Eka kesätyöviikko takana

Näkymä kesäkodin ikkunasta
Ekan Vaasa-päivän kunniaksi tutustumassa työpaikkaan jäätelö kourassa
Jännittyneenä kohti Vaasaa

 

Heinäkuu on alkanut koko maassa vilpoisasti. Itselläni alkoi kesätyöt heinäkuun alkamisen myötä, mikä tarkoitti sitä että jännityksellä odotettu Vaasa-kesä sai ensi askeleensa reilu puolitoista viikkoa sitten. Tulin isäni kanssa edeltävänä viikonloppuna kaupunkiin, tarkoituksena tutustua paikkoihin ja helpottaa muuttoa.

Nyt takana on viikko ja kaksi päivää kesätöitä, tämä tuntuu hyvältä. Töissä on mukava porukka, olemme ehtineet käydä töiden jälkeen jäätelölläkin. Monena aamuna tarjolla on leipomuksia, olipa viime perjantaina kunnon brunssikin!

Itse työ on vielä kovin uutta, paikan tavat eivät ihan vielä ole tulleet täysin tutuiksi ja potilastietojärjestelmäkään ei ole sataprosenttisesti hallussa. Hyvä ohjaus kuitenkin on auttanut paljon ja viime viikolla sainkin tehdä reilusti hommia! Työn oppii päivä päivältä ja osaston henkilökunta on isona tukena tässä oppimisessa.

Isoksi ilokseni talonyhtiössäni on sauna joka on vapaasti varattavissa. Olenkin ehtinyt saunoa jo kahdesti viime viikonlopun aikana! Huomaan selkeästi eron ruotsalaiseen saunaan sillä täällä en kestä kovinkaan kauaa löylyssä vaan pian on juostava vilvoitteluhuoneen puolelle. Eiköhän saunataidot palaudu tässä kesän myötä, sillä tarkoituksenani on saunoa mahdollisimman useasti kun nyt siihen on oikeasti mahdollisuus.

Miinuspuolena Vaasassa on harvakseltaan kulkeva joukkoliikenne. En asu keskustassa ja ohitseni menee bussi hyvin harvakseltaan, noin tunnin-kahden välein. Lisäksi viikonloppuisin liikennöinti alkaa suhteellisen myöhään, sunnuntaisin vasta puolilta päivin. Tukholmassa minua hemmoteltiin parhaimmillaan muutaman minuutin välein menevällä metroyhteydellä, nyt on katsottava aikataulukirjaa tai käveltävä. Työmatka onneksi on todella lyhyt.

Katsotaan mitä loppuviikko tuo tullessaan, omissa toiveissa olisi mukava teeilta kavereiden kanssa, mielellään yhdistettynä saunaan ja kauniiseen ilta-aurinkoon.

Mukavaa viikkoa!

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Työ

Iloinen Amsterdam

Terveisiä Amsterdamista! Alkuviikko tuli pörrättyä kanavien luvatussa kaupungissa ja nyt kotiutumisen jälkeen on aika kirjoitella mitä kaikkea tulikaan nähtyä ja tehtyä.

Matkustin isäni kanssa aamuvarhaisella sunnuntailennolla aurinkoiseen Amsterdamiin. Yövyimme mukavassa pikku hotellissa jonka erikoisuuksiin kuului että aamupala syötiin muiden vieraiden kanssa saman pöydän ääressä ja se valmistettiin tilauksesta. Ai että ne letut olivat hyviä!

Matkustimme paljon ratikoilla ja metroilla nähden eri lähiöitä. On kiva poistua turistialueelta hetkeksi ja nähdä miten paikalliset elävät. Kävimme myös museoissa. Oma suosikkini oli eräässä sairaalassa sijaitseva museo Vrolik joka esitteli anatomiaa ja epämuodostumia. Samalla tuli nähtyä paikallinen lääketieteellinen (ainakin näin tulkitsin salien perusteella) ja syötyä sairaalan kahvilassa.

Tiedemuseo Nemo tarjosi elämyksiä myös, oma suosikki siellä oli saippuakuplat. Sieltä tarttui mukaan selkänikamaa esittävä kahvimuki. Hauska idea!

Kasvitieteellinen puutarha oli mukava keidas kiireisen kaupungin keskellä ja vastarintamuseo antoi aimon annoksen historiaa. Body Worlds oli hauska kertaus anatomiasta ja sen koko kehon skannaus oli mukava yllätys. Ei semmoista joka reissulla tule tehtyä!

Ruoka oli hyvää, kokonaisen kanan syöminen tosin oli hieman haastavaa. Kirurgian kurssilla opituista taidoista oli kuitenkin hyötyä kun raaputtelin lihaa irti luista. Mikä minut yllätti täysin oli marjojen laaja saatavuus ja niiden edullisuus. Joka ilta tuli syötyä paljon marjoja, terveellinen iltapala!

Matka oli todella mukava ja rentouttava. Suosittelen harkitsemaan Amsterdamia matkakohteeksi, siellä riittää näkemistä ja tekemistä useammaksi päiväksi.

Nyt matkan jälkeen  edessä on lyhyt pysähdys Tukholmassa ennen kuin kesätyöt Vaasassa alkavat. Vinkkejä siitä mitä Vaasassa voi tehdä otetaan ilolla vastaan! Sweet Vaasa on ainakin listalla, kuulemma työporukka viettää siellä after workejaan salaattien ja kakkujen parissa.

Ihanaa juhannusta!

Hyvinvointi Matkat