Tag: kuvataide

Se toimii sittenkin!

Se toimii sittenkin!

Jes!!! Toinen kerta toden sanoo: otin mukaan laulajan, ja me hyppäsimme yhteiseen tilaan. Siihen laajuuteen. Tapasimme eräänä päivänä erään gallerian takahuoneessa ja huomasimme heti, että energiamme käyvät yksiin, että tästä syntyy hyvä juttu. Ensimmäinen kerta oli pelkkää tutustelua: laulaja katseli valmiita ja keskeneräisiä maalauksiani, tutustui niihin laulamalla, minä olin mukana tilassa ja tutustuin hänen ääneensä, sekoittelin värejä, […]

Oodi Avoimelle Taidekoululle

Oodi Avoimelle Taidekoululle

Ensimmäisenä piirustuspäivänä syyskuussa vuonna 2012 kävelen tauolta kahvihuoneesta tyhjään saliin. Valo tulvii puhumatta sisään suurista ikkunoista. Puisten piirustustelineiden metsä tervehtii minua. Hiiltä lattialla, hiiltä paperilla. Hiljaisuus. Mykistyneenä seison ovella. Valtaisa kiitollisuuden tunne valuu kaikkialle. Hengitän taidekoulun ilmaa, tunnen ihmiset takanani, tekemisen odotuksen edessäni. Tajuan löytäneeni kotiin. Avoin Taidekoulu kutsui minua siitä huolimatta, että olin nuoruuden musiikkikoulutuskokemusten vuoksi vakaasti päättänyt pysyä kaukana ”taidekoulutuksesta”. Tajusin institutionalisoituneen koulutuksen väistämättä ohjaavan […]

Taiteilijaelämää

Taiteilija, joka on nainen. Taiteilija, joka on mies.

Kävimme taidekoulun excursiolla Tampereella Sara Hildénin taidemuseossa. Juuri avatussa ”Huulipunaa ja kyyneleitä” -näyttelyssä teoksia oli laidasta laitaan: paljon hyviä teoksia, abstrakteja maailmoja ja voimakkaita olotiloja. Päivään kuului myös hyvää ruokaa ja mukavan jouluisia olotiloja Gopal-kasvisravintolassa sekä visiitti Vapriikin museokeskuksessa. Illalla Paapan Kapakassa alkoi ärsyttää. Ehkä väsymyksellä oli osansa, mutta pääsyy oli kuitenkin se se Sara […]

Koululla

Koululla

Koululla ollaan, koululla tehdään. Koululla työskennellään, kaikki vuosikurssit iloisesti sekaisin, opetetaan toisiamme olemalla. Kuunnellaan, tarkkaillaan. Pohjien teko on tärkeä rituaali, yhdessä naputellaan, askarrellaan, autetaan. Kahvin tai teen juominen on tärkeää. Samalla psyyke jo työskentelee. Muokkaa kankaalle oikeaa henkeä. Katsominen se vasta tärkeää onkin. Ja niiden ihmisten löytäminen, joiden vieressä tänään on hyvä olla, tehdä, juuri […]

Ikuisesti avoin

Ikuisesti avoin

Avoin taidekoulu alkoi. Sytyin heti, jo astuessani sisään. Kikatutti, onnellistutti. Kiitollistutti. Iloprosentti nousi 100:lla yksiköllä pelkästä tiedosta, että saan taas sukeltaa samaan prosessiin yhdessä muiden kanssa. Joka vuosi yllätyn koulun täysin tinkimättömästä ja samalla totaalisen avarasta tunnelmasta: että olenkin onnistunut löytämään paikan, jossa ihmiset niin helposti ymmärtävät kokemustani siitä, miksi on maalattava. Kolmas vuosi alkaa. […]

Ensikosketus grafiikkaan

Ensikosketus grafiikkaan

Kävin Kaapelitehtaalla tekemässä metalligrafiikkaa. Siis sitä, missä ensin päällystetään kuparilevy, sitten piirretään siihen piirtimellä, sitten syövytetään viivat rautaoksidiliemellä levyyn, sitten pinnoitetaan, lakataan alueita yksi kerrallaan ja syövytellään laattaa erisävyisten pintojen aikaansaamiseksi, lopuksi putsataan laatta ja tadaa: kuparilaatan voi värjätä ja vedostaa grafiikkaprässillä yhä uudestaan, jolloin joka kerta syntyy uusi, uniikki grafiikan vedos. Työskentely oli aivan […]