Nyt se tulee, se muutos, ihan jokaista solua myöten. Se on ollut tiedossa, tulossa, vellonut raivolla pimeän mustan vuodenlopun, ja nyt kun se on edessä, on vain lakattava vastustamasta ja otettava vastaan, niin se tapahtuu.

Puhdistus.

On mustan, tiiviin, kaikki värit sisältäneen vuoden loppu ja uuden vuoden alku. Viime vuonna multa on möyhitty, kaikki syntymästä syntymättömyyteen käsitelty vielä kerran, maailmanlaajuinen komposti käännetty ja katsottu, oma itse käännetty fyysisesti ja henkisesti nurin ja löydetty pimeydestä vakaa alkuvoima, hurja ja transformatiivinen, jota ei enää tarvitse pelätä ja vastustaa, vaan se syöksee valoon.

Nyt pitäisi enää muuttua itse. Ja muutos tulee, ei minun ansiostani vaan minusta huolimatta. Kirkas hopea ja turkoosi tulee läpi eikä kysele enää, olenko valmis: se on valmis.

Sillä vuosi 2020 on valkoinen, tyhjä. Vielä en tiedä, mitä se tarkoittaa. Sen jälkeen tulevissa vuosissa on aivan uusi väripaletti, sanomattomasti herkempi, kevyempi, henkäyksenomainen ja lämmin.

Kaksi palettia, kaksi tapaa elää ja oppia elämää.

Voi joko mennä kohti, kurottaa kohti kaikkea, mikä vaikuttaa kiinnostavalta. Voi etsiä tietoa, tutkia ja muodostaa teorioita ja mielipiteitä. Voi lukea poliittista historiaa ja bestseller-kaunokirjallisuutta tai vaikka astrofysiikan ja matematiikan tutkimuksia, jotka tällä hetkellä ovat tulleet siihen tulokseen, että olemassaolo vaatii tietoisen universumin. Tuo yksittäisten asioiden tutkiminen ja yhdisteleminen on älyllisesti sivistyneen ihmisen tapa, ja siitä syntyy vellovan ja väkivaltaisenkin ristivedon kautta kehittyvä yhteiskunta.

Toinen tapa on antaa universumin tietoisuuden kurottaa itseä kohti. Voi antaa asioiden tulla vapaasti ja mitään olettamatta kohti itseä, havaita ne omassa tietoisuudessaan, tutkia omaa reagointiaan niihin. Toimia siitä laajasta todellisuudesta käsin.

Omalla kohdallani edellinen taitoskohta oli tammikuussa 2014, kun täytin 33 vuotta ja tunsin heittäytyväni virtaan. Silloin edessäni avautuivat yhtäkkiä tulevat vuodet ja niiden värit: vedensininen, verenpunainen, maan ruskea, yönsininen, kirkkaankeltainen, musta, valkoinen. Silloin myös aloin ymmärtää entistä paremmin tuota jälkimmäistä elämisen tapaa. Kahden korkeakoulututkinnon muovaama älyllinen kuori alkoi rakoilla yhä enemmän ja antaa tilaa toisenlaiselle todellisuudelle. Olen varma, että siinä piilee jotain hyvin tärkeää. Jotain, mikä saa rakastamaan kaikkea mahdollista huolimatta siitä, mikä asia älyllisesti ajatellen on kyseessä: oma itse, puu, kivi, nainen, mies, hipsteri tai persu – samaa rakastettavaa materiaa kaikki. Samalla alamme nähdä todelliset, ihmiskuntaa ja yksittäistä ihmistä sisäisesti syövät uhat, ja pureutumaan niihin eikä toisiimme. Siinä on avain myös maailmanlaajuisiin haasteisiin, ja vaikka ihmiskunta ei ehkä koskaan sitä avainta suostukaan käyttämään, voin silti itse avata sillä oman elämäni lukot.

Olen hirvittävän onnellinen näinä vuosina  päälleni sataneesta runsaudesta, tästä kohdalleni sattuneesta elämästä hyvinvoivassa pohjolassa. Rikkoutuneista asioista jotka ovat antaneet tilaa uudelle, lapsista, ruuasta, vedestä, lämmöstä, raivonkin kestävästä rakkaudesta,ihmeellisistä kokemuksista, töistä ja kotitöistä, surusta josta voi toipua,kasveista jotka tarkkailevat meitä hiljaa ja tulevat luo, ystävistä, kehon liikkeestä, ihan kaikesta mitä annetaan ja mitä vielä toistaiseksi on.

