ÄITIHOROSKOOPPI

IMG_20160625_203612.jpg

Tänä aamuna äitini laittoi whatsappissa viestiä ja vinkkasi äitihoroskoopista, joka osui ja upposi. 

Vaikka suhtaudun iltapäivälehtien horoskooppeihin täysin huumorilla (you will meet a tall, dark stranger …. yeah right), omistan silti rakkaushoroskooppikirjan, josta olen löytänyt todella osuvia luonnekuvauksia sekä itsestäni että miehestäni. Moni asia luonteesta, uratoiveista sekä jopa terveydestä on osunut ihan nappiin! 

Tällä kertaa lukaisin sekä äitini että oman horoskooppini, ja yllätyin kyllä siitä, miten moni juttu äitihoroskoopissa kolahti.  Itse olen härkä, ja löysin äitihoroskoopista seuraavia juttuja, jotka tunnistan hyvin vahvasti itsessäni:

 

” Käytännöllisyyden ja täsmällisyyden perikuvana härkä-äiti pitää tarkasti kiinni rutiineista ja säännöistä, mutta rohkaisee lapsiaan myös seikkailemaan ja nauttimaan etenkin luonnon tarjoamista mahdollisuuksista. Härkä-äidin luomat rutiinit tuovat lapsille heidän kaipaamaansa turvallisuuden tunnetta. Merkilleen kuuliaisena härkä korostaa lapsilleen lojaaliutta ja ahkeruutta.Hän kasvattaa lapsensa vahvoiksi ja antaa näille paljon hellyyttä ja rakkautta. Perhekeskeinen härkä-äiti ei koskaan laista velvollisuuksistaan tai valita niistä. Hän tukee ja kuuntelee lapsiaan enemmän kuin mielellään ja hänen voi aina luottaa ottavan osaa lapsilleen tärkeisiin tapahtumiin.

Ruoasta ja juomasta nauttivan härän tulisi myös muistaa, ettei lapsia kannata hyysätä liiallisen ruoan ja herkuttelun kautta. Konservatiivinen äiti ei voi sietää tottelemattomuutta tai uhmakkuutta. Muutoin rauhallinen härkä menettää näissä tilanteissa nopeasti malttinsa.

 

Olen todellakin tarkka siitä, että meillä on selkeät päivärutiinit, joita seurataan. Reissun päällä varsinkin tuntuu välillä siltä, että koko päivä menee pilalle, jos tutuista ruoka-ajoista ja nukkumaanmenorutiineista ei voi pitää kiinni. Ehkä siksi viimeiset pari viikkoa olivat itselleni niin rankat, kun rutiinien puute alkoi tosissaan ahdistaa. Luonnossa seikkaileminen on myös sydäntä lähellä, ja kuluneena kesänä olen iloinnut monta kertaa siitä, että olen saanut Suomessa viedä omia lapsiani seikkailemaan omille lapsuuden metsäpoluille.

Olen itse myös halunnut kasvattaa lapsistani ahkeria ja lojaaleja, ja uskon tämän tulevan myös pitkälti omasta kotikasvatuksestani. Oman työmoraalini olen selkeästi perinyt kauris-äidiltäni, joka on aina kannustanut työntekoon ja omien tavoitteiden eteen ponnistelemiseen. Pidän myös äärimmäisen tärkeänä antaa lapsille päivittäin hellyyttä ja rakkautta – aamuisin köllöttelemme tyttöjen kanssa yhdessä sängyssä ja höpöttelemme milloin mitäkin, päivän mittaan halailen ja pusuttelen lapsia usein leikkien lomassa, ja iltaisin luemme aina yhdessä iltasadun. Meillä myös sanotaan päivittäin ”rakastan sinua”. Nämä ovat muodostuneet ihan tiedostamatta osaksi omaa kanssakäymistä lasten kanssa, enkä ole niitä sen kummemin analysoinut ennen kuin luin tämän horoskoopin. 

Horoskoopissa mainitut kehityskohdat osuivat hämmentävän hyvin maaliin. Tiedostan sen, että olen välillä lasten kanssa kärsimätön ja joskus jopa vaadin heiltä ikätasoon nähden aika paljon. On totta, että tottelemattomuus ja varsinkin ohjeiden ignooraaminen saa minut helposti hermostumaan, ja varsinkin näin raskauden loppupuolella olen monesti joutunut korottamaan ääntäni, kun en ole jaksanut välttämättä kävellä lapsen luokse selvittämään jotain asiaa ihan ajatuksella. Sekin on totta, että joskus hemmottelen lapsia ruualla tai hyysään heitä syömisen suhteen huolehtiessani tarvittavien ravintoarvojen täyttymisestä. Ehkä pitäisi sen suhteen relata vähän, jotta lapsilla ei ainakaan muodostuisi negatiivinen suhde ruokaan pakkomielteisen lautasen tyhjentämisen vuoksi.

Äitini kaurishoroskoopin luettuani tunnistin hyvin vahvasti myös äidilleni luonteenomaisen perfektionismin, mikä ulottuu paitsi itseen, myös lähipiirin ihmisiin. Koen, että äitini vaatii itseltään ja lapsiltaan jatkuvasti todella paljon, ja tunnistan saman itsessäni. Hetkittäin olen jopa hätkähtänyt sitä, miten välillä toteutan ihan samoja käyttäytymismalleja ja kuulostankin ihan omalta äidiltäni tietyissä tilanteissa. Tietynlainen marttyyriäiti nostaa päätään erityisesti silloin, kun väsyttää tai on joku stressaava tilanne päällä (esim. juhlien järjestely).

 

Suosittelen tutustumaan tähän, olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin kokemuksia äitihoroskoopin osuvuudesta! Löydätkö itsesi kuvauksesta?

 

 

Äitihoroskoopin voit lukea täältä .

Perhe Vanhemmuus

ODOTTAVAN AIKA ON PIIIIIIIITKÄ

 

 

 

20160401_064822.jpg

Viikko 18.

 

”Is it your first?”

Nope. My third.

”Oh! Well you sure got your hands full! I´m sure time just flies!”

 

Paitsi että. Tämänhetkinen olotila on se, että joku on pysäyttänyt ajankulun täydellisesti, ja lasken päivisin tunteja siihen että olisi jo ilta, pääsisin nukkumaan, ja tämä päivä olisi jo ohi, jotta pääsen odottamaan seuraavan päivän kulumista tunti tunnilta. 

Se on totta, että raskauden ensimmäiset kaksi kolmannesta menivät nopeasti, sillä olin niin tiiviisti töissä etten paljon ehtinyt muuta ajatellakaan. Viimeinen kolmannes kului kesälomalla ensin Suomessa ja sitten kotimantereella, kunnes nyt olemme asettautuneet kotiin elämään tavallista arkea. Olen ollut koko vuoden niin tiiviiden aikataulujen orja, että nyt tämä tietynlainen toimettomuus tuntuu ajavan hulluuden partaalle. Toki on tietyssä määrin kivaa olla kotona ja saada päättää omista aikatauluistaan, mutta epäsäännöllisten yöunien ansiosta tuntuu, että jo kaupassa käynti tässä 45+ celsiuksen helteessä on suoritus. Pelkästään lasten turvavöiden kiinnittäminen saa hien valumaan Niagaran lailla pitkin selkäpiitä. Kuumuuden takia tekemisen mahdollisuudet ovat aika vähissä, ja oma saamattomuus on saanut jo ihan säälittävät mittasuhteet. 

IMG_20160411_203304.jpg

Viikko 20.

 

Kuluneen viikon aikana olen saanut itseni kiinni ihan naurettavista tunteenpurkauksista, joita en muista ensimmäisissä kahdessa raskaudessa olleen ollenkaan.

Välillä pinna on tosi tiukalla lasten kanssa, kun vilkkaat typykät vaativat kuitenkin päivisin aika paljon ohjelmaa, enkä itse aina jaksa olla viihdytyskeskuksena. Värityskirjat, palapelit, muovailuvahat ja lukuhetket jaksavat kiinnostaa jonkin aikaa, kunnes kaverit menettävät mielenkiintonsa. Olen yrittänyt löytää joka päivälle jonkin pikkumenon, jotta pääsemme poistumaan neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille. Välillä olemme olleet päiväkahvievakossa jonkun kaverin luona. Olen jopa keräillyt 25 sentin kolikoita, jotta voimme käydä huristelemassa kauppakeskuksen karuselleissa ja muissa huisin jännissä ”laitteissa”… 😀 Kirjasto on vielä viikkoagendassa käymättä.

Toisinaan taas tekee mieli itkeä sisuskalut pihalle, vaikka siihen ei ole mitään rationaalista syytä. Suunnaton haikeus vaan lyö päälle niin, että tekee mieli vollottaa kuin pikkulapsi. Välillä sen laukaisee joku koskettava biisi, joskus taas lasten hellyydenosoitukset tai ihan vaan se, että mies on pitkän päivän jälkeen vihdoin saapunut kotiin ja saan käpertyä hänen kainaloonsa potemaan surkeuttani. 😀

Kerran jopa pimahdin omalle rakkaalle viilipyttyisälleni jostain ihan naurettavan viattomasta kommentista. Jep, elämäni huippuhetkiä… Alan vahvasti samastua kolmevuotiaan itkupotkuraivareihin, kun mielentila on koko ajan ihan älyttömän epävakaa; vuorotellen ärsyttää, turhauttaa ja itkettää, enkä itsekään tiedä mistä tyytymätön olo johtuu ja millä sen saisi korjattua. 

IMG_20160522_181230.jpg

Viikko 23.

 

Vaikka tiedän, että beben on paljon parempi oleskella omassa yksityisaltaassaan vielä ainakin pari viikkoa, olo alkaa olla todella kärsimätön. Fyysisesti kaikki on periaatteessa ihan hyvin: olen säästynyt niiltä kamalilta liitoskivuilta ja kolotuksilta, mitä aiemmissa raskauksissa oli. Henkinen kantti sen sijaan alkaa pettää. Nyt alan todella allekirjoittaa sen, että vaikka muissa kuukausissa on keskimäärin 30 päivää, niin raskauden viimeisessä kuukaudessa niitä jostain käsittämättömästä syystä on ainakin 150. Tulevana viikonloppuna olemme menossa vuoristoon mieheni siskon häihin, ja salaa toivon, että korkeusero aiheuttaisi muutaman kunnon supistuksen, joka edesauttaisi paikkojen aukeamista ja vauvan pikaista syntymistä.

IMG_20160508_140528.jpg

Viikko 25.

 

Vaikka en kannatakkaan synnytyksen äärimmäistä medikalisoimista, olen todella kiitollinen siitä, että täällä USA:ssa on vähän inhimillisempi suhtautuminen synnytyksen käynnistämiseen kuin luomu-Suomessa. En todellakaan kannata käynnistämistä vain mukavuussyistä, mutta lääkärini väläytti käynnistämisen mahdollisuutta ihan siitä lääketieteellisestä syystä, että hän epäilee tämän vauvelin olevan melko iso. On jotenkin helpottavaa asennoitua siihen, että en joudu ainakaan odottelemaan bebeä syyskuun puolelle (laskettu aika on 29.8.), vaan saatamme saada pojun syliimme jo viikolla 39 eli elokuun 22. päivän tienoolla. Maanantaina olen 36 viikkoa, ja silloin teemme ylimääräisen kokoarvioultran ja katsastamme kohdunsuun tilanteen, joka toivottavasti on siinä mielessä suotuisa, että synnytys alkaisi omia aikojaan. Olen tosin ultran suhteen vähän skeptinen, sillä edellisen vauvan kohdalla tehty kokoarvio meni kilolla pieleen. Kävin Jorvissa ultrassa tasan laskettuna päivänä, ja lääkäri lupasi sekä käsituntuman että ultran perusteella ”siroa kolmekiloista”, ja viikolla 40+3 meille syntyi ei-niin-siro nelikiloinen eskimovauva. No, suapi nähdä…

IMG_20160611_182506.jpg

Viikko 29.

IMG_20160707_214626.jpg

Viikko 34.

IMG_20160718_102749.jpg

Viikko 35.

 

Täällä sitä siis vielä kärvistellään, toivottavasti ei kovin montaa viikkoa enää kuitenkaan. Tulevat isosiskot odottelevat pikkuveljeä jo lähes yhtä malttamattomina kuin äiti, ja käyvät päivän mittaan usein pusuttelemassa äitinsä jäätävää pallomahaa. 🙂 Makuuhuoneessa odottavat kolme korillista pestyjä ja rakkaudella liitosteltuja minivaatteita, hoitopöytä ja siinä istuskeleva pehmokoira, uudenuutukainen turvaistuin ja rattaat, sekä isosiskoilta periytynyt imetystyyny (johon tosin ostin uuden päällisen). Hullua ajatella, että ihan kohta täällä jo on pikkuinen tuhisija – eyes on the prize, niin kuin rakas mieheni jaksaa päivittäin tsempata.

Perhe Raskaus ja synnytys