Matkamme jatkui Gileiltä hiljalleen kohti Floresin saarta, sillä päätimme lähteä neljän päivän laivareissulle, jonka pääpointtina oli vierailu Komodon kansallispuistoon ja siellä asustavien Komodo-liskojen spottaus. Olimme kuulleet, että kyseinen reissu kannattaa ehdottomasti toteuttaa, joten ajattelimme lähteä testaamaan, vaikka siitä saikin muutaman lantin pulittaa. Laivalle mahtui noin 30 henkeä ja valita sai joko kansipaikan tai hytin, josta me päädyimme jälkimmäiseen. Olemme ehkä vähän vanhoja ja mukavuudenhaluisia, mutta ajatus kannella nukkumisesta noin monen tuntemattoman kanssa ei ihan hirveästi napannut. :—D Pieni yksityisyys on aina kiva juttu.

Lähdimme matkaan Lombokin Bangsalista, jonne tulimme Gili T:ltä veneellä. Laivamme oli puinen, väriltään ruskea paatti, josta tuli hyvä fiilis heti kun sen näimme. Se ei ollut mikään auringossa kimalteleva jahti, mutta juuri hyvä niin. Hyttimme oli pieni ja se sijaitsi ”sopivasti” aivan moottorin yläpuolella, mutta se ei loppupeleissä haitannut. Melu oli sen verran tasaista, ettei se vaikeuttanut nukahtamista. Eikä me hytissä muutenkaan liiemmin aikaa vietetty. Oli mukavaa saada omat kamat sinne säilöön ja päästä lepäämään aina kun siltä tuntui. Laiva oli nimittäin täyteen buukattu, joten tilaa kannella levyttämiseen ei ihan liikaa ollut, vaikka toki sopu sijaa antaa ja niin edelleen.

Joka päivä laivan miehistö tarjoili meille aamiaispannarit, buffetlounaan ja -illallisen. Kasvissyöjät sai välillä vähän kärvistellä, mutta kukaan ei valittanut. Jokaiselle oli kuitenkin jotakin ja ruoka todellakin maistui, sillä ruoka-aikojen välissä oli melko monta tuntia, jolloin kaikille oli ehtinyt tulla jo aika kova nälkä. Ajelimme päivät sekä yöt pysähtyen pariin otteeseen joka päivä. Halukkaat sai tällöin hyppiä veteen laivan kannelta ja uida läheisille rannoille. Kerran lähdettiin trekkailemaan rannalta vähän syvemmälle viidakkoon ja päädyttiin vesiputoukselle.

Muutaman kerran päästiin snorklaamaan, ja puitteet siihen oli oikein hyvät. Yhdessä kohdassa pääsimme tiirailemaan isoja manta rauskuja, jotka oli kieltämättä melko kuumottavia, vaikka en itse niin läheltä niitä nähnytkään. :—D Hurjan kokoisia otuksia. Komodon kansallispuistossa teimme pienen trekkauksen, josta saimme ihastella eteen aukeavaa maisemaa ja myöhemmin pääsimme tutustumaan Komodon varaaneihin, jotka olivat kyllä melkoisia vonkaleita. :–D Kyseiset liskot elävät vain tällä alueella ja ne ovat todella isokokoisia, maailman isoimpia. Ennen reissun loppua, kävimme vielä Pink Beachilla, jonka ranta oli tosiaan vaaleanpunainen, sillä sen hiekkaan on sekoittunut pienen pieniä korallihippuja.

Iltaisin joimme olutta, nautimme auringonlaskuista, tarkkailimme laivan tieltä pakoon ampaisevia lentokaloja ja vietimme aikaa muiden matkustajien kanssa laivan kannella. Pelasimme korttia ja tutustuimme toisiimme. Kerran osa porukasta bongasi myös delfiinejä. Matkamme päättyi Floresin Labuan Bajoon, josta otimme hotellin yhdeksi yöksi ja lähdimme seuraavana aamuna lentäen Balille.

Yömme Labuan Bajossa oli melko mielenkiintoinen, sillä joku tyyppi yritti tulla huoneeseemme keskellä yötä, mutta onneksi heräsimme oven narinaan ja tunkeutuja juoksi karkuun. Oli varmastikin aikeissa varastaa meiltä, mutta ei siinä onneksi onnistunut. Tästä opimme, että se ovi kannattaa aina laittaa sisältä päin lukkoon. Meillä oli siis sellainen huone, jossa oli oma terassi ja se oli myös ensimmäinen, johon kuka tahansa hotellin alueelle tuleva törmäisi sinne tullessaan.

Kaiken kaikkiaan laivareissu oli todella onnistunut ja olemme todella tyytyväisiä, että päätimme lähteä. Reissun onnistumiseen vaikuttaa paljon se millainen porukka laivalle osuu, ja meidän kohdalla se oli oikein mukava joukko lähinnä eurooppalaisia reissaajia. Osa vähän nuorempia ja osa vähän vanhempia, naisia ja miehiä, pariskuntia, kaveriporukoita ja yksin matkustavia. Kannattaa ehdottomasti mennä jos snorklaus, luonto ja laivassa matkustaminen sekä chillailu kiinnostaa. :—) Oli mielestäni hintansa väärti.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Lombokin Senggigistä siirryimme seuraavaksi Gilin saarille. Pohjois-Lombokilta, Bangsalista lähti veneitä tunnin välein, eikä mitään tarvinnut varata etukäteen. Olimme päättäneet vierailla jokaisella Gilin saarella, sillä vaikka olimmekin kuulleet paljon hyvää sekä huonoa etukäteen, halusimme muodostaa mielipiteemme itse, ja koska aikaa oli viiden päivän verran, ehdimme hyvin käydä kaikissa.

Matkustimme ensin Gili Airille, josta varasimme neljän hengen bungalowin suurin piirtein saaren keskeltä. Olimme siis reissun päällä edelleen ystäväpariskuntamme kanssa. Air oli heti ensi kosketuksesta lähtien meidän kaikkien mieleen – jokin siinä vaan kolahti. Fiilis oli hyvin rento, mutta meininkiä saarella oli silti. Ei autoja tai tuk tukeja missään. Skoottereita nähtiin jonkin verran, mutta nekin olivat sähköskoottereita, jotka vaan hiljakseen lipuivat ohi ilman ärsyttävää pärinää. Niin ihanaa. Hevoskärryjä saarella käytettiin paljon, ja niitä saikin vähän väliä väistellä.

Air on pieni saari, joten sen ympärikävelemiseen ei ihan hirveästi aikaa mennyt. Saimme parin päivän aikana siis melko hyvän läpileikkauksen saaren tarjonnasta ja olimme hyvin tyytyväisiä näkemäämme. Heti ensimmäisenä iltana päädyimme hauskoihin rantakekkereihin, jonka myötä tuli juhlittua ensimmäistä kertaa koko reissumme aikana. :—D Hetki oli täysin oikea, sillä mentiin todella ekstemporeena menoihin mukaan.

Olimme etukäteen kuulleet valitusta siitä kuinka Air on huonossa kunnossa, sillä sataman läheisyydestä monia paikkoja on purettu ja monet paikat ovat remontissa tai rakennusvaiheessa. Me emme kuitenkaan kokeneet sitä häiritseväksi, sillä sellaistahan se joskus on. Ei se kuitenkaan koko saarta pilaa.