Valkeana vuonna uskallan toivottavasti mennä kokonaan siihen hiljaiseen paikkaan, josta käsin nuo kokemukset ja oikeastaan koko maailman olemus asettuvat uuteen perspektiiviin. Ehkä lopulta opin, miten hyvä elämä parhaiten leviää minunkin kauttani kohti kaikkia.

Ilotulitusraketit räjähtelevät entistä elämääni palasiksi, entistä tapaa katsoa ja tuntea. Ikuiseksi luultu syyllisyys kumppaneineen räjähtelee riemuissaan taivaan tuuliin ja minussa huutaa Vapaus!

On tullut aika: katsahdan työhuoneen hyllyllä olevia pigmenttipurkkeja, ja kolme niistä tuntuu oikeilta.  Riisun takin, poimin purkit, rikon kananmunan, sekoitan. Maali tahtoo taas sekoittua, sivellin liukua. Keskeneräinen, kaksimetrinen vaneripohja kuvioineen ei enää pelota, vaan pyytää luokseen. Juuri tuo himmeän keltainen, juuri tuo punertavan ruskea, juuri tuo valkoinen, tekevät yhdessä sen, mitä ei vain tapahtunut kuukausiin. Toimin taas inhimillisenä suodattimena, joka tislaa väristä taidetta.

Tuntuu hyvältä olla taas täällä, omassa kehossaan, omassa ympäristössään. Sydän alkaa asettua.

Taidetarvikeliikkeessä valitsen kiilapuita. Asettelen oikean ja vasemman reunan puut pöydälle sopivalle etäisyydelle toisistaan, hieman leveämmälle, ei, hieman kapeammalle… Tässä. Siinä on seuraavan teokseni koko. Ajattelematta ojennan käteni, poimin viidenkymmenenkolmen sentin kiilapuun pystypuiden väliin. Se sopii sentilleen. Otan niitä kaksi. Vasta astuttuani ulos kaupasta tulen miettineeksi, mikä minussa tiesi, etten tarvitse viidenkymmenenkahden tai viidenkymmenenneljän sentin puuta. En ole ikinä tehnyt tämän kokoista työtä, enkä olisi mitenkään osannut kysyttäessä arvioida, mikä on kiilapuiden välinen etäisyys.

Jokin minussa toimii ohi ajattelun, ja se jokin toimii täysin täsmällisesti. Käsi ojentuu ja poimii juuri oikeat sävyt, millilleen oikeat puut.

Mutta vain, jos järki ja tunteet eivät sumenna sitä.

Intuitio voi olla opittua tietoa, kokemusta ja logiikkaa täsmällisempi ja nopeampi työkalu aina, kun on kysymys yksittäistapauksesta. Siinä missä logiikka pystyy tarkastelemaan asiaa vuorotellen useista järjellisistä näkökulmista ja on taipuvainen lokeroimaan ja kategorisoimaan, pystyy intuitio ottamaan kaiken jollain tasolla tiedostamamme painoarvoineen kerralla huomioon, kaikkien kategorioiden ulkopuoleltakin – myös ne asiat, joita emme osaa sanoittaa loogiselle kielelle. Intuitio on kuitenkin logiikkaa alttiimpi ohjautumaan väärin pelon, toivon, halun, ennakkoluulon tai muun tiedostamattoman tunteen vaikutuksesta. Siksi sitä käytettäessä – maalatessakin – on pystyttävä vapautumaan pelosta, toivosta, halusta, ennakkoluuloista ja muista tunteista, joita tuntee omaa tekemistään kohtaan.

Suomen kielessä on vain yksi sana sanoille emotion ja feeling, ja ehkä siksikin sekoitamme tunteen ja intuitiivisen tuntuman. Sekoitamme kirkkaan, avoimessa kehossa ja hiljaisessa mielessä tuntuvan ja ohjaavan intuition niihin tunteiden, kokemusten, ajatusten ja ennakkoluulojen perusteella luotuihin vaikutelmiin, jotka meisssä lakkaamatta vellovat. Läheskään aina intuitio ei ole kirkas vaan sekoittuu asiaankuulumattomiin tunteisiin tai järkisyihin. Maalatessa olen huomannut, että silloin päätyy oikoteille, jotka johtavat lopulta huonoihin lopputuloksiin – eikä auta kuin ottaa askel taaksepäin ja ryhtyä korjailemaan tekemisiään. Tavallaan tämä kaikki on osa teosten inhimillistä luonnetta, sitä ihmisyyden polkua, jonka läpi teos – elämä –  lopulta löytää hyvän soinnin.

Myös logiikan  pitäisi parhaan tuloksen takaamiseksi saada toimia vailla ennakkokäsityksiä ja lisäksi tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista faktoista. Joskus harvoin niin onnellisesti on (vaikka valitettavan usein ”looginen” argumentointi tarkoittaa omaa mielipidettä vahvistavien faktojen huomioimista ja muiden faktojen huomiotta jättämistä). En lainkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö elämää ja taidetta voisi elää hyvin myös täysin ennakkoluulottoman matemaattisin perustein. Usein kuitenkin nämä kaksi vaativat toisensa luodakseen jotakin aivan uutta ja pannakseen sen ymmärrettävään muotoon.

Einsteinin nimiin pantu kuuluisa lainaus kuuluu:

”The intuitive mind is a sacred gift and the rational mind is a faithful servant. We have created a society that honors the servant and has forgotten the gift.”

Intuitio ohjaa meitä kysymään oikeat kysymykset. Albert Einsteinin intuitiivinen aavistus siitä, että jokin ajan absoluuttisuudessa ei täsmää, vaikka näyttääkin aivan järkeenkäyvältä, ohjasi hänet tutkimaan ajan luonnetta niin kauan, että lopulta pystyi todistamaan aavistuksensa ajan suhteellisuudesta oikeaksi myös logiikan kielellä.

Muiden kuin tutkimustyölle omistautuneiden  kohdalla intuitiivinen aavistus jää useimmiten selittämättömäksi, vaille loogisia todisteita. Ei se välttämättä silti ole sen vähemmän oikein. Intuitiivinen tuntuma saattaa ohjata vaikkapa halaamaan puita, jo ennen kuin tiede kertoo, että lähikontakti metsän mikrobeihin edistää terveyttämme. Ei universaali rakkauskaan toimi arkilogiikan sääntöjen mukaan: se on loppumaton ja alati lisääntyvä, niin että mitä enemmän kykenee rakastamaan itsensä ulkopuolista, sitä enemmän myös itse täyttyy rakkaudesta. Liian usein kuitenkin luulemme kaiken toimivan koulussa opetettujen matemaattisten sääntöjen mukaan.

Inhimillisessä tiedon etsinnässä avoin, matemaattinen logiikka on ainoa validiksi tunnustettu ja kaikkien ymmärtämä lähestymistapa. Se on hyvä. Sillä jos intuitio ei koskaan ota avukseen logiikkaa, jää se yksittäisten ihmisten tai samoin kokevien kokemuksellisesi tiedoksi ja aavistuksiksi. Mutta toisaalta: jos logiikka ei koskaan nöyrry uuteen ja aluksi älyttömältä näyttävään suuntaan ohjaavalle intuitiolle, jumiudumme aina samoihin ajattelun kaavoihin. Siksi uusia alueita avaavan, aidosti luovan taiteen avainsana on intuitio.

Työhuoneella maalasin puun värillä peittoon kauniita sinivihreitä sävyjä. Kill your darlings, sanotaan kirjoittajille. Pätee tässäkin: jokin kohta teoksessa voi olla itsessään äärimmäisen hyvä ja kaunis, mutta jos se ei vain tunnu oikealta kokonaisuuden kannalta, siitä on pystyttävä luopumaan. Mikään logiikka ei sitä kerro, ja siksi taidekoulutuksessakin voi vain opettaa ihmistä etsimään omaa kirkasta intuitiotaan. Sen putsaamisessa onkin hommaa koko loppuelämäksi.