Syöpäleikkauksen seuraukset arjessa ja juhlassa

Jos minulta kysyy, mikä hallitsi mieltäni eniten viime talven ja kevään ajan, vastaan ennemmin leikkaus ja siitä toipuminen kuin itse syöpä.

Tottakai syöpä kulki koko ajan mukana mutta ennemminkin siellä takaraivossa, vähän sellaisena yleissävytteenä kaikkeen olemiseen ja tekemiseen, mutta se ei ollut läheskään kaiken aikaa aktiivisesti mielessä. Ajan ja energian vei leikkauksen seuraukset.

Mitäs kaikkea kivaa siitä leikkauksesta seurasikaan, hmm.

Haavat ja niiden hoito.

Kolmesta isosta haavasta jokainen aiheutti omat ongelmansa.

Vasemmassa sisäreidessäni oli matala mutta iso kaistale toipuvaa ihoa, josta oli otettua noin leveän hapankorpun verran ihoa ohuelti peittämään pohkeen haava. Tämä kohta reidessäni oli vereslihalla ja vuosi siksi kudosnestettä hiljalleen sitä suojaavan kalvon sisälle. Näitä kalvoja joutui sitten vaihtamaan useampaan otteeseen, ja terveyskeskukseenkin kannatti käydä ostamassa apteekista omat kalvot mukaan.

Oikean jalan sisäpohkeessa sijaitsi varsinainen syöpäkohta eli ns. primäärikasvain, jonka poistokohdasta otettiin reilulla parin sentin marginaalilla lisää ihoa ja kudosta joka suunnasta syöpäsolujen poistamiseksi. Reilulla kauhaisulla tehdyn kuopan peittämiseksi siirrettiin reidestä ihoa ja kursittiin muuten päistä kasaan. Itse haava on noin kymmenisen senttiä pitkä, ja sen keskiosa on soikeahko ja siirretyn ihon peittämä.

Tällaisen pohjehaavan parantumisessa on paljon riskejä, ja yhtenä seikkana piti varoa ensin liikaa painoa jalalla ja sitten kaikenlaisia osumia ja liikarasitusta. Lisäksi siirrettyä ihoa piti varjella, jotta se ehtii kiinnittyä kunnolla. Uusi iho oli kiinnitetty niiteillä, jotka sitten poistettiin muiden tikkien kanssa.

Haavaa piti parin päivän välein huoltaa ja siteitä vaihtaa. Kevyt huuhtelu, yleensä suihkussa, kuivaus, öljyäminen, sitominen.

Ongelmia tässäkin haavassa riitti. Soikean kohdan ylä- ja alaosa eivät millään meinanneet parantua, ja käytin niihin vähän erikoishaavanhoitoa. Myöhemmin kirurgisella käydessäni hoitaja huomasi haavaan jääneen ihon alle jumiin muutama niitti, mikä on aika perusjuttu tällaisissa haavoissa, ja siitä oli minulle jo leikkauksen jälkeen kerrottukin.

Kolmantena ja hankalimpana haavana minulla oli oikean jalan imusolmukepoiston jäljet, eli noin 15-20 senttiä pitkä haava reiden yläosasta nivusen yli alavatsaan.

Haavan hoito oli hankalaa jo pelkästään sen sijainnin ja muodon takia. Normaalin liikkuvuuden takaamiseksi haava leikataan S-muodossa (kuulin kirurgin opettaessa kandia jälkitarkastuksessani), joten sidosten laittaminen paikalleen on erityisen haastavaa. Lisätään joukkoon vielä häpykarvat, joista osa oli tosin leikkauksessa ajeltu, ja sidosta poistettaessa kipukin on aika terävää.

Kävin haavaa hoidattamassa myös TYKSin haavapoliklinikalla tulehduksen pelossa, ja haavaan kiinnitettiin PICO-alipaineimuhoitojärjestelmä, eli pieni sidoksessa oleva pumppu, joka alipaineen avulla imee haavasta bakteerit pois ja edesauttaa paranemista. Pumppu tosin lähti reilun päivän jälkeen pois, sillä en saanut sidosta kiinnitettyä suihkun jälkeen tarpeeksi tiiviisti hankalan muotoiseen haavaan.

Kolme viikkoa leikkauksen jälkeen laittautuessani mieheni väitöstilaisuuteen tämä haava alkoi yhtäkkiä ryöppyen vuotamaan kudosnesteitä, ja niin vietin väitöksen kaksi ensimmäistä tuntia päivystyksessä, josta onneksi tuli puhtaat paperit kirurgiltakin, ja pääsin osaksi juhlallisuuksia vaihdettuani ensin juhlavaatteisiin yliopiston vessassa.

Pikku hiljaa kaikki haavat paranivat, melkeinpä tässä esitysjärjestyksessä, mutta kyllä siinä monta pitkää viikkoa ja vastaanottoa meni.

Imusolmukkeiden poiston seuraukset.

Kun imusolmukkeet poistetaan jostain solmukohdasta kokonaan, on vaarana erilaiset tulehdukset, sillä imusolmukkeiden normaali tehtävä on suojata keskivartalon sisäelimiä tulehduksilta, kuljettaen kudosnesteitä verisuoniin ja sieltä pois.

Haavojen hoidon ohella leikkauksen jälkeistä elämääni hallitsi pitkään pelko tulehduksista. Olin saanut hoitohenkilökunnalta aika epämääräisen käskyn ”varo sitten kaikenlaisia tulehduksia”, eli annettiin ymmärtää sen olevan todella vakavaa, mutta tarkempia ohjeita en kuitenkaan saanut.

Käytännössä jalkaan tulleita pieniäkin tulehduksia täytyy hoitaa erityisen tarkasti, jotta niistä ei pääse pöpöjä sitten puuttuvien imusolmukkeiden kohdan kautta pidemmälle elimistöön. Haavat pitää hoitaa hyvin, kynsivallin tulehdukset pitää ottaa vakavasti, ihokarvoja ei saa ajaa ihotulehdusten välttämiseksi.

Varsinaisten pintatulehdusten lisäksi imusolmukkeiden poiston seurauksena voi tulla erilaisia sisäisiä tulehduksia, kuten ruusu, jotka voivat paikallisen tulehduksen lisäksi levitä kohtalokkaasti laajalle tai laukaista pitkäaikaisen turvotuksen alueella.

Imusolmukkeiden poistamisen jälkeen niiden kautta aiemmin kulkeneet imunesteet etsivät uusia reittejä elimistössä, ja usein nämä kudosnesteet kertyvät pitkään leikkausalueelle.

Minulla nesteet kertyivät reiteen, ja ihon turvotessa vesi-ilmapallomaisesti kävin 2-4 päivän välein terveyskeskuksessa nestettä poistattamassa. Lääkäri tyhjensi piikillä yleensä parin desin verran kellertävää nestettä, jonka jälkeen oli taas parin päivän tauko. Tässä vaiheessa on jo aika itsestäänselvää mainita, että kyseiset piikkipoistot tekivät joka kerta reiteen myös tulehdusriskin ihon puhkaisulla, mutta nesteiden jättäminen jalkaan olisi jatkanut pullistumista ja lopulta haava olisi revennyt.

Noin 6 viikkoa leikkauksen jälkeen sitkeä mutta lievä kuume ilman mitään flunssan oireita vei minut terveyskeskuksen kautta sairaalan päivystykseen, jossa pitkän päivän lopuksi ultraäänen ja osaavan kirurgin avulla todettiin jalassa kudosnesteiden kertymisen aiheuttama tulehdus kudosonkaloissa. Antibioottia suoraan suoneen, mutta sain päivään päätteeksi mennä kotiin, sillä kotisairaala kävi hoitamassa lääkityksen muutamana päivänä.

Tämän tulehdusepisodin jälkeen kudosnesteet mysteerisesti löysivät reittinsä, sillä nestettä ei enää kertynyt ja sen piikkipoistot voitiin lopettaa.

Joskus helmikuun tienoilla reiden alaosaan, polven yläpuolelle, iski yhtäkkiä pantamainen kiristys ja lievä kipu, ja terveyskeskuksessa diagnoosiksi todettiin pinnallinen laskimotulehdus, joka on yleinen vaiva leikkauksen jälkeisessä turvotuksessa ja imusolmukkeiden poistossa. Antibiootit jälleen kunniaan.

Imunestekierron häiriön, eli minun tapauksessani imusolmukkeiden poiston jälkeen, seurauksena syntyy usein turvotusta. Minun reiteni turvotus luokitellaan vielä toistaiseksi leikkauksen jälkeiseksi, mutta jossain vaiheessa se saattaa muuttua tai muodostua pitkäaikaisturvotukseksi, joka tukkii jalan kudoksia ja reittejä, aiheuttaen enenevissä määrin tulehduksia ja elämänlaadun laskua.

Turvotuksen hillitsemiseksi ja ehkäisemiseksi jalassani on päivisin aina reisimittainen tukisukka. Stay-up-sukan näköinen mutta mummomaisen paksusta materiaalista tehty sukka on napakka ja auttaa imunesteiden kiertoa jalassa.

Sukka pitää pestä joka päivä koneessa ominaisuuksien säilyttämiseksi, minkä takia minulla onkin käytännössä aina kaksi sukkaa kerralla käytössä, yksi pesussa ja yksi jalassa.

Muutaman kuukauden välein jalka alkaa polven yläpuolelta aina hiukan kipeytyä, kunnes jossain vaiheessa muistan, että nyt täytyy taas käydä tilaamassa uudet sukat, löysät eivät enää tue tarpeeksi. Nyt minulla on menossa toinen pari, ja kolmas on juuri teossa. Onneksi ne saa ilmaiseksi erikoissairaanhoidon kautta, sillä kalliita ne ovat.

Päänsisäiset haasteet.

Näiden kaikkien käytännön hoitojen lisäksi leikkauksen jälkeisen kymmenen kuukauden aikana olen joutunut hoitamaan mieltäni. Tulehduksien välttäminen ja niistä stressaaminen on vienyt suurimman osan ajastani, varsinkin talven ja kevään aikana. Koen tarkemman ohjeistuksen puutteen vaikuttaneen suoraan jaksamiseeni asian suhteen, ja mielenhallinta on korostunut suuresti.

Jos joku hoitaja tai lääkäri olisi käynyt kanssani kunnolla läpi, mitä epämääräiset ”varo tulehdusta” -kehoitukset käytännössä tarkoittavat, olisin kokenut koko prosessin helpompana. Nyt sain jonkin verran tietoa hoitohenkilökunnalta, ja loput etsin Googlesta sekä vertaistuesta.

Tietysti nämä asiat ovat kovin yksilöllisiä. Joillekin vastaavanlaisen leikkauksen seurauksena ei kerry nesteitä tai tule jalan turvotusta, tulehduksista puhumattakaan, mutta joillakin on vielä minuakin hankalampi tilanne.

Reilu kuusi vuotta sitten minulle puhkesi gradustressin aikan migreeni, jonka seurauksena olen oppinut tuntemaan mieleni ja sen oikut paremmin, mikä on osaltaan hiukan helpottanut mielityötä tänä leikkauksen jälkeisenä aikana ja ylipäätään syöpäprosessissa.

Uusien oireiden tai niiden pelon iskiessä panikoin hetken, toisenkin, mutta sitten yritän tunnistaa pelon seasta faktat, tukeutua niihin, ja siirtää ajatukset muihin, arkipäiväisiin, asioihin. Jossakin vaiheessa ajatusten oltua tarpeeksi kauan muissa asioissa minulle selkenee paremmin, miten asiaan pitää suhtautua ja missä vaiheessa lääkäriin kannattaa hakeutua.

Tunnen olevani onnekas, että kaikista näistä haasteita huolimatta olen pärjännyt mielestäni hyvin. Kourallisia masennuspäiviä lukuunottamatta olen päässyt sängystä ylös, eikä pelko ja paniikki ole lamauttaneet minua kuin hetkellisesti.

Tiedän, että pelkoon voi syöksyä pää edellä ilman poispääsyä, mutta tiedän myös, että sen kanssa voi elää ja sen voi myös useimmiten unohtaa.

Arki on arkea myös näin ison toipumisprosessin keskellä.

* * * 

Tällä hetkellä, kymmenen kuukautta marraskuisesta leikkauksesta, kannan sen muistoja mukana joka päivä.

Kerran päivässä, ja aina suihkun jälkeen, rasvaan haavani paksulla rasvalla, jotta arvet ja siirretty iho pohkeessa pysyvät kimmoisina.

Aamulla ensimmäisena laitan vielä sängyssä ollessani edellisenä iltana pestyn tukisukan jalkaani. Joka toinen päivä käyn aamulla suihkussa, ja silloin laitan sukan jalkaan vasta suihkun jälkeen, jolloin joudun makaamaan ensin sängyssä puoli tuntia, jotta nesteet jalassa tasaantuvat.

Edellisen päivän sukka pitää pestä koneessa 40 asteessa ilman huuhteluainetta, mikä rasittaa pesukonetta paljon, eikä noihin kriteereihin mahdu aina samaan koneelliseen muita pyykkejä. Reissussa ollessa pitää aina miettiä sukan pesu- ja kuivatusmahdollisuuksia.

Saan tukisukkiin onneksi itse valita värit, jotta vaatteiden kanssa yhdistely on hiukan helpompaa, mutta en kyllä hirveästi hameita ja mekkoja pidä tällä hetkellä.

Pitkin vuotta jalka on ollut kipeä, ensin ihan haavojen ja myöhemmin turvotuksen aiheuttamien haasteiden takia. Joskus jalkaa särkee, pitää levätä.

Jatkuvasti jalkaa ja sen tuntemuksia pitää seurata tulehdusten välttämiseksi, mutta nykyään se menee jo aika rutiinilla, eikä paniikkikaan pääse pintaan hirveän helposti.

Kengät ei saa hangata, ihotulehdusten ja imunesteiden häiriöiden takia.

Vaikka en käyttäisikään tukisukkaa, ei leikkaushaavoja saa näyttää auringolle vuoteen leikkauksesta.

Kuume voi aina olla merkki tulehduksesta.

 

Että tämmöinen (melkein) vuosi minulla on ollut!

 

 

 

P.S. Osa lääketieteellisistä faktoista voi tässäkin postauksessa olla väärin, sillä tekstini perustuu omiin käsityksiini, mitkä on kasattu palasista sieltä ja täältä.

P.P.S. Varmasti olen tästäkin megapostauksesta unohtanut jotain.