Airilta lähdimme Inkerin kanssa Gili Menolle ja pojat jäivät hetken mielijohteesta vielä Airille yhdeksi yöksi. Meno oli todella hiljainen saari, ehkä vähän turhankin hiljainen, mutta ranta oli äärimmäisen kaunis ja vesi oli niin kirkkaan turkoosia, että emme olleet sellaista vielä missään nähneet. Meillä ei ollut etukäteen yöpaikkaa varattuna ja suunnitelmana olikin kävellä satamasta eteenpäin ja napata siitä matkalta joku edullinen, mutta kiva majapaikka. Ihan näin se ei kuitenkan mennyt, sillä Meno on todella harvaan rakennettu, eikä siellä liiemmin valinnanvaraa ollut. Suurin osa paikoista näytti myös melko kalliilta. Onneksemme päädyimme aivan rantaviivan juureen erääseen syrjäiseen ruokapaikkaan, jossa työskentelevät herrasmiehet tarjosivat meille yöpaikkaa sieltä. Ilmaiseksi. Heillä oli bambukatoksia, johon saimme Inkerille pedin ja itse viritin hammokin katoksen alle. Miehet olivat vimpan päälle mukavia tyyppejä, joiden kanssa vietettiinkin koko ilta. He soittivat kitaraa, tyhjästä vesisäiliöstä tehtyä rumpua ja lauloivat. Ja me jammailtiin siinä mukana. Yhdellä tyypillä oli paljon suomalaisia kavereita ja hän osasikin yllättävän paljon suomenkielisiä sanoja. Rannassa oli nuotio ja keskiyöllä päästiin näkemään kun plankton hohti neonsinisenä meressä. Se oli niin siistiä.

Seuraavana aamuna lähdettiin snorklausreissulle, jonka aikana kierrettiin kaikkien Gilin saarten ympäristöä ja snorklattiin yhteensä kolmessa eri paikassa. Nähtiin isoja merikilpikonnia, joista yhtä pääsin ihailemaan hyvin läheltäkin, sillä se ui juuri sopivasti syvemmältä pintaa kohti. Merikilppareista tuli ehdottomasti mun lempparieläimiä tämän kohtaamisen jälkeen. Snorklausreissu päättyi Trawanganille, jonne pojat tulivat myös myöhemmin sinä päivänä. Majoituimme Deep House Bungalowsissa, joka oli todella kiva, omilla ulkoilmakylppäreillä varustettu kaksikerroksinen bungalow-keskittymä. Meillä oli vierekkäiset yläkerran bungalowit, jotka maksoi pari kymppiä yöltä. Majapaikan sijainti oli myös erittäin keskeisellä paikalla. Trawanganin meininki oli itselleni vähän liikaa, sillä saari on hyvin bile-orientoitunut paikka. Ja nimenomaan sellaiseen edm-musiikkiin ja yökerhoihin orientoitunut, mikä ei ole yhtään minua. Myös turistien keski-ikä oli nuorempi muihin saariin verrattuna, ja heitä oli myös määrällisesti enemmän. Onneksi T:n keskuskadulta löytyi myös yksi reggaemusiikkiin keskittynyt, ilmeisen nimekäs, Sama Sama Reggae Bar, jossa kävimme katsomassa livebändin vetoa.

Trawanganilta löytyy myös kaksin kappalein erään Suomalaisen naisen pitämää ravintolaa, joista toisessa kävimme, sillä kuulimme siitä sen verran hyviä arvosteluja. Olisimme käyneet tässä toisessakin, mikäli meillä olisi ollut enemmän aikaa.

Osasimme odottaa tasokasta ruokaa, ja sitä kyllä saimmekin. Täysin vegaanisia, pieniä annoksia, joita tilataan seurueelle useampi kerralla. Täydellistä. Ravintolan nimi on Warung Pituq – iso suositus sille! Kyseinen paikka sai mut rakastumaan jakkihedelmään, joka on ehkä parhain maistamani ”lihankorvike”. Sen jälkeen olenkin syönyt jakkihedelmästä valmistettua ruokaa moneen otteeseen, ja nyt harmittaakin, koska sitä ei ainakaan tietääkseni Suomesta saa.

Trawanganissa oli yksityiskohtia, joista pidin, mutta yleisesti ottaen se ei sytyttänyt. Parikymppisenä se olisi varmaan ollut maailman paras paikka 😀 Gili Meno oli mukava välietappi, ja olen tosi tyytyväinen, että siellä pistäydyimme. Gili Air sai suosikin tittelin, sillä siellä tuntui olevan kaikki aika kohdallaan ja voisin kuvitella meneväni sinne uudelleenkin. Kaikki postauksen kuvat kahta viimeistä lukuunottamatta ovat juurikin Airilta.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM