Siis kaiken tarkoitus. Olen tosiaan kohtalokummaa ihmetellyt ennenkin. Nyt olen viime aikoina miettinyt, että mikä on kaiken tavoite.
Toistan varmaan itseäni, mutta maailmani on ollut uupumus kaverinani melkoista pyörrettä. Olin melkein kuollut alkuvuodesta ja siitä toipuminen kesti monta kuukautta. Ja toivun edelleen. Siihen lisäksi muutto ja kurssi. Kaiken maailman hakemukset ja työvelvoitteet.
Keskittymiskykyäni ja toipumistani on häirinnyt eräs naishenkilö. Kutsun häntä H:ksi. Jäin sairaslomalle tammikuun lopulla ja hän alkoi soittamaan minulle helmikuussa. Kerroin kuulumisia kysellessä heikosta voinnistani. Hän taas puolestaan aloitti melkein puoli vuotta kestäneen pommituksen jauhaessaan omituisesta suhteestaan. Soittoja on tullut päivittäin. Pahimmillaan viisikin päivässä. Aamut ovat useasti alkaneet puimalla jostain ihmissuhteesta, missä ei ole mitään. Mies on aina kännissä. Ollut huume-ongelmaa ja sitätätää. Ei mitään läheisyyttäkään. Olen parhaani mukaan yrittänyt kuunnella, mutta noin joka päivä olen sanonut etten jaksaisi puhua. Vapaapäiviä sain ruinaamalla. Joskus, kun olin niin virraton, että ajattelin yrittää vain nukkua koko päivän niin laitoin viestin, ettei soittaisi tänään, olen niin väsynyt, että yritän levätä.. Hädin tuskin jaksoin viestiäkään kirjoittaa. Saman tien hän soitti ja siitä tuli tunnin puhelu. Hetken päästä ”Tasku” soitti kahteen kertaan ja jouduin soittamaan itseperään, että onko jokin hätä. Taas puolen tunnin jaaritukset. Illalla hän vielä yritti soittaa, mutta siinä kohtaa oli jo puhelimeni äänettömällä.
Yritin etsiä puhelimestani toimintoa, että saisin henkilön mykäksi. Ei löytynyt. Estoa en raatsinut, koska voinhan toki puida hieman harvemmin. Vaikka kerran kuussa. Äänettömäksi en voinut laittaa, koska odotin milloin työkkärin, milloin lääkärin, milloin työpaikan soittoa.
Nyt jokin aika sitten, kun olin tämän sutinapuolen romuunnuttua täysin paskana. Hän taas soitti. Kello 8.00 aamulla. Itkin väsymystäni ja etten jaksaisi ihan oikeasti jauhaa hänen kanssaan jatkuvasti ja päivittäin ihmissuhdeasioita. Ahaa ok, no lepäile rauhassa. Puolen tunnin kuluttua hän soitti minulle uudelleen ja alkoi vuodattamaan ex-miehensä mielenterveys- ongelmista. En edes tunne koko ihmistä. Voi luoja, kun minulta lähti virta.
Seuraavalla viikolla sitten repesin. Milloin jauhetaan hänen ahdistuksiaan, miesystäväänsä, joka on aina kännissä, joka ei koske ja loukkaa jne, mutta, jota hän niin kovin rakastaa. Tai hänen tuttunsa, exänsä, lapsuuden ajan henkilöitä joilla on se ja se mielenterveysongelma. Ei! Minä en jaksa enää kuunnella eikä minun tarvitse. Omassa elämässäni on aivan tarpeeksi. En voi olla kenenkään terapeutti. Terapeutti aikuisille ihmisille, jotka halutessaan saa apuja, jos vain viitsisivät pyytää.
Onneksi tämän raskaan ihmisen vastapainoksi on löytynyt kaksi muuta vähän tasapainottamaan elämääni. Toivottavasti se tasapaino myös säilyy. Toisella on kyllä masennusta, mutta hän sentään yrittää ja lähtee mukaan, jos houkuttelen ulkoilemaan ja piristymään metsäpolulle. Hän ei vain vie vaan siitä saa itsekkin jotain. Toinen on taas aivan ihana ihminen sellaisenaan. Ja meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita, mistä ei muiden kanssa ole voinut puhua.

Aaaarg ja tämä sutinapuoli. Minulla on aika voimakas intuitio, mutten ole koskaan oppinut sitä lukemaan. Kävi siis niin, että kesäkuussa nauttiessa ensimmäisen viikon paremmilla virroilla vuoteen aloitin työelämävalmennuskurssin. Eka viikko olikin sitten hieman väsyttävämpi. Piti tosiaan kaivautua itseensä ja etsiä runnotusta ja väsyneestä hahmosta hyviä puolia.
Viikon loputtua ystäväni houkutteli terassille. Hän lähti jossain vaiheessa piipahtamaan kotona ja siirryin sisälle laulamaan karaokea. Ehdin jokusen kappaleen hoilata, kunnes käteeni lyötiin yhteystiedot kutsun kera. Laulan kuulemma hyvin ja jos kiinnostaa niin etsivät paria sataa laulajaa syksyllä alkavaan aiheeseen liittyvään radioon ja ilmoittaudu whatsapin kautta. Mietin, että voinko tässä mainita moista, mutta tällaista ei siis ole edes olemassa, joten se siitä pohdinnasta. Jos tulee olemaan niin itseppä ovat sekoilleet. Näin kuitenkin kävi minulle.
Olin kutsusta hämilläni. En koe olevani niin hyvä laulaja. Sitten mietin, että olisikohan kohtalokumma niin hövelillä päällä, että tarjoaisi jotain kivaa kokemusta koettelemusten jälkeen. Ei ollut. En tiedä, mikä sitä kummaa ihan totisesti vaivaa ja millä tämän karman saisi oikeasti rikottua. Olen yrittänyt olla auttavainen ja antelias, muttei sillä mitään tehoa ole.
Tämä värvääjä komensi vaihtamaan jonkun kolmannen osapuolen kanssa numerot ja hän toisi äänityksiin. Saman tien tämä värvääjä häippäsi.
Tämä kolmas henkilö toivotti tervetulleeksi joukkoon. Totesin saman minkä tälle värvääjällekkin, että minulla on ollut uupumus päällä ja nyt on todella paljon kaikenlaista, etten ainakaan kolmeen viikkoon voi ottaa mitään ylimääräistä. vasta sen matkan jälkeen. Mutta saattaa kiinnostaa kyllä. Molemmat hemmot olivat, että ei hätää, ihan rauhassa vaan. Sitten kun sopii. Kun se lappu tuli kouraan niin intuiitioni yritti minulle viestittää, että tässä on jotain kummaa. Älä lähde. Joku toinen taho päässäni taas järkeili, että hei, nyt tapahtuu kerrankin jotain kivaa niin kokeile edes. Just.
Seuraavana päivänä unohdinkin koko asian kunnes kuuden kieppeillä muistin. Pähkäilin hetken ja ilmoittauduin. Kuitenkin kertoen aikataulustani. Juuri nyt en pystyisi mihinkään ylimääräiseen.
Joku vastaus sieltä tuli biisikyselyineen ja painein nukkumaan. Seuraavana päivänä alkoi pommitus.
Värvääjä alkoi höpisemään ja heitin puolihuolimattomasti kyselyn, että olisikohan työpaikkaa tarjolla. Juuri silloin kurssilla oli ollut puhetta, että työnhaku -velvoitteeksi kelpaa myös työmarkkinoitten ulkopuolisetkin työpaikkakyselyt.
Saattaisi töitä löytyä, tutustutaan ensin. Välillä juttelu oli asiallista aiheeseen liittyen, mutta aika nopeasti alkoi flirtti. yllättävän nopeasti myös höpinät seksi-horoskoopeista jne. Sanoin useampaankin otteeseen virtatilanteestani ja tilanteestani muutenkin, etten nyt tosiaan pysty mihinkään sutinoihin, kun pitäisi yrittää keskittyä tähän kurssiin ja muuhun. Viestejä tulvi ja vastatessa yhteen oli kysymyksiä tullut viisi lisää. Aloin olla pyörällä päästäni. Sitten tämä värvääjä välillä kiitteli, että tämä on hänelle kuin terapiaa. Kertoi antaneensa kutsun, koska luuli minun olevan terveyden huollon ammattilainen niin saisi samalla ilmaisen terapian. Olin ihan, että voi ei. En ole tosiaan mikään terapeutti ja virta siihen ei riittäisi ja minulla on toinenkin potilas. Hän on naimisissa ja tietenkin tuli ne kaiken maailman surkeustarinat kuinka on vaimon omaishoitaja ja suurin piirtein viittä vaille vainaa.
Olen lukenut viestiketjun jo tuhat kertaa. En ole mitenkään päin itse antanut ymmärtää minkäänlaista flirttiä. Olin kuitenkin pyörällä päästäni ja jonkun kummallisen voimakkaan otteen hän minusta sai. Välillä ruokkien halua luovan puolen hommiin, välillä ruokkien flirtillä. Nauroin ja hymyilin ensimmäisen kerran varmaan vuoteen. Tuntuihan se hyvältä. Sitten vihdoin viikon ronguttuaan aikansa kotiini kahville, päästin. Eipä siinä kauaa mennyt kun halusi pötköttelemään ja halimaan sängylleni. Olin tapellut mieleni kanssa tästä naimisissa-statuksesta, mutta joku pieni itsekkyys heräsi, että nyt saisin minäkin hellyyttä vuosiin edes hetken. En saanut. Herra alkoikin jyystää vaatteet päällä ihan kuin olisin joku pornotähti. Olin ihan pihalla, että mitä ihmettä nyt tapahtuu. En tiedä meninkö hieman shokkiinkin. En vain osannut kieltäytyä. Aikansa hinkattuaan hän lopetti ja kiitti ja paineli vaimonsa luo. Jäin kotiin tuijottamaan seiniä. mitä tapahtui… Ehkä tämä oli vain kömpelö lämmittelyjuttu tai jotain. Ei tuntunut hyvältä. Itselläni kyllä halu heräsi ja kai sen takia päästin hänet seuraavana päivänä uudelleen kotiini. Silloin sanoin, että nyt ei sitten mitään tällaista rynkytystä kiitos.
Ei hän kuunnellut vaan sama alkoi uudelleen. Nyt aloin olla henkisesti lamaantunut, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Ja taas kiitos moi ja vaimon luo. Mä en ole ollut henkisesti tarpeeksi vahva estääkseni tällaista ja kun tämä herra lähti niin tipahdin. Ahdisti aivan hirveästi ja hetken päästä laitoinkin viestiä, ettei tämä ole ihan sitä mitä ajattelin. en kestä nostatusta ja tiputusta enää. Morjens.
Hänpä ei antanut periksi vaan halusi selvittää asian. Ei pyydellyt anteeksi eikä mitään, mutta juttelimme kyllä. Kuinka ollakaan hän pääsi kotiini kolmannen kerran ja yritti tätä samaa. EI! Hoitakoot homman loppuun tai ei ollenkaan. Minä en kestä tällaista. Hän pisti minut kerjäämään seksiä, jota sitten vihdoin sain.
Lähdin reissuun ja hän vei lentokentälle ja olimme kuin mikä tahansa rakastunut pari. Taas parit marmatukset vaimosta ja ehdotus, jos kokeiltaisiin suhdetta ja miettisin tätä matkallani. Kuulemma ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, jos hyvin menee. Olin kiitollinen, että pääsin hetkeksi pois pyörityksestä ja miettimään tosiaan vaihtoehtoja.
Ajatus olla sidottu johonkin, jota ei voi saada on kieltämättä ahdistavaa. Pitäisikö olla valmiina hänen aikataulujen mukaan ja menisikö elämäni täysin tämän valvonnan alle. Ajatus olla jonkun muun hallittavana oli kieltämättä ahdistavaa.
Perillä Kreetalla oli kuuma. Seuraavana aamuna kiidin rannalle ja mies soitti. Oli kovin huolehtivainen ja ihan kiva normaalin tuntuinen puhelu. Illalla mies soitti uudelleen. Tunnelma oli toinen. Hän ryöppysi ongelmiaan minulle. Ja koira ja äitikin oli kuolemassa. Sitten hän alkoi selostaa lomasuunnitelmiaan vaimonsa kanssa. Siis tämän puolikuolleen, joka ei voi liikkua minnekään vaan kittaa aamusta iltaan viinaa ja on luovuttanut. Yhtäkkiä nämä vaivat katosivat ja he olivat menossa parin viikon lomareissulle.
Kun puhelu loppui, meinasin oksentaa. Miksi tämä ihminen nostaa minut sfääreihin ja tipauttaa alas? Neljättä kertaa lyhyen ajan sisällä. Menin aivan lukkoon. Olin ollut lähdössä tutustumaan paikkaan ja syömään. Kävelin hetken aivot usvassa ja totesin, etten pysty. Astuin ravintolaan ja tilasin ruuan. Koko sen ajan oli vain olo, että haluan huoneeseeni. Oikeastaan halusin takaisin kotiin ja pistää ovet säppiin.
Häpesin tyhmyyttäni ja toivoin, että olisi joku voima, mikä suojelisi silloin kun itsellä ei virta riitä harkintakykyyn. Tuntui, että kaikki tuijottaa, kuinka tyhmä minä olen.
Koko reissun ajan ajatukset rullasi vain tässä tyypissä ja siinä, mitä pahaa minä pari laulua laulaneena tein ja miksi juuri nyt?
Lähdin reissuun ottamaan happea oman maailmani muusta myllerryksestä. Siinä on ollut valtavan paljon liikaa. tätä ei tarvitsisi.
Estin numeron, että pystyisin jotenkin viettämään aikani lomalla. Enempää rökitystä en kalliille matkalle haluaisi.
Siellä oli aika kuuma ja reissut paikan päällä jäi vähiin. Hanian kaupungissa kävin kaksi kertaa, mutta koko ajan se raskas väsymys kannettavana. Kuvia otin kameraa raahatessa koko reissun aikana kokonaista 8 kpl, kun normi vireydellä kuvaisin jotakuinkin kaiken. Viimeisenä iltana hain pikaruokaa ja pysyttelin huoneessa. Vollotin ahdistusta lähteä kotiin ja sitä, etten ollut kotona.
Reissun jälkeen otin yhteyttä, että, jos haluaa nähdä niin fläppitaulu esiin. On minun vuoroni puhua. Jouduin hänen reissunsa takia odottamaan kaksi viikkoa. Voi luoja meinasin tipahtaa oikein kunnolla. Siitä hetkestä, kun tämä mies antoi minulle lappunsa niin minulla on ollut kummallinen kehä ympärillä. Välillä puristanut keuhkoja vaiko sydäntä vai onko se ollut vain ahdistusta. Äänikin on ollut täysin pois.
Kun vihdoin näin niin luennoin, miten ei pidä käyttäytyä. Meillä oli melko kiivassanainen tuokio, mikä päättyi siihen että minulle annettiin se tilaisuus tässä ja nyt laulaa. Itkun ja taistelun jälkeen se onkin tosi kivaa joo. Sitten tarjottiin kaveruutta ja mahdollisuutta edelleen kuvata musiikkivideota.
Ahdistus pysyi, mutta ajattelin kokeilla. Sain ideoitakin päähän ja innostuin ihan vain siitä kuvailusta ja ideoinnista. Sovimme palaverin, missä voisin ideani kertoa. Hän ei antanut minun alkuun puhua ollenkaan. Jaaritteli niitä näitä. Kehui itseään ja kavereitaan. Löi lyttyyn ideani etukäteen, joita ei ollut edes kuullut. Kun vihdoin sain suun vuoron niin puhui päälle jo ekan sanan ensimmäisestä kirjaimesta. Sitten ilmoitti, että menemme yhdessä katsomaan kuvauspaikkaa.
Taas vasta kotiin päästessä tunsi, että ei. Ei kerta kaikkiaan tämä ihminen voi olla minun elämässä.

Tänä vuonna minulta on lähtenyt terveys, työpaikka, säännöllinen tulo, kymmenen vuotta kirjoitettu blogi, ihmisarvo, karaoke-harrastus ja nyt pitäisi antaa jonkun romuttaa vielä valokuvausharrastus. Ei, sitten ei jäisi enää mitään jäljelle. tätä en anna kenenkään viedä.
Tämä ihminen on sotkenut yritystä saada maailma kasaan. Häirinnyt keskittymistä eri hakemusten teossa. Osa on ollut kuukauden myöhässä. Hän on lyhyessä ajassa nöyryyttänyt ja kohdellut kuin valintatalon kylmätiskin lihakimpaletta. Mitään väärää hän ei ole tehnyt. Pettäminenkin ilmeisesti aivan peruskauraa. Ei edes muistanut puhelua.
Hmmm. Minulla flippasi. En lähde kaveruuteen, en mihinkään. Aloin vaatia, että poistaa numeroni ja estää myös. Onhan sen väärin perustein saanut. Paukutin mielipiteitäni pari päivää ja välillä muistutin, että nämä loppuu, kun estää ja poistaa numeron. Sitten hän soitti ja kiljui, ettei ikimaailmassa eroa. En ole sellaista pyytänytkään. Paljasti sitten puhelussa, että he ovat ihmeissään lukeneet viestejä. He? Siis hän on vaimonsa kanssa lukenut viestejä. vaimo on ollut taustalla tietoinen koko ajan miehensä tekemisistä ja tämä on viihdyttänyt toiminnallaan häntä. Ei terve! Kyllä minä kaikenlaisia perverssejä olen tavannut, mutta tulipa nähtyä tämäkin. Jossain viestissä mainitsi alussa, ettei voi seukata, mutta kuulun tavallaan hänen perheeseen. Tätä se sitten taisi tarkoittaa. Ihmettelinkin, että joka ikinen puhelu alkoi viiveellä. Hän on nähnyt vaivaa poistuakseen kotoa ja kumminkin nauhoittanut puhelut. Ei terve! Mikä esitys.

Voi luoja, miten välttyisi psykopaateilta. Ei varmaan mitenkään, koska niitä on joka kulmalla. Vaimoilla ja ilman.

Pahoittelut aika lailla negatiivisesta ilmapiiristä, mutta tällaisessa aika usein elän ihan tahtomattani. Toivotaan parempia aikoja. Melkein putosin. nyt vähän parempi. Täyttä akkua odotellessa.

Odotan matkaa. Vaikka tulot ovat tällä hetkellä nollatasolla niin olen siinä mielessä onnekas, että pienilläkin säästöilläni pärjään nyt sen verran hyvin, että päätin ottaa Time-outin. Varasin reissun jo kuun alussa ajatuksena, että otan arkeen hieman etäisyyttä ja prosessoin kaiken muutoksen ja samalla jäsennän ajatukseni tulevaan.
Onhan meno ollutkin aika hurjaa. Ensin hurja väsymys-tila, mistä alkuun tuntui, ettei ole ulospääsyä. Muutto. Irtisanoutuminen. Työnhaun maailmaan hyppääminen täysin romutetulla itsetunnolla. Työnhakuvalmennus, mistä en tiennyt ollenkaan mitä odottaa. Siellä ne mokomat saivatkin ajatusmaailmaani avattua sille tasolle, että minä osaan, tulen pärjäämään jne. Pelkkää positiivisuutta.
Sitten vielä tuo sutinapuoli tähän päälle kaiken kukkuraksi. Tällä osastolla onkin sitten isommat opettelut ihan oman pääni sisällä.
Hmm. Kaikkihan lähti liikkeelle sieltä jostain puskan takaa. Kutsuna johonkin luovaan juttuun, mitä olin haikaillut alitajuisesti ja toistaen ääneenkin. Luovuuden kaipuuta. Tutustuessa kysyin töitäkin ja tutustuimme niin sanotussa haastattelussa lisää. Hmmm. Viikon mittainen haastis. Kiinnostus on ollut miehen puolelta hurjaa ja olen myös itse hieman alkanut tutkailla hurjan muurin taakse kätkettyä, jo ruostunuttakin tunnelukkoa. Tuolla ihmisellä taitaa olla jonkin sortin avain tai ainakin taitava tiirikoimaan.
Välillä olen nurissut ääneen, että on ollut valtava työ rakentaa muuri ympärilleen. Pelkästään sementin kuskaaminen autottomana on ollut niiden kivien kanssa todella raskasta. Sitten kun olet homehtunut kaikessa rauhassa turvapaikassasi niin paikalle tulee joku. Tiirikoi oven auki ja hihkaisee: ” No se on morjens! Kuis täällä menee?”
Säikähdin. Puolustusmekanismi pamahti päälle. Herran päästessä liian lähelle paiskasin oven kiinni. Minun kuplani läpimitta on ainakin kolme metriä ja sitä lähemmäs ei saa tulla. En piru vieköön aio hypätä mihinkään pyöritykseen, missä minulle melko varmasti valehdellaan, petetään, yritetään pölliä rahat, alennetaan esineen tasolle…
Siinä maailmassa missä olen elänyt, en ole ensimmäistäkään mieshenkilöä tavannut, joka olisi ottanut minut toisena tasavertaisena ihmisenä vastaan. Sana ”hoito” on merkannut jotain muuta kuin sutinaa. Olen useammin kuin kerran kiroillut koulutuksen puutetta psykiatriselta alalta.
Harrastin joskus nettideittailua. Melko sinisilmäisesti kuvitellen, että elämäni rakkaus tupsahtaisi eteeni. No eipä tupsahtanut. Liikkeellä on käsittämätön määrä mielenterveys-ongelmista kärsiviä ihmisiä. On alkoholisteja, kriminaaleja, huumeiden käyttäjiä.
Olen ollut shokissa useamman kerran huomatessani, että tämä kaveri ei ole vaikkapa kyennyt siivoamaan asuntoaan kahdeksaan vuoteen. Tai joku toinen on kasvattanut hamppua pystyäkseen normaali elämään. Ilman sitä kaveri oli jotain täysin muuta. Pomppi kuin väkkärä, hyppäsi päälleni seisomaan ja tallomaan ja hihkui, että haluaa hieroa minua. Pölli jopa avaