Päivästä toiseen, vaivasta seuraavaan
Onhan tää elämä tällä hetkellä ihan liian vaikeaa.
Viimeksi, kun tänne kirjoitin, olin juuri saanut toisen sytostaattiannoksen, ja toivoin hyviä vointeja jatkossa.
Siitähän ne ongelmat vasta alkoivat.
Koska kipulääkkeet eivät tuntuneet riittäviltä selkäni hoitoon, päätimme nostaa annostusta. Odotin siihen sitä samaa parin päivän huonovointisuutta, mikä minulle tuli kipulääkkeiden aloituksesta, mutta nyt mentiin niin heittämällä yli, että ketään ei naurattanut. Olin melkein viikon täysin sängynpohjalla huonon voinnin takia. Etoi, oksennutti, päässä oli migreenimäinen olo. Ei vain jaksanut tai halunnut tehdä mitään. Yhden kerran pääsin viikon aikana ulos, ja sekin oli mieheni konsertti, mihin pääsin äitini avulla osallistumaan, ja voimathan siinäkin meni todella tehokkaasti.
Huonovointisuus ja varsinkin sängyssä makaaminen aiheutti myös sen, ettei korkeampikaan kipulääkeannos tuntunut auttavan, sillä selkä oli kovilla pelkän makaamisen takia.
Lopulta otin yhteyttä kipulääkäriini uudestaan, ja sovittiin, että toki tuolle huonovointisuudelle pitää tehdä jotain; eihän kipulääkkeen tarkoitus ole tehdä huonoa oloa vaan auttaa. Aloitin kortisonilääkityksen tablettimuodossa, ja jo samana päivänä näkyi ero. Elämä näytti pitkästä aikaa paremmalta, mikä ei ole ihan pikkujuttu, sillä ajatukset olivat tuon huonon viikon aikana sukeltaneet jo aika syvälle.
Oli hienoa saada huonovointisuus pois, ja pitkästä aikaa pystyin syömään jotain muutakin kuin pelkkiä corn flakeseja maidon kera. Ruoka maistui, ja pystyin poistumaan kotoakin, jopa yksin. Eihän minun voimat enää missään vaiheessa palaa normaalille tasolle, mutta oli hienoa päästä edes pienelle retkelle keskustaan, tekemään ihan omia juttuja.
No, koska olin niin pitkään maannut, ei selkä hirveästi tykännyt aktivoitumisesta, ja se otti aika paljon itseensä jo pienestäkin tekemisestä. Pääsiäisen aikana selkä jatkoi alamäkeään, ja nyt tilanne on taas todella huono. Kipulääkket eivät tunnut riittävän, olen kuin vanha vaivaisukko, ja tulevaisuus näyttää vain synkemmältä ja synkemmältä.
Pääsiäisenä riitti touhua ja reissaamista, ja yritän nyt tällä viikolla keskittyä löytämään jotain tasapainoa tuohon selkään kipulääkkeiden avulla, ja pian joudun varmaankin soittamaan kipulääkärille asiasta. Onhan se nyt ihan perseestä, kun pienetkin suunnittelemattomat liikkeet sattuvat selkään, eikä normaali oleminen oikein onnistu, saati sitten yksin mihinkään lähteminen tai minkään tekeminen. Ja hikoilen koko ajan kuin pieni sika.
Ja syöpälääkärikin sanoi uusimmista verikokeista, että hän epäilee, ettei sytot toimi. Että ei tässä hirveän hyvin mene. Mutta jos tuon selkäkivun nyt oikeasti saisi pois tai edes pienemmäksi, niin voisi nauttia paremmin näistä viimeisistä ajoista.
P.S. Kiitos paljon kaikista kommenteista! Jättäkää niitä jatkossakin, vaikka kaikkiin en aina jaksa vastata; niistä saan voimaa. <3