Meidän ei alunperin pitänyt mennä Singaporeen. Tarkoituksena oli viettää Indonesiassa kaksi kuukautta putkeen, mutta muutama päivä ennen lähtöä saimme tietää, ettemme kahden kuukauden viisumeita ehtisi saada, sillä olimme niiden hakemisen kanssa liian myöhään liikenteessä, joten ainoa vaihtehto oli muuttaa suunnitelmia. Indonesiassa saa viettää kerrallaan 30 päivää ilman viisumia, joten päätimme lentää välissä Singaporeen, sillä se on maantieteellisesti hyvin lähellä. Mitään varsinaista paloa ainakaan minulla ei Singaporea kohtaan ollut, mutta päätimme kuitenkin viettää maassa muutaman päivän, kun kerran olimme sinne jokatapauksessa menossa. 

Singapore kuitenkin yllätti oikein positiivisesti! Oletin maan olevan vain pilvenpiirtäjin täytetty bisneskeskittymä, jossa kaikki maksaa reppureissaajalle aivan liikaa – ja sitä se osittain olikin, mutta Singaporella oli myös paljon muutakin tarjottavaa. Ja mikä tärkeintä, fiilis oli kohdallaan.

Saavuimme Singaporeen keskiyön jälkeen ja kun tallustelimme kohti kapselihostelliamme, pysäytti punatukkainen mies meidät hostellimme alakerrasta löytyvän pubin edessä ja kysyi haluaisimmeko oluet. Vastustelimme, mutta täysin turhaan. :—D Oluet oli alta aikayksikön tuupattu käsiimme. Pubin terassilla oli sekalainen seurue, joista norjalainen pariskunta asui myös hostellissamme. Vaikka emme niitä oluita varsinaisesti siinä hetkessä halunneetkaan, oli vastaanotto Singaporeen erittäin kohdallaan. 

Yövyimme tosiaan BEAT. -kapselihostellissa, jossa meillä oli isossa huoneessa leveällä patjalla varusteltu yläpunkka, johon sai vedettyä rullaverhon eteen. Eli käytännössä dormi, mutta vaan parempi pariskunnille. :—D Oltiin majoitukseemme todella tyytyväisiä, eikä yöstä joutunut maksamaan ihan liikaa, vaikka Singapore kallis onkin.

Se mikä Singaporessa oli erityisen mukavaa, oli se, että kaupunki oli mietitty myös jalankulkijan näkökulmasta, ei pelkästään autoilijan, kuten esimerkiksi Dubai. Me kävelimmekin joka paikkaan ja saimme näin ollen hyvän läpileikkauksen kaupungista. 

Tutustuimme Chinatowniin, Little Indiaan, Arab Streetin – sekä hulppeaakin hulppeamman Marina Bayn alueeseen. Kasvissyöjälle Singapore ei tarjonnut tajuntaa räjäyttäviä makuelämyksiä, mutta kuulemani mukaan kaupunki on erittäin toimiva kohde kaikkiruokaisille kulinaristeille. 

Gardens by the Bay on upea puutarha, jonka oheen on rakennettu useita valtavan kokoisia rakennelmia, jotka muistuttavat puita. Puutarhassa sai kävellä ja istuskella maksutta ja lippuja kaivattiin vain jos halusi tutustua kasvihuoneisiin tai nousta hissillä tekopuiden väliin rakennetulle sillalle. Me otettiin puistosta hyvin pitkälti kaikki irti ja vietittiin alueella tunteja. Illalla puutarhassa pärähti käyntiin myös vaikuttava valoshow.

Arab Streetin läheisyydestä löytyy kaksi erittäin värikästä kadunpätkää Haji Lane ja Bali Lane, jotka ovat täynnä kivoja baareja, kahviloita ja putiikkeja. Graffitein koristellut talojen seinämät tuntuivat olevan Singaporen kuumimpia kuvauskohteita, sillä ihmisiä oli lähestulkoon jonoksi asti kameroidensa kanssa. Me tyydyttiin selfieiden sijaan ihastelemaan sitä väriloistoa ja juomaan yhdet oluet. Oli mukavaa, että kaiken sen kliinisyyden takaa löytyi myös jotain vähän räiskyvämpää, vaikka erittäin siistiä oli toki täälläkin.

Ihan turhaan ei Singaporen roskattomuudesta puhuta, sillä se on oikeasti ihan totta. Näin meidän kahden päivän visiitin aikana ehkä kaksi roskaa tiellä, ja vielä niin, että oikein etsimällä etsin niitä. :—D

Singapore oli ehdottomasti vierailemisen arvoinen ja sopii sekä paksummalle että ohuemmalle lompakolle. Kaupunki tarjoaa luksushotelleja, säihkyviä designerbrändien putiikkeja ja kalliita ravintoloita, mutta myös edukkaampia baareja, ruokatoreja ja (ilmaisiakin) nähtävyyksiä. Reilut kaksi päivää riitti hyvin, enkä tiedä kuinka pitkään Singaporessa riittäisi ainakaan itselleni virikkeitä, mutta mielestäni se oli erittäin hyvä paikka nopeaksi välietapiksi. Ja hei, myös Singaporen lentokenttä on todella cool omassa skenessään. :—D

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Etelä-Balilta jatkoimme matkaa Pohjois-Balille kohti Sumberkimaa. Olimme varanneet Sumberkimasta yhdeksi yöksi parvekkeellisen huoneen Sumberkima Hill resortista, mutta ennen sinne asettumista teimme muutaman täsmäiskun matkanvarrella. Ensin päädyimme Aling Aling -vesiputouksille, jotka koostuvat useammasta eri kokoisesta putouksesta, joista yhtä vaille jokaiselta pystyy hyppäämään alas. Yhtä putousta pitkin pystyy myös laskemaan alas. Aivan sairasta touhua, jos minulta kysytään :—D Iiro oli hommasta ihan innoissaan ja minä tyydyin mieluusti kuvaajan rooliin. Ensimmäinen putous (jota pitkin sai myös laskea) on viisi metriä korkea, seuraava kymmenen metriä ja viimeisin älyttömät 15 metriä. Ja Iirohan roikaisi alas jokaisesta. Viimeiseksi menimme itse Aling Alingille, joka oli jo sen verran korkea, että sieltä ei (luojan kiitos) voinut hyppiä alas. Vähän huvitti miten turvatoimet oli toteutettu, eli siis ei millään tavalla :—D Pelastusliivin sai päälleen liukumäkeä varten, mutta mitään ohjeita ei annettu esimerkiksi siltä varalta, että löisi päänsä kallioon laskun aikana. Ohjaajat menivät itse yleensä edeltä, mutta he hyppivät kuin mitkäkin hullut. Suomessa tällainen ei olisi koskaan sallittua, mutta lisäbuustiahan se vaan tuo kun on sellainen pieni vaarantunne läsnä. Mua huimasi jo katsominenkin, mutta ymmärrän kyllä miksi esimerkiksi Iiro nautti niin paljon. Muita ihmisiä ei myöskään ollut liikaa, eli hyppiä sai ihan rauhassa ilman jonottamista.

Vesiputkouksilta ajoimme Brahma vihara-temppelille, joka oli todella upea. Yksityiskohtaista arkkitehtuuria ja paljon värejä. Harmitti, että temppeli oli melkoisen remontin alla, mutta vaikutuksen se teki siitäkin huolimatta. Balilla tämän tyyppisiä temppeleitä oli monia, enkä samanlaisiin törmännyt missään muualla Indonesiassa. 

Temppelin jälkeen piipahdimme vielä Banjarin kuumille lähteille, jotka koostuivat kolmesta erikokoisesta altaasta. Ihan kiva kokemus, mutta jo kerran Nepalissa kuumat lähteet kokeneena tämä ei tuntunut enää niin erikoiselta. Altaissa vesi on myös melko sakeaa, joten ihan hirveästi niissä ei tee mieli loikoilla, vaikka vesi ihanan lämpöistä onkin. :–D 

Sumberkima Hilliin saapuessa suunnitelmissa oli vain ja ainoastaan rentoilu. Terassillamme oli ihana, iso sänkykeinu (vai miksikä sitä nyt kutsuisi? :—D), jossa makoiltiin ja katsottiin elokuvaa. Resortissa olisi ollut myös spa ja mieletön ulkoilma-joogastudio, mutta lyhyen vierailumme vuoksi emme ehtineet niitä hyödyntää. Sumberkima Hill koostuu useammasta villasta ja meidän huoneemme oli osa kolmen huoneen kokonaisuutta. Jaoimme kahta muuta huonetta asuttavien henkilöiden kanssa uima-altaan, jota pääsin hyödyntämään auringonnousun aikaan, kun siellä ei ollut vielä ketään muita. Terassilta sekä altaalta sai nauttia mehevästä panorama-maismasta – vasemmalta puolelta näkyi merelle ja oikealla sivulla komeilivat vuoret. Auringonnousun aikaan koko näkymä oli maagisen sumun peitossa. 

Seuraavana päivänä jatkoimme parin kilometrin päähän Sumberkiman keskutaan huomattavasti edullisempaan, erittäin sympaattisen miehen pitämään majapaikkaan. Yksi ensimmäisistä asioista mitä mies Iirolle sanoi, oli, ettei paitaa tarvitse turhaan pitää päällä. :—-D Tyyppi itse puuhaili puutarhassa reteästi ilman paitaa, kaljamaha pystyssä. Mies asui perheineen yläkerrassa ja vieraille oli oma siipi alakerrassa. Kylä oli hyvin pieni, eikä missään näkynyt muita turisteja. Ruokapaikkaa oli vähän hankala löytää, mutta host-isäntämme avulla sekin luonnistui. Tutustuimme erääseen paikalliseen naiseen, joka oli aiemmin elämässään toiminut turistioppaana ja nähnyt paljon maailmaa. Hänen kanssaan oli helppo keskustella, sillä hän puhui todella hyvää englantia. Nykyisin nainen asui perheensä kanssa Sumberkimassa, pyöritti ravintolaa ja vaikutti todella onnelliselta. Nyt hän toivoi, ettei Sumberkimasta tulisi seuraavaa turistirysää, ja me komppasimme toivetta. On sääli, kun kylät ahdetaan täyteen turisteja, sillä paikallisten elämä häiriintyy, vaikka toki se tuo heille myös rahaa. Kaksipiippuinen juttu.

Sumberkimasta teimme päiväreissun Menjanganin saarelle, jonne menimme snorklaamaan. Olin lukenut etukäteen Menjanganin olevan yksi Indonesian parhaimmista snorklaus/sukelluspaikoista, ja sitä se kyllä olikin. Ehdottomasti meidän parhain vedenalainen kokemus. Upeita korallista muodostuneita luolia ja mieletön määrä erilaisia kaloja. Toki koralli oli täälläkin osittain kuollutta, mutta sitä se on valitettavasti ollut jokaisessa vierailemassamme paikassa, ja täällä ehkä kuitenkin vähiten. Näimme kaloja kaikissa sateenkaaren väreissä ja bongasimmepa muutaman Nemonkin (eli pellekalan). Säppikaloja sai varoa, sillä niitä näissä vesissä oli paljon ja ne olivat melko agressiivisia tapauksia. Yksi meinasi käydä Iiron päälle, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Kuulimme useita tarinoita kyseisten kalojen hyökkäyksistä, mutta isoa tuhoa ne eivät ihmiselle saa aikaiseksi, vaikka melkoisia vonkaleita ovatkin. Menjangan oli Indonesian reissumme yksi parhaista kokemuksista ja sitä voin ehdottomasti suositella kaikille, joita merenalainen elämä kiinnostaa!

Sumberkimasta lähdimme klo 23 autolla kohti Gilimanukin satamaa, josta otimme lautan Itä-Jaavalle. Olimme varanneet reissun Ijenin tulivuorelle, jonka kraaterille kiipesimme yöllä. Itä-Jaavalle saapuessamme meitä vastassa oli kuski, joka vei meidät tulivuoren juurelle. Kraaterille käveli muistaakseni vajaa pari tuntia, eikä maasto ollut kovin haastavaa ylöspäin mentäessä. Alaspäin mentäessä sai kulkea melko hitaasti, sillä kengät luistivat pöllyävässä hiekassa todella paljon. Kuluneet Vansit eivät olleet se paras valinta :—D Kraaterin pohjalle päästiin noin viideltä aamulla ja saimme hetken aikaa ihastella sinisiä liekkejä, jotka syntyvät sulfaattien kemiallisista reaktioista. Sen selkeämpää vastausta liekkien synnystä en osaa kertoa, mutta jokatapauksessa kraaterissa on paljon keltaista sulfaattia, jota sieltä myös paikallisten toimesta kerätään ja kannetaan jyrkkää rinnettä ylös rottinkikoreissa. Työturvallisuus on täällä(kin) täysin tuntematon käsite. Kraaterista löytyy maailman isoin happojärvi, joka komeilee kirkkaan turkoosina. Naamalla täytyi pitää hengityssuojaa, sillä sulfaattisavun hengittäminen on vaarallista ja se myös haisee todella pahalle. Vaikka meno vähän hasardia olikin, kannatti silti käydä! Ehdottomasti vaivannäön ja univajeen arvoista.

Kun päästiin tulivuorelta takaisin alas ja autoon, nukahdettiin heti. :—D Lähdimme samantien takaisin lautalla Balille, sillä meillä oli lennot ostettuna Denpasarista Singaporeen. Indonesiassa saa olla ilman viisumia vain 30 päivää kerrallaan, joten meidän oli aika poistua hetkeksi maasta. Jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet miettiä reittimme vähän paremmin, sillä jouduimme suhaamaan vähän edes-taas, mutta ei se onneksi iso vaiva ollut, kun kyseessä on kuitenkin melko pieni saari.

Pohjois-Baliin olisi ollut hauska tutustua vähän kattavamminkin, mutta onneksi ehdittiin kuitenkin tällaiselle pienelle tutkimusmatkalle. Meno eroaa huomattavasti Etelä-Balin hulinasta ja surffimentaliteetista, ja saimme mielestäni hyvin aidon kokemuksen. Ijenin tulivuori olisi varmasti jäänyt näkemättä ellemme olisi yhdistäneet sitä Sumberkiman vierailuumme, sillä Jaava on valtava saari ja Ijen on aivan sen Itäisessä päädyssä, mikä tarkoittaa sitä, että sinne ei olisi ollut aikaa lähteä enää myöhemmin reissumme aikana.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM