Placeholder image

Kollega, ole ihmisiksi!

Kaikki alkoi siitä, kun astuin uuteen työpaikkaani muutama vuosi sitten. Sain työparikseni henkilön, joka ensi kertaa kätellessämme ei katsonut silmiin, eikä hymyillyt. Ehkä siinä oli jokin tilanne päällä, ajattelin. Ensimmäisinä päivinä pidimme palaverin, jossa toivoin että hän kertoisi omia toiveitaan suhteessa käynnistelyvaiheessa olevaan toimintaamme. Hän ei kertonut mitään. Ehkäpä ajatukset tulevat myöhemmin, tuumasin. Kerroin sitten […]

Placeholder image

Elämää kahdessa ajassa

Joskus väsyneimmillään halusin vain kääriytyä lämpimään vilttiin ja vaipua kuukausiksi talviunille. Halusin olla ajattelematta tilannettani ollenkaan. Joinain pieninä hetkinä siinä onnistuinkin, silloin en murehtinut kokonaisuutta. Luulen, että noilla hetkillä on ollut iso rooli siinä, etten jäänyt aivan kokonaan sängyn pohjalle. Mutta ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus. Samaan aikaan, kun sain pientä iloa jostain ohikiitävästä tilanteesta, […]

Placeholder image

Ei huolen häivää

Huoneessa on taas kerran sellainen mukakotoisasti aseteltu pöytäryhmä mukaleppoisine nojatuleineen. Kättelen, riisun takin, istahdan tuoliin. En oikein tiedä pitäisikö minun olla täällä vai ei, tuntuu kamalan työläälle selittää yhtään mitään. No, mikä väsyttää? Näin aloittaa psykologi, jostain syystä jollekin asialle myhäilevä viisikymppinen mies. Nauraako se minulle? Työt väsyttää. Hallinnan puute, ajanpuute, vastuu. Olen hillitty ja […]

Placeholder image

Meillä ei kirjoiteta väsymykseen sairauslomaa

Harvemmin ihminen pettyy kuullessaan olevansa terve kuin pukki. No, minä olen yksi niistä oudokeista, jolle niin kävi. Vastasin työterveyden numerosta tulevaan puheluun työpaikkani siivouskomerossa ja valmistauduin vastaanottamaan jonkin painavaa väsymystäni selkiyttävän ja perustelevan tiedon. Ehkä hemoglobiini olisi hälyttävän alhainen, kenties kilpirauhasarvoissa näkyisi jotain huolestuttavaa tai ainakin voisi olla joku tulehdustila päällä. Mutta ei. Kaikki arvoni […]