Kun toivominen pelottaa

Pessimisti ei pety.

Vastatessani muiden kyselyihin tilanteestani ja hoidoistani kerron useimmiten sen kaikista huonoimman ennusteen, mikä ei ole suinkaan mitään omaa huikentelevaisuuttani vaan ihan lääkärin suusta kuultua.

Perustelen asennettani äärimmäisellä pragmaattisuudella ja todellisuudesta irrotetulla neutraalilla lähestymistavalla.

Ei minun silti tarvitsisi puhua ihmisille siitä kaikista lyhyimmästä ennusteestani, mutta sillä tavoin käsittelen asiaa itsekin.

Kun huonot uutiset on kerran kuullut, roikun niissä kiinni kuin iilimato, sillä toivo tuo mukanaan järisyttävän pelon.

Jos uskallan toivoa hyvää lopputulosta, tai oikeastaan edes parempaa tulevaisuutta, tipun pelottavan korkealta, jos ja kun huonoja uutisia tulee lisää tai sen viimeisen kerran.

En aina uskalla toivoa. Tai usein toivon hiukan, mutta en usko hyvään tilanteessani.

Juuri nyt toivon ihan pikkuriikkisen, ja se pelottaa ihan tajuttomasti.