Saa osallistua!

Taide ja raha, kas siinäpä hankala yhdistelmä. Musiikki, maalaus ja ylipäätään kaikki taide kun on hidasta ja huonosti tehostukseen taipuvaa käsityötä, aikaa vaativaa mielen työtä. Ja kukapa nyt nykyaikana käsityöstä haluaisi maksaa käypää hintaa? Huolella tehtyä taidetta toisaalta kuitenkin arvostetaan (muualla kuin persujen piirissä) – kunhan sen maksaa joku muu. Ainakin osittain. Ja onhan se niinkin, että taide ja kulttuuri ei saa muuttua pelkän eliitin huviksi (festarilippu 250€), jos siis ollaan yhtä mieltä siitä, että sillä voi olla tarjottavaa kaikille. Kirjastot, sinfoniaorkesterit, museot – kaikki nuo ovat osittain verovaroin kustannettua mielen ravintoa ihmiselle.

Harmi vain, että valtio tukee vuodesta vuoteen vain niitä samoja orkestereita ja muita kulttuuritoimijoita, jotka ammoin kasarilla hyväksyttiin valtion tuen piiriin. Etenkin helsinkiläisten toimijoiden on viime vuosikymmeninä ollut vaikea päästä tuille, koska he eivät voi perustella toimintaansa ”alueellisen elinvoiman” lisäämisellä. Paradoksaalista kyllä, juuri Helsinkiin on keskittynyt eniten lahjakasta potentiaalia. Näin se jää tehokkaasti käytämättä.

Paitsi, jos taiteilijat suuntaavat ulkomaille. Helsingin Barokkiorkesteri on hyvä esimerkki: valtion tukea ei heru, mutta lipputuloilla, ulkomailta saaduilla keikkapalkkioilla ja apurahoilla toimintaa on ylläpidetty vuodesta toiseen. Ja millä tasolla! Tällä hetkellä vuonna 1997 opiskelijaporukalla perustettu orkesteri on Suomen kansainvälisesti aktiivisin orkesteri ja kuuluu Euroopan arvostetuimpiin barokkiesiintyjiin. Siitä huolimatta valtion tukea ei tipu. Ja niinpä – koska tälläkin hetkellä kaikki toiminta mahdollistetaan henkilökunnan palkattomilla ylitöillä – on toiminnan laajentaminen orkesterin potentiaalisiin mittoihin mahdotonta.

Entisajan mesenaatit, upporikkaat kirkot ja ruhtinaat, joiden avulla syntyivät Bachin, Mozartin ja kumppanien musiikki, ovat historiaa – ja hyvä niin. Valtion mesenointi taas suuntautuu pienten huipputoimijoiden kannalta liian kaavoihin kangistuneesti. Siispä: mesenaatteja etsitään! Ei suursijoittajia, vaan ihan vain paljon pientä hyvää tahtoa. Tutustukaa ja levittäkää sanaa – tai ostakaa vaikka kangaskassi. Tai käykää ainakin katsomassa video!

Helsingin Barokkiorkesterin joukkorahoituskampanja

Kulttuuri Musiikki Raha Työ

Töölössä ja Kalliossa…

Mitä kauemmin istuu kahvilassa, sitä vaikeampi on lähteä. Siis mikäli sattuu ohittamaan pisteen, jossa kahvin loppuminen on jo niin kauan sitten tapahtunut siirtymä kahvilla istumisesta pelkään istumiseen, että se ei enää aiheuta vaistomaista tarvetta alkaa miettiä lähtemistä.

tintintang.jpg

Minä istuin torstaina Tin Tin Tangossa Töölöntorin laidalla. Yksin – mutta en aivan yksin tietenkään, vain meidän kulttuurisen määritelmämme mukaan. Muutaman metrin säteellä oli paljonkin ihmisiä, kuten aina: nurkkapöydän vanhahkot runoilijaherrat, paljon erimaalaisia Sibelius-Akatemialaisia, ikkunapöydän macci-hipsterit (milloin hekin ovat tänne tulleet?) sekä pari Töölön mummoa, joiden mielipiteitä ei aika eikä ikä ole päässyt liennyttämään. Oli myöskin Anna-ystävä joka kulki ohi ja vaihdoimme pari sanaa.

Tässä kahvilassa kävin vuosia sitten useinkin. Tässä samassa pöydässä tankkasin harmoniaoppia, rakastuneena musiikkiin, rakastuneena opiskelijaelämään ja Helsinkiin. Tuossa istuin kerran treffeillä ja halusin rakastua lisää. TinTin Tango, Töölö ja korkeakulttuuri, harmonian historia, vanha kulttuuri ja vanha raha, arvostetut instituutiot. Muusikot, joilla ei ole tarvetta erikoisuuteen, tavalliset vaatteet ja värjäämättömät tukat, nöyryys säveltäjän ja kapellimestarin näkemykselle, ahkera työ, huipputason taito. Pelkkä meneminen musiikkiin, itsen muokkaaminen perinteen turvallisissa rajoissa, huipputason opetuksessa, huipputason vaatimusten paineessa. Sen kirkkauden välikappaleena oleminen, ilman vaatimusta uuden luomisesta, ideoinnista, totaalisen tuntemattomaan astumisesta.

En ollut käynyt siellä vuosiin.

Kahvilassa tarjottiin edelleen pesulapalveluita. Miten viehättävän eksentristä, hillittyyn pariisilaisen töölöläiseen tapaan. Söin turkkilaista jugurttia, jossa oli tuoreita hedelmänpaloja.

kallio.jpg

Lauantaina olin omalla reviirilläni. Täältä minä vuosia sitten tein ne vierailuni Töölöön ja Tin Tin Tangoonkin – kaksisataa euroa halvempi vuokra ja kaksi euroa halvempi tuoppi.

Lauantaina Vaasankadun baarissa tunnustin ettei minulla ole käteistä, ja baarimikko kaatoi viiniä lasiin piripintaan ja sanoi, maksat kun jaksat. Kallio ja ruohonjuuritason kulttuuri, jonka maailmaa muuttavat helmet vasta vuosien kuluttua päätyvät Tavastialle, Kiasmaan, Musiikkitalon ja Kansallisen korkeiden seinien sisään. Kallio ja avoimuus kaikelle, hyvälle ja pahalle, uudelle, vapaus, kurjuus, epävarmuus, millaiset treffit? Hauskat ja räkäiset treffit joilla juodaan olutta, päädytään kattotasanteen mattotelineelle tai kellarin bändikämpälle tai kävellään vanhaa miestenpyörää taluttaen rakennustyömaiden halki jonkun kotiin, juodaan tequilaa syötetään toisillemme viinirypäleitä kuunnellaan demoja ja katsellaan auringonnousua, päädytään kaikki samaan sänkyyn kunnes tullaan katumapäälle ja joku taluttaa minut sittenkin Töölöön, soittaa minulle kitaraa korkeakoulutettujen muusikonsormien herkkyydellä. Ja juuri kitaran epävireisyys tekee hetkestä kilahtavan kirkkaan.

Kallio on hurja, ruma riemu siitä, että saa luoda, elää sitä mitä maailma juuri minun kauttani tahtoo tuoda esiin, tehdä uutta ja rikkoa vanhat rajat, olla aina luova ja erityinen, tai pelkkä ryyppäävä riekale, sekin on ok: Kallio on myös tuomitsematonta yhdessä tekemistä, ilman huipputason kilpailua ja klassisen kaavan armotonta vaatimusta, joka ajaa Töölön muusikot terapiaan. Entä minä? Minä lähdin Kalliosta, mutta en kauas.

Tunnetteko jo Vallilan uuden hengen? Se on yhä piilossa, vanhojen tehdasrakennusten ja -toimistojen kerroksissa, mutta siellä se on. Musiikki- ja videostudiot, taiteilijoiden ateljeet, puvustamot, lasi- ja keramiikkapajat, orkesterien ja festivaalien pienet toimistot… Ja nyt vihdoin oikeat, ihanat kahvilat! Mäkelänkadun ja Suvannonkadun kulmassa on suosikkini. Sen henki on raikas.

suvanto.jpg

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään