Kolme vuotias

K O L M E  V U O T I A S

Kolme vuotta sitten tämä päivä. Muistan sen kuin eilisen. Kaunis, onnellinen, täydellinen päivä. Ehkä se elämäni mullistavin. Minun pieni esikoinen, rinnalla. Avuton, kaunis, täydellinen. Niin täydellinen pieni ihminen. Niin odotettu ja toivottu. 

Pulleat huulet, suuret silmät, tummat hiukset, täydellinen iho. Miten joku voi olla niin täydellinen, kuin nukke. Ja se on minun ikioma. Ihailin häntä, enkä päästänyt silmistäni, jokainen hetki, jokainen minuutti.

Olin aina tiennyt haluavani äidiksi ja tiesin että minusta on siihen, hänen syntymä mullisti koko maailmani.

Muistan elävästi sen päivän kuin kannoimme hänet ensimmäistä kertaa omaan kotiimme. Siinä me olimme, vanhemmat, isä ja äiti, aivan avuttomat. Niin täynnä rakkautta ja ylpeyttä tuosta ikiomasta pienestä. Mutta niin täynnä myös ihmetystä ja pelkoa.

Kolme vuotta olemme saaneet jo kasvaa siksi mitä me nyt olemme, vanhemmiksi. Kolme vuotta on ollut elämäni rikkainta ja myös kasvun aikaa. Elämäni tärkein oppikoulu, koulu vanhemmuuteen ja äitiyteen. 

Hänestä on kasvanut iloinen, reipas, sosiaalinen, nauravainen, hyväksyvä, omanlaisen temperamentin sekä huumorintajun omaava äidin ja isin pieni poika. Hän rakastaa kaikenlaista ulkoiluun ja luontoon liittyvää, hän pitää autoista, traktoreista, kaikista miesten hommista. Hänelle tärkeimmät ovat isi, äiti ja pikkuveli. Hän pitää eläimistä ja on kiinnostunut vanhoista valokuvista, musiikista. Hän viihtyy kovasti muiden ihmisten, varsinkin lasten seurassa. Hän tykkää leikkiä ja pelata. Hän on isoveli, parempaa isoveljeä en voisi toivoa pikkuveljelle. Hän on huolehtivainen, rakastava, tiedän että hänestä tulee jonain päivänä hyvä isä.

Viime aikoina hänestä on kuoriutunut kiltti, jo kolme vuotiaan näköinen, komea, iso poika, pieniä kiukku hetkiä unohtamatta. Pääsosin kuitenkin on aika tasaista ja päivät ovat iloisia.

En voisi kiitollisempi olla meidän rakkaasta aarteesta, esikoisestamme. 

Myönnän, että muutama (aika monta) kyyneltä vierähti poskelle, kun eilen illalla katsoin hänen kuviaan kolmen vuoden ajalta. Kokosin tähän muutamia minulle tärkeitä otoksia aina hänen syntymästään saakka tähän päivään.

Sunnuntaina juhlitaan hänen kolme vuotis syntymäpäiviään yhdessä pikkuveljen yksi vuotis synttäreiden kanssa. Kolme vuotis kuvauksiin menemme kahden viikon kuluttua. Odotan kovasti, että saamme päivitettyä perhealbumiimme esikoisen kolme vuotis kuvat, kuopuksen yksivuotis kuvat sekä kuvia meidän koko perheestä.

Onnea rakas esikoiseni!

Perhe Lapset Vanhemmuus Tapahtumat ja juhlat

Kesäloman tärppi kohteet Suomessa

Minun kesä menee pitkälti töiden parissa, mutta muutamia reissuja meillä on suunnitteilla kesän viikonlopuille niin perheenä, kuin aikuisten kesken. Olen ihmisenä sen tyylinen, että tykkään suunnitella reissut etukäteen, sillä mielestäni hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Toukokuun puolella jo kävimme lasten kanssa viettämässä päivää Kuopiossa  Vehmasmäen eläinpuistossa ja se oli pienten lasten kanssa tosi kiva kesäkohde. Paljon suloisia eläimiä, suuri hiekkalaatikko ja paljon leluja lapsille. Useita grillipaikkoja sekä aina yhtä suloiset kissanpennut. Aivan ihana paikka siis lapsiperheille. Vaikka miksei myöskään aikuisporukalla. Eläinpuistoon on avattu kahvio kauniiseen vanhaan rakennukseen, vanhaa kunnioittaen. Suosittelen poikkeamaan. Eläinpuistoon saa myös kesäpasseja, jonka ostaessa käynti tulee edullisemmaksi jos puistossa tykkää käydä useammin kuin kerran kesässä.

Kesä-heinäkuun vaihteessa meillä on tarkoitus mennä ystävä pariskunnan kanssa Kuopion Viinijuhlille. Viinijuhlilla on tänäkin kesänä kattava valikoima mahtavia esiintyjiä ja hienoa meininkiä Italialaisittain. Ajatuksissa on viettää mukava päivä kierrellen terasseja ja nauttien hyvästä ruoasta ja seurasta aikuisten kesken. Kuopion uusi Saana saunamaailma ja terassi on tarkoitus käydä katsomassa ja muitakin uusia terasseja ja kohteita kaupungilla kiertelemässä. Myös satamassa sijaitseva Gusto Runin viinibaari täytyy käydä kokemassa.

Heinä-elokuun vaihteessa vietämme seitsemättä hääpäivää ja silloin olemme yleensä mieheni kanssa tehneet kahden kesken jotain. Tänä vuonna meitä kiinnostaa Kouvolan asuntomessut, joten hyödynnämme lapsivapaan viikonlopun ja suuntaamme sinne. Samalla vietämme hääpäiväämme ja nautitaan hyvästä ruoasta  sekä hotelliyöstä Kouvolassa.

Elokuun puolivälissä meidän on tarkoitus lähteä lasten kanssa kesälomareissulle ja suuntaammekin Turkuun ja Naantaliin sekä Naantalissa Muumimaailmaan. Turussa menemme perhetuttujemme mökille Turun saaristoon Kustaviin. Odotan innolla jo merimaisemaa ja saaristoa. On ihanaa nähdä ystäviemme kesäpaikka, sekä ennen kaikkia ystävämme.

Naantalissa vietämme yhden yön ja käymme Muumimaailmassa. Esikoisemme odottaa jo kovasti muumien näkemistä. Ja kyllä minustakin on ihanaa lähteä, muumimaailma on varmasti upea paikka myös aikuisen silmin. Odotan myös Naantalin kaunista satamakaupunkia, hyviä ravintoloita sekä aikaa perheen parissa.

Aivan ihanaa kesää

Suvi

Kulttuuri Ystävät ja perhe Lapset Tapahtumat ja juhlat