Mistä niitä ihmeitä saisi?

Vajaa pari viikkoa sitten päätin olla jatkamatta syöpähoitoja.

Seurantakuvauksissa todettiin sytostaattihoitojen olevan turhia ja syövän leviävän kaikesta huolimatta. Tarjolla olisi ollut huonoennusteinen ja elämänlaatua paljon huonontava lääkekokeilun ulkopuolinen yritelmä, jota lääkärikään ei varsinaisesti suositellut.

Vaikka vertaisverkosto tuntui olevan yksimielisesti kaikkien viimeistenkin oljenkorsien kannalla, minä päädyin perheeni tukemana ottamaan vastaan helpotuksen.

Mitään takuita helposta ja rauhallisesta lopusta ei ole, mutta haluan kuitenkin tehdä edes yhden tietoisen päätöksen tällä koko surkealla matkalla.

Tästä eteenpäin hoidetaan enää oireitani, säätäen kipuja ja muuta niin, että kohtaisin loppuni mahdollisimman mukavissa olotiloissa.

Viime viikolla olin sitten ensimmäistä kertaa syöpäklinikan vuodeosastolla kipuja hoidattamassa. Saimmekin mukavahkon lääketasapainon aikaiseksi, kunnes uudet sädehoidot sekoittivat pakan tietoisesti uudestaan.

Rintarangassani, siellä 8. nikamassa, majailee edelleenkin kasvain, joka tuottaa paljon kipuja, ja niitä yritetään hoitaa järkevämpiin mittoihin sädehoidon avulla. Ongelmana juuri nyt on vain se, että kasvain ensin sädehoidon vaikutuksesta turpoaa, kunnes sen pitäisi pienetä hiukan. Olisi niin mukavaa pystyä vielä liikkumaan itsenäisesti. Tällä hetkellä olen täysin muiden avun varassa kaiken liikkumisen suhteen. Autolla ovelta ovelle, kaupassa pyörätuolin kera, portaissakin kaipaan apua.

Tällainen minun tilanteeni nyt on.

Pelottaa, ja viime aikoina olen huomannut kaipaavaani ihmeitä. Haluaisin niin kovasti pystyä tekemään asioita siten, että niillä on joku tulevaisuus. Haluaisin tehdä töitä, säätää projekteja, puuhata kaikkea tositarkoituksella. Sen sijaan kirjoitan jäähyväiskirjeitä, selaan kännykkää unohduksiin asti, ja yritän selvitä päivästä toiseen huikean lääkearsenaalin avulla.

Tiedättekö te, mistä niitä ihmeitä saisi?