Puhuttelevat juhlakuvat

No, mutta hei kaikki!

Tänään on luvassa materiaalia eilisiltä tupaantuliaisilta ystäväni luota. Huomatkaa, miten kuvien taso muuttuu aina vain lähemmäs nykytaidetta kellon lähestyessä kahtatoista ja yhtä yöllä. Kuvat kyllä kielivät rajummasta illasta, kuin se oikeasti oli. Se on vain se innostunut käsien tutina. Kaikki tietääkseni kuitenkin lähtivät kotiin ihan kahdella jalalla ja jalkakäytäviä pitkin. Toisin kuin jotkut muut yön kulkijat, joita oli ilo katsella kotimatkalla bussin ikkunasta. Oli rahtusen verran veteliä polvia.

Tein joihinkin kuviin myös vaihtoehtoiset kuvatekstit. Minusta se oli ihan paikoillaan. En tehnyt sitä suinkaan sen takia, että olisin jo eilisen illan aikana miettinyt, miten näistä kuvista tulee todella omituisia ja päättänyt, että julkaisen ne silti. Vaikka sitten realismin nimessä, jos ei muuta.

Tässä illan vähiten epäilyttävät otokset.

img_5974.jpg

Valmistautumista. / Jumaleissön, miten möyheä tupeeraus!

img_5982.jpg

Meikkauksen jäljiltä. Niin paljon purtiloita ja niin vähän aikaa. Ongelma, joka ei koskaan katoa. 🙂 / Kuinka monta päivää nämä meikit on olleet auki tässä pöydällä..?

img_5991.jpg

Tuparilahja. Tämä oli ainoa oikeasti normaali kuva 😀 Paketissa oli dominokeksejä, Fazerin sinistä, kaakaota ja kahvia. Elääkö ihminen muulla?

img_6010.jpg

Illan emäntä oli sekoitellut ihanan makuiset ja ihanan väriset boolit. / IIK MINISATEENVARJOJA!

img_6095.jpg

Boolissa oli myös mausteena puolukoita. / Hei kuinka kivaa, marjoja! Ei näitä kukaan varmaan ole vielä imeskellyt.. (eipä)

img_6049.jpg

Talosta löytyi aika mittava kynsilakka/hilevalikoima (tähän kohtaan iso ihastunut huokaus). Yksi jos toinenkin vieras taisi käydä vähän testailemassa. / Glitteriä hihihihi! Nää on varmasti yhtä hienot huomenna aamullakin, kuin mitä mä tänään kuvittelen!

img_6035.jpg

Syksyn tullen mustat sukkahousut on taas klassinen valinta juhliin. / Ota kuva mun varpaasta!

img_6036.jpg

Päivän asu. / Reisi.

img_6143.jpg

Illan paras reseptivinkki: meksikolaista maustesäväystä marjaisaan booliin. Niin hyvää! / Mihin mun sipsi lensi?!

img_6144.jpg

Esillä oli myös kauniita moderneja jääveistoksia. Mieletön sisustusidea! / Jääkuutio ei mahtunut booliastiaan (niin käy aina).

img_6122.jpg

Tehtiin shotteja!

img_6126.jpg

Tavallaan. En kyllä oikeastaan tiedä, tuliko niistä ikinä shotteja. Idea oli oikeasti aika mainio.

img_6141.jpg

Nam, sipsiä! / Kato kui monta sormusta mulla on!

Siinä ne olivat. Julkaisukelpoiset kuvat. Ihan yleisen hyvinvoinnin nimissä jätin julkaisematta kaikki naamakuvat. Aion vaalia niitä oman läppärini uumenissa.

Oli kyllä älyttömän kiva ilta! Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, välillä hyvää musiikkiakin (Backstreet Boys ei petä i-ki-nä).:)  Kiitos isäntäparille ja anteeksi siitä kamalasta sotkusta, mikä sinne taisi jäädä.

Vierailevana tähtenä juhlissa oli myös se vihastuttava Pentik-poro (mölysin siitä ihan ensimmäisessä postauksessani tässä blogissa). En tiedä mikä minua vaivaa, mutta jos jotkut esineet ja etenkin sisustusesineet ovat tarpeeksi munattomia ja tympeitä, minua alkaa melkein suututtaa nähdä niitä kaikkialla. Pentik-poro on hyvin korkealla listallani. Olenko yksin sekaisin, vai onko muilla samankaltaisia patoumia..?

Tässä kauhunhetkiä eilisillalta THE poron seurassa. Se tiivistää tunnelman muutenkin aika osuvasti.

Huh huh.

Älkää lopettako blogini lukemista.

Toivottavasti teillä on ollut yhtä hauska viikonloppu kuin minulla!

Kuulemiin.

– Jenni H.

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä

Lauantain pelastaja: helppo tzatziki

Ouh, tänä lauantaina ajatus kulkee todella tahmeasti.

Siksi onkin hyvä keskittyä yksinkertaisiin asioihin, tällä kertaa tzatzikiin. Juttelin siitä jo aiemmin blogissani ja lupaan yhä, että tzatziki käy kaiken kanssa, aina ja joka tilanteessa. Piste.

Tämä tzatzikin ohje on alunperin saatu isältäni. Häneltä olen muutenkin oppinut hirveästi ruokajuttuja, sillä hän on aina ollut perheessämme siellä lieden äärellä.

Ainekset eivät ole niin tarkkoja, vaikka tähän määrät laitankin. Varmasti oikean tzatzikin tekemiselle olisi vaikka mitä ohjeita ja loitsuja, mutta minusta tämä yksinkertaistettu versio toimii sekin hyvin, koska se raikastaa ruoan kuin ruoan.

Joten, olkaa hyvät, idioottivarma tzatziki!

Tarvikkeet:

n. 500 g turkkilaista/bulgarialaista/kreikkalaista jogurttia (itse en ole niin hifistelijä, että näkisin suurta eroa)

yksi kurkku

2-3 valkosipulin kynttä

pari ruokalusikallista (reilu loraus) oliiviöljyä

teelusikallinen valkoviinietikkaa

puoli teelusikallista suolaa

(saman verran jauhettua anista)

img_5911.jpg

Laita jogurtti valumaan. Kätevintä olisi laittaa siivilään suodatinpussi, mutta koska meillä ei juoda kahvia, käytän paria talouspaperiarkkia. Hyvin toimii.

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja laita sekin valumaan. Jos jaksat, odota useampi tunti. Jos et jaksa (minä en ikinä jaksa), odota vaikka vartti.

img_5935.jpg

Ota jogurtti valumasta ja laita se astiaan, jossa aiot sen tarjoilla. Sekoittele sekaan murskatut valkosipulinkynnet, oliiviöljy, viinietikka ja suola. Tässä vaiheessa voit myös jauhaa anista ja lisätä sen. Siitä tulee ihana maku, mutta itse olen usein sen verran mukavuudenhaluinen (=kärsimätön), että jätän sen välistä.

img_5915.jpg

Mausteiden jälkeen lisää kurkkuraaste ja sekoita.

Valmista! Käy ihan loistavasti pizzan, lohen, tortillojen, kanan, lihapullien.. no, minun mielestäni ihan kaiken kanssa 😀

img_5960.jpg

Saattaahan tzatziki olla teille ihan perushöttöä, mutta minä otin sen tehokäyttöön vasta muutama vuosi takaperin. Silkkaa rakkautta.

Huomautuksena: Jos ette halua söydä noin paljoa tzatzikia, puolittakaa ainesten määrä. Minun mielestäni tässäkin asiassa kuitenkin more is more.

img_5957.jpg

Minä lähden tästä sutimaan meikkiä naamaani ja huokailemaan vaatekaapilleni – turhautuneena – koska kaikki vaatteeni ovat yllättäen yhtä epäsopivia ja ihan tyhmiä, kuin eilenkin. Illalla on ystäväni tuparit, joten palaillaan juhlatunnelmissa myöhemmin!

Viettäkäähän kiva lauantai ja kokeilkaa tuota tzatzikia! Jos ilta menee vähän överiksi ja mies jättää ja kengästä menee korko poikki ja vilustutte, kun puitte liian pienen mekon päälle ja avaimet jää sisälle ja pankkikortti häviää ja puusta lentää lehti silmään ja saatte silmätulehduksen, teillä on kulhollinen lohduttavaa tzatzikia. Se ei tuomitse, se parantaa.

 

– Jenni H.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Höpsöä