellisin esittämä Lucifer Luciferissa. Vastaus on neljä. Siis kysymykseen, kuinka monta Luciferia sain tungettua edelliseen lauseeseeni.
The Midnight Club / 7.10.
Kauhua, jälleen kerran kauhusarjojen mestarilta Mike Flanaganilta. Vuoden 2021 Midnight Mass oli ilmeisen hyvä, samoin neljän vuoden takainen The Haunting of Hill House, joten oletettavasti laadukasta kauhua luvassa myös vuodeksi 2022. Siis niille, joihin kauhu vetoaa. Itsehän olen suosiolla jättänyt väliin Mike Flanaganin tuotokset. Koska yöunet.
The Journalist / 13.1.
Japanilaisessa trillerisarjassa ”omistautunut toimittaja selvittää itsepintaisesti totuutta hallitusta koskevasta korruptioskandaalista, vaikka vaikutusvaltaiset viholliset yrittävätkin pysäyttää hänet”. Pohjautuu samannimiseen vuonna 2019 ilmestyneeseen elokuvaan (jap. 新聞記者, Shinbun Kisha), joka puolestaan pohjautui toimittaja Isoko Mochizukin kirjaan. Sarjassa pääosaa esittää Ryoko Yonekura.
Kesän kuumuudessa / 21.1.
Jatkamme matkaamme Etelä-Amerikan lämpöön: brasilialaisessa teinisarjassa nuoret tyypit hengailevat / ovat töissä paratiisimaisessa lomakeskuksessa. Eli rakkauskipuiluja, ystävyyttä, Draamaa ja kauniita maisemia.
Getting Curious with Jonathan Van Ness / 28.1.
Queer Eyesta tuttu Jonathan Van Ness tutustuu erilaisiin aiheisiin asiantuntijoiden johdolla. JVN:llä on myös samanniminen podcast.
Murderville / 3.2.
Murder but make it comedy, ilmeisesti. Omalaatuinen etsivä Terry Seattle ratkoo murhia ulalla olevien julkkisvieraiden kanssa tässä improvisoidussa rikoskomediassa. Kai tuo potentiaalisesti voi toimia? Pääosassa on Will Arnett.
Vikings: Valhalla / 25.2.
History Channelin Vikings-sarjan spin off Vikings: Valhalla sijoittuu vuosisadan päähän alkuperäisen sarjan tapahtumista.
Tudum. Siinä ne. Sitten vain odottamaan niitä viittätuhatta muuta uutuutta, jotka Netflix marssittaa ruutuun vuonna 2022.
PS. Vuoden 2021 Netflix-lista – ja miten kävi:
- Inventing Anna: Ei ilmestynytkään vielä 2021, vaan vasta 2022.
- Anatomy of a Scandal: Sama kuin yllä.
- Shadow and Bone: Oikein pätevä genressään, kakkoskautta odotellessa.
- Lupin: En minä tiedä miksen ole edelleenkään katsonut tätä!
- Firefly Lane: EOS, ei ole kiinnostanut tarpeeksi, että olisin jaksanut tutustua mikä homma.
- The Woman in the House Across the Street from the Girl in the Window: 2022.
- Halston: En ole katsonut.
- Ginny & Georgia: En pitänyt.
- American Crime Story: Impeachment: Tämä ei ole vielä tullut Netflixiin. Olen vain olettanut, että jossain kohtaa tulee muiden American Crime Storyjen tavoin.
- The Serpent: En ole katsonut.
- Country Comfort: En ole nähnyt. Enkä liene ainoa, joka on skipannut. Sarja taisi olla melko floppi.
- Maid: Loppuvuoden 2021 kehutuimpia sarjoja. On oikein hyvä.
- Colin in Black & White: En ole katsonut.
- Brand New Cherry Flavor: Ditto. Oikeasti mikä sarjabloggari minä olen, mitä minä olen viime vuonna katsonut?
-
Pieces of Her: Ei nähty vielä 2021 ja myös vuoden 2022 osalta vähän kysymysmerkkejä. Edit. eipä olekaan kysymysmerkkejä, vaan sarja julkaistaan 4.3.
LUE MYÖS:
- 37 mielenkiintoista uutuusarjaa vuodelle 2023 (osa 1)
- 26 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2023 (osa 2: Netflix)
- 33 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2022 (osa 1)
- Vuoden 2021 parhaimmat sarjat (ja ne, joita ilman olisin pärjännyt)
- And Just Like That, Gossip Girl ja muut vuoden 2021 sarjat, jotka jätin kesken
- 24 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2021 (osa 1)
- 15 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2021 (osa 2: Netflix)
SEURAA BLOGIA:
Viime vuoden Brand New Cherry Flavor oli hieno, Cronenbergmaisia ( ja miksei Greenaway-tyylisiäkin) tunnelmia. Suosittelen!
Kiitos suosituksesta! Ja kiitos kommentista, joka sai minut sivistämään itseäni 😀 … koska ollakseni rehellinen, sun viittaukset olivat munlaiselle epä-cinephilelle liian kultivoituneita. Nyt tiedän taas vähän enemmän! 🙂
Katsottiin jo puolison kanssa tuo Archive 81 ja täytyy sanoa, että oli ihan briljantti! Enemmän kuumottava kuin pelottava, mutta muutama todella karmiva kohtaus oli joukossa. Iso suositus tälle, piti todellakin otteessaan!
Luen sun kommentin näin:
”Ihan briljantti” = okei ehkä mun sitten pitääkin tsekata mikä homma.
”Enemmän kuumottava kuin pelottava” = hyvä on, kuulostaa ihan siedettävältä.
”Muutama todella karmiva kohtaus” = HELL NO!
”Iso suositus” = ääh myönnetään, alkoi kiinnostamaan.
Joten kiitos, ehkä mun tosiaan on tsekattava mikä homma… joskus keskellä päivää kun on valoisaa.