Paprikahummus – kanaa ja couscousia
Tykkään tehdä erilaisia maustetehnoja ruokieni kylkeen. Kehittelen melkeimpä joka kerta aina vähän jonkun uuden version – muutenhan elämä keittiössä kävisi vallan tylsäksi ja mielenkiinnottomaksi. Vuosien varrella olen kuitenkin onnistunut kehittämään myös muutaman sellaisen sekoituksen, ettei niitä enää uskalla mennä pilaamaan.
Yksi helpoiten muunneltavista tahnapohjista on perus hummus. Siihen voi ympätä aikalailla mitä vain mieli halajaa; pinaattia, papuja, oliiveja, kurpitsaa, punajuurta tai vaikkapa pekonia (testilistalle välittömästi). Eilen tekemäni tekemäni paprikahummus kuuluu omalta osaltani niihin edellä mainitsemiini harvoihin ja tarkoin valittuihin vakioresepteihin, joita en enää juurikaan uskaalla muunnella. Se on todellista herkkua. Ehkä jopa parasta hummusta, jota olen koskaan maistanut. Ja tämä todettakoon sanotuksi aikana ennen pekonihummusta.
Helpot kanavartaat | uunikypsennys
- 600 g maustamatonta kanafilettä
- ½ dl oliiviöljyä
- ½ sitruunan mehut
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 rkl tuoretta inkivääriä
- 1 tl kuminaa
- 1 tl suolaa
- mustapippuria
Valmista kanoille marinadi sekoittamalla kaikki reseptin ainekset yhteen. Jätä maustumaan suljettuun astiaan jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi.
Huuhtele kanat marinadista ennen kuin pilkot ne ja pujotat vedessä liotettuihin varrastikkuihin. Rouhaise pinnalle vähän mustapippuria ja merisuolaa. Paista 200 °C uunissa noin 20 minuuttia mahdollisimman ylhäällä suoraan grillivastuksen alla. Näin kanan pinta saa kauniin rusketuksen.
Paprikahummus
- 2½ uunissa paahdettua paprikaa*
- 300 g käyttövalmiita kikherneitä
- 4 rkl tahinia
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 sitruunan mehut
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 tl kuminaa
- suolaa
* Paprikoiden paahtaminen on ohjeistettu tässä reseptissä. Voit käyttää myös valmiiksi paahdettuja tölkkisäilöttyjä paprikoita.
Mittaa ja punnitse ainekset korkeareunaiseen kulhoon tai tehosekoittimeen. Soseuta tasaiseksi tahnaksi. Maista ja mausta suolalla oman makusi mukaan.
Tarjoiluvaiheessa paprikahummuksen pinnalle voi lorauttaa tilkan oliiviöljyä. Joskus pilkon myös ylijääneitä paprikanpalasia pieneksi silpuksi hummuksen pinnalle.
Tällä kertaa paprikahummus ja kanavartaat saivat seuralaisekseen vielä vähän couscousia, johon silppusin alkuviikon paprika–linssi–kookoskeitosta ylijääneet oreganot sekä yhden vähän nuutuneen persiljan. Oregano sopii älyttömän hyvin paprikan kumppaniksi ja persilja taas puolestaan kanan.
P.s. Jos tahinipurkin ostaminen mietityttää, niin tässä on ainakin kaksi muuta kokeilemisen arvoista reseptiä, joihin sitä saa hyvin tuhlattua: seesaminuudelit ja vadelma–tahini–jogurtti.
Nam! Oon kikherneiden kanssa vasta falafel-asteella joten tämä menee hetimmiten kokeiluun 🙂
Kikherneet ovat parhautta <3 Viimeisimmässä Maku-lehdessä taisi olla ohje myös paahdettuihin kikherneisiin, joita voi lisätä vaikkapa kasvissosekeittojen pinnalle. Suosittelen testaamaan!