Herkullisia päiviä

Viimeiseen viikkoon on mahtunut paljon epäterveellisiä ruokailuja.

Pyrin syömään terveellisesti lähes joka päivä. Viikon aikana saatan pitää yhden cheat dayn, mikäli sille on tarvetta. Joka viikko en edes pidä. Nyt näitä cheat dayta on osunut lyhyelle ajanjaksolle kaksin kappalein. Juhlin lauantaina läheiseni synttäreitä ruoan ja juoman voimin. Sen lisäksi vietimme eilen tyttöjen iltaa herkullisten pizzojen kera. Kilistelimme yhdelle synttärisankarillekin keskiviikkona skumpalla. En halua jättää mukavia juhlia tai illanistujaisia välistä tai mutustaa porkkanaa, kun muut syövät porkkanansa porkkanakakun muodossa vain sen vuoksi, ettei se sovi ruokavaliooni. Nautin edelleen hyvästä viinistä, juustokakuista ja leivoksista. Niitä tulee nautittua vain harvemmin ja vähemmän. Panostan myös ennemmin laatuun kuin määrään.

Usein tulee mietittyä, että onko joku herkku kaloriensa arvoinen. Esim. halpissuklaa (tiedättekö, semmonen halpispääsiäismunien suklaa) ei ole kaloriensa arvoinen, mutta käsin tehty suklaakonvehti on. En välitä hirveästi pullasta, joten minulle pulla ei ole kaloriensa väärtti (paitsi laskiaispulla), mutta pienen pieni bebe-leivos on. Eli jos herkkuja tulee syötyä, tulee panostettua laatuun. Äklömakea herkku tyrehdyttää makean himon hyvin nopsaan, eikä siten herkkuja tarvitse mättää, vaan pieni määrä riittää.

Tämä seuraava ei ole ostettu mainos Pizzariumilta. Mikäli ette koskaan ole käyneet Pizzariumissa (löytyy Helsingistä ja Turusta), niin käykää ihmeessä! Itse en ole suuri pizzan ystävä, harvemmin valitsen kotipizzaa tai minkään pizzerian pizzaa ennemmin kuin kebabia tai hampparia, jos ollaan roskaruokalinjalla. Mutta Pizzariumin pizza, voi luoja miten hyvää! Pizzariumin valikoimista löytyy vähän tavallisesta poikkeavia makuyhdistelmiä, kinkku-ananasta ei löydy listalta. Pizzat myydään paloina, eli on helppo ostaa vaikka muutamaa erilaista pizzaa ja maistella. Meillä oli tyttöjen illassa kuutta eri makua ja jokainen pääsi maistamaan kaikkia makuja. Oma suosikkini oli ehkä Carciofini, jossa oli tomaattikastiketta, mozzarellaa, artisokansydämiä, pecorinoa, chiliä ja  persiljaa. Toinen hyvä oli semmoinen, jossa oli ilmakuivattua kinkkua, olisiko ollut Margherita con speck. (Tomaattikastiketta, mozzarellaa, savustettua ilmakuivattua parmankinkkua). Joka tapauksessa kaikki kuusi pizzaa oli aivan taivaallisen hyviä! Toki nälkäkin oli pitkän työpäivän jälkeen kova, mutta nämä upposivat kyllä koko joukkoon, eikä palaakaan jäänyt jäljelle. Nam!

pizza.jpg

Kommentit (2)
  1. Suosittelen kyllä, en ole kuullut Pizzariumista keneltäkään pahaa sanottavaa! 🙂

  2. Kiitos pizzeriavinkistä, otetaan talteen! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *