NEPAL – ANNAPURNA BASE CAMP osa3

Päivä 7

Uni ei oikein tullut tänäkään yönä, mutta nyt ei onneksi huimannut, sydän vaan vähän hakkasi. Kai sitä kuitenkin muutaman tunnin nukkui, koska aamulla ei ollut aivan kuollut olo. Lähdettiin liikkeelle 7:30 ja aloitettiin päivän osuus nousulla. Ei mitään kovin jyrkkää kylläkään. Oli hemmetin kylmä, eikä mulla tullut lämmin vaikka kuoritakin alla tunsin hikoilevani. Se tuntui oudolta. Pienen nousun jälkeen maasto oli tasaisempaa.

Kantajamme lähti aamulla takaisin Bamboohon, koska hänellä ei ollut tarpeeksi vaatetta mukana ja kylmyys oli edellisenä iltana/yönä iskenyt ja ollut loppupeleissä liikaa. Järkkäilimme tavaroitamme näin ollen vähän uusiksi ja laitoimme tarpeettomat jutut jo kantajan mukana alemmas, ja yhdistimme loput meidän tavaroista sekä oppaan tavarat rinkkaan, jonka hän otti täksi päiväksi kantaakseen.

P3230328.jpg

P3230349.jpg

Liikuttiin lumivyöryjen riskialueella, joten lorvimiselle ei ollut aikaa. Kävely tuntui melko raskaalta, vaikka kovin jyrkkiä nousuja ei ollutkaan. Kuljimme lumisten rinteiden välissä ja maa oli alkupätkällä jo jäässä. Kasvillisuutta näillä korkeuksilla ei juuri enää ollut, vihreää ja karvaista monsuunikukkaa ja pientä risukkoa lukuunottamatta.

Lounaalle pysähdyttiin Macchapucchre Base Campille, jossa meidän silmien edessä komeili Fish Tail. Upea. Kun aurinko vihdoin löysi meidät, tuli mukavan lämmin. Jotkut turistit hyppäsivät täältä helikopterin kyytiin, sillä sekä MBC:lta että ABC:lta se on mahdollista. Osa jättää kokonaan trekkailun välistä ja tulee helikopterilla katsomaan maisemat.

Matka lounaan jälkeen kohti ABC:ta oli todella raskas. Heikotus iski hyvin nopeasti. Salaitkuja aurinkolasien takana tuli itkettyä pariinkin otteeseen. Aika pian nähtiin jo Base campin siintävän edessä päin, sillä nousu oli sen verran loivaa. Epätoivo meinasi kuitenkin iskeä, kun tuntui, ettei majatalot silti lähentyneet, vaikka yritti kuinka edetä. Huimasi, vähän oksettikin ja ajoittain särki päätä. Ilman ohuuden huomasi selkeästi.

P3240404.jpg

P3240407.jpg

Perille kuitenkin selvittiin ja itkupillinä piti taas rääkyä kun päästiin vihdoin huoneeseemme ja sängylle istumaan. Melkoinen uurastus. Toki itku oli osaksi myös onnellisuutta ja ylpeyttä. Mä selvisin huipulle!

ABC oli tässä vaiheessa aika pitkälti täysin pilvien peitossa ja fiilis oli aika hämmentynyt, ihan kuin ei olisi oltu tämän maan päällä ollenkaan. Jokapuolella valkoista. Seisottiin myöhemmin päivällä erään jyrkänteen reunalla ja tuntui kuin maailma olisi päättynyt siihen, kun edessä oli vain valkoista usvaa. Se oli aika hullua.

P3240443.jpg

Päivä 8

Herättiin vähän ennen kuutta. Uni olisi vielä maistunut, koska edeltävänä yönä olin nukkunut kunnolla ensimmäistä kertaa kolmeen päivään. Olin ottanut illalla vuoristotautilääkkeen, sillä päätäni oli särkenyt useamman tunnin. Lääke janotti aivan hemmetisti, mutta helpotti oloa. Pisti mut nukkumaan ilman pelkotiloja.

Kun poistuttiin aamulla huoneestamme, oli vastassa aivan käsittämätön maisema. Oltiin täysin vuortenhuippujen ympäröimänä. Ne oli nyt niin lähellä jo. Edessä komeili Annapurna South sekä Annapurna 1, takanamme Fish Tail ja molemmilla sivuilla jotkut, joiden nimiä en muista. Siinä sitä ihmettelemistä taas riitti. Oli se sen tuskaisen nousun arvoista.

P3250479.jpg

P3250494.jpg

Vuorten ihastelun ja kuvien räpsimisen jälkeen oli aika laskeutua takaisin alemmas, samaa reittiä. Siinä käppäillessä jotenkin hoksasi, että ei sitä ollutkaan ehkä niin heikko, vaan kyllä se meidän kulkema reitti oli oikeasti raskas, eikä niin loiva mitä oli ylöspäin mennessä ajatellut. Maastokin koostui lähinnä eri kokoisista kivistä ja toisinaan ohuesta sorapolusta. Tuli aika keväinen fiilis kun ulkona oli kylmä, mutta aurinko lämmitti ja linnut lauloi.

Loppu matkasta alkoi sataa ja noin tunnin verran me odoteltiin suojassa, että se laantuisi. Ukkonenkin jylisi ja salamoi. Kun sade vähän laantui, lähdettiin taas etenemään. Alaspäin meno oli huomattavasti nopeampaa kuin ylöspäin meno, vaikka mun polvet ja nilkat huusivatkin hoosiannaa.

Energiaa oli jostakin syystä yllättävän paljon, joten kun päästiin Bamboohon (tulimme yhdessä päivässä alas saman verran kuin olimme nousseet kahdessa päivässä), lähdimme Iiron kanssa vielä läheiseen bambumetsään ja koskelle. Sade tuntui itseasiassa aivan ihanalta, kun oli kunnon kamppeet päällä. Päivän päätteeksi pääsimme vielä tulikuumaan suihkuun. Ai että.

P3250529.jpg

P3250534.jpg

P3250541.jpg

Päivä 9

Aamulla sai vetää muovipussit jalkoihin, sillä kengät oli märät edellisen päivän sateesta. Olin edellisenä päivänä alkanut Iiron innoittamana kuunnella podcasteja kävellessä ja huomannut sen olevan toimiva taktiikka jaksamisen kannalta. Nyt kun kuljettiin toistaiseksi samaa reittiä takaisinpäin, ei ollut yhtä paljon ihmeteltävää ja pystyi huoletta keskittyä murhamysteerin ratkaisuun. Vaikka toki jo kertaalleen nähdyt maisemat oli edelleenkin huikeita, mutta sitä ei ihmetellyt enää kaikkea vastaantulevaa ja uppoutui ihan mielellään omiin juttuihin.

Oli omituista ajatella, että vaelluksemme päättyisi jo seuraavana päivänä. Aika oli mennyt niin nopeasti. Oli yhtä aikaa haikea fiilis ja helpottunut fiilis. Haikea siksi, että tämä oli ollut ihan älytön seikkailu ja oltiin nautittu joka päivästä, mutta helpottunut siksi, että kymmenen päivää vaeltamista oli jo ihan riittävä määrä näin ensikertalaisille :—D Ja kyllähän sitä vähän kaipasi jo mukavuuksien pariinkin.

annapurna1.jpg

Lounastauolla Sinuwassa seurasin kun paikalliset pikkutytöt leikkii leluilla ja kuunteli youtubesta lastenlauluja. Luin seiniltä Dalai Laman viisauksia.

Käveltiin yhteensä vajaa 7 tuntia ja noin 10 kilometria (paljon mäkiä, siksi hidas tempo), jonka jälkeen saavuttiin meidän viimeiseen majapaikkaamme, Jhinuun (korkeus 1780m). Päivän päätteeksi, jalat jo valmiiksi aivan muusina, köpöttelimme vielä noin 20 minuuttia porrastettua polkua alas laaksoon, kuumille lähteille. Kuohuvan kosken vierustalla oli kaksi lämmintä allasta ja kolme luonnonsuihkua, joista taukoamatta valuva vesi oli oikeasti kuumaa. Jotenkin omituista ajatella, ettei se vesi ollut lämmitetty, vaan ihan luonnollisesti sen lämpöistä. Vähän häiritsi kun lähteillä oli niin paljon porukkaa, mutta tosi kiva kokemus silti. Teki erittäin hyvää pitkän päivän jälkeen. Illalla, viimeisen illan kunniaksi, juotiin bisseä ja rommia sekä pelattiin korttia meidän oppaan ja kantajan kanssa.

P3260561.jpg

Päivä 10

Herättiin aamulla kukon kieuntaan. Se kiekui minkä keuhkoistaan ulos sai, eikä volyymissa säästellyt. Oltiin joka ilta menty nukkumaan puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä ja herätty ennen seitsemää. Vuoristorytmiin tottui nopeasti.

Viimeinen päivä. Väsytti. Ei jotenkin jaksanut enää. Jalat oli menneet edellisenä päivänä taas niin kipeiksi, että kävely ärsytti. Ja ehkä se fakta, että tiesi tämän olevan viimeinen vaelluspäivä väsytti entisestään? Kuuntelin koko matkan podcasteja ja laahustin. Asenne ei ollut enää kovin kohdallaan :—D Naisten päivätkin oli alkamassa, ja sen huomasi.

Lounaspaikkamme (en muista paikan nimeä, mutta se oli pari-kolme tuntia Jhinusta lähdön jälkeen ja tunti ennen Siwaita) oli kaunis ja siellä oli hirmuinen määrä erilaisia kukkia ruukuissa. Pidin niistä. Lämpötila oli huomattavasti korkeampi kuin pitkään aikaan – aurinko paahtoi ja se tuntui yllättävän tukalalta kun oli jo tottunut koleaan säähän.

Matkamme päättyi Siwaiin, josta hypättiin Jeepin kyytiin ja lähdettiin kohti Pokharaa. En muistanut tien olleen niin kuoppainen. Auto heittelehti holtittomasti ja me pideltiin kahvoista kiinni niin lujaa kun pystyttiin. Viimeisen trekkauspäivän saldoksi tuli noin 4,5 tuntia kävelyä, ja väittäisin vajaa 10 kilometria.

Pokharaan saavuttiin päät aivan pyörällä. Ihan kuin olisi ollut jonkun sortin jet lag. Meillä oli aivan upea reissu, kaikin puolin. Jokaisen hikipisaran ja itkun arvoinen, heittämällä. Yhteensä kymmenen päivän aikana tuli taitettua jotain 90 ja 100 kilometrin väliltä, eli melkoinen matka. Numerona sitä on vaikea hahmottaa, mutta itse sitä vaan jaksoi ihmetellä, kun jokaisen päivän päätteeksi katsoi miten pitkälle oli taas edetty. Tai kun viimeisenä päivänä pystyi nähdä Annapurnan huiput, jotka olivat nyt niin kaukana, mutta pari päivää aiemmin olimme olleet aivan sen juurella. Jotenkin sitä vaan jaksoi painaa päivästä toiseen (ikään kuin 10 päivää nyt olisi mikään älyttömän pitkä aika , mutta kuitenkin), niiden maisemien voimalla. Kyllä. Ja suklaalla.

 

Mitä meillä sitten oli mukana?

-Yksi rinkka yhteisille tavaroille ja molemmilla 20-30 litran päiväreput.

-Makuupussit (vuokrattu)

-Mulla untuvatakki (vuokrattu)

-Iirolla paksu fleecetakki, mulla ohuempi fleecepaita

-Kuoritakit (Iiron takki vedenkestävä)

-Mulla sadeponcho

-Vaelluskengät

-Mulla varakengät (Vansin tennarit :–D)

-Pipot

-Lippikset

-Hanskat

-Kaulahuivit

-Aurinkolasit

-Vaellushousut

-Mulla trikoot

-”Normaalit” housut (iirolla chinot ja mulla jotkut sellaiset liehulahkeiset)

-Kerrastohousut

-Sukkia (sekä vaellussukkia että perussukkia)

-Villasukat

-Alusvaatteita

-T-paitoja (teknisiä ja puuvillaisia)

-Pitkähihaiset (mulla kaksi, iirolla yksi, teknisiä)

-Tarvittavat kosmetiikkatuotteet

-Mulla vaellussauvat ja polvituet

-Omat pikku ”tyynyt” (siltä varalta ettei majataloissa olisi ollut)

-Pyyhkeet

-Parit kirjat + mulla päiväkirja

-Pelikortit

-Ensiapupakkaus

-Puhelimet ja laturi

-Akkupankki

-Kamera, linssit ja laturi

Väittäisin, että meillä oli aika täydellinen määrä tavaraa, sillä kaikkea (pikkutyynyjä lukuunottamatta) tuli käytettyä. Sandaalit olisi olleet hyvä lisä!

 

Ps. Aiemmat osat täältä ja täältä :—)

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

 

Kommentit (6)
  1. Moi, ollaan pian lähdössä Nepaliin ja Annapurnalle. Osaatko sanoa onko Annapurna Base Camb trekkiä ( poon hillin kautta) mahdollista tehdä 7 päivässä? meille on tarjottu paljon paketteja (jotka sis. majoitukset ja ruuat, oppaan ja kantajan) 60dollarin päivähintaan / per hlö. Näetkö että fiksumpi/edellusempi ottaa pelkkä opas? Auttaako hän majapaikan kanssa?

    1. Heippa! On se varmaankin mahdollista, mutta tietenkin paljon rankempi rupeama verrattuna 10 päivään. 🙂 Meille myytiin jokaisessa kysymässämme paikassa vain tuota 10 päivän vaihtoehtoa, mutta uskon, että niiden suhteen voi kyllä neuvotella. Kantajaa ei välttämättä tarvitse, etenkin jos oma kunto on hyvä (tai on aiempaa vaelluskokemusta), eikä rinkka ole hirvittävän painava. Jos menisin itse uudestaan, ottaisin luultavasti vain oppaan, koska siinä säästää aika pitkän pennin 🙂 opas auttaa majoitusten ja ruokailujen kanssa. 

  2. Ei vitsi että kuulosta upealta!

    1. Sitä se kyllä oli 🙂 Suosittelen jos vaan koskaan tulee mahdollisuus!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *