Sateinen päivä on saanut mieleni matalaksi. Tällaisina päivinä tulee usein pohdittua elämän suuria kysymyksiä ja muisteltua menneitä. Tänään haluankin kirjoittaa elämäni suurimmasta menetyksestä omien tunteiden käsittelemiseksi ja kunnianosoitukseksi yhdelle elämäni tärkeimmälle miehelle.

Vajaa 8 vuotta sitten rakas isoveljeni menehtyi tapaturmaisesti ja yllättäen. Ikäeroa meillä oli useampi vuosi, mutta tulimme hyvin toimeen ikäerosta huolimatta. Olin varhaisessa teini-iässä, kun nämä traagiset tapahtumat tapahtuivat. Luonnollisesti tämä sekoitti teini-ikääni huomattavasti ja useampi vuosi menikin melko synkissä tunnelmissa. Lukiossa aloin vasta hyväksymään ikävät tapahtumat osaksi elämäntarinaani, jonka jälkeen elämä alkoi tuntua paremmalta ja elämänilo palasi hiljalleen. Toisinaan tuntuu pahalta vieläkin, enkä usko, että ikävä loppuu koskaan. Monia kyyneleitä on vieritetty, mutta osa on edelleen itkemättä.

Surullisinta on, että nuoren ihmisen elämä päättyi yllättäen ennen kuin se oikeastaan ehti alkaakaan. Veljeltäni jäi kokematta opiskelut, parisuhteet, omat lapset, työelämä ja monet hauskat, iloiset ja surullisetkin hetket ystävien ja perheen kanssa. Olisin halunnut päästä vanhenemaan yhdessä hänen kanssaan. Nähdä, miten hänen elämänsä etenee sekä jakaa omat iloni ja suruni hänen kanssaan. Olisin halunnut näyttää, kuinka tärkeä hän minulle on ja tapella vielä muutamat sisarusten väliset tappelut. Haluaisin päästä koskettamaan, antamaan halauksen, kertoa, kuinka päivänä on sujunut ja mitä minulle kuuluu. Kysyä hänen kuulumisensa. Mitään näistä en voi enää tehdä.

Erityisen raskasta on, että olin niin nuori veljeni menehtyessä. Tuntuu, ettemme oppineet tuntemaan toisiamme tarpeeksi hyvin. Hän ei saanut koskaan tietää, mihin elämäni on minua kuljettanut. Koen, ettei meille ehtinyt syntyä tarpeeksi yhteisiä muistoja, joita nyt muistella. Olin liian nuori muistaakseni niitä nyt.

Veljestäni voisi sanoa tuhansia kauniita sanoja, mutta en osaa surultani niitä kaikkia kirjoittaa. Tämäkin kirjoitus on vain pieni osoitus siitä, mitä todella ajattelen. Hänestä voisi kirjoittaa vielä paremmin ja kauniimmin, jos osaisi. Tätäkin kirjoittaess kyyneleet virtasivat, mutta sinä, veljeni olet sen arvoinen. Minä rakastan sinua, aina<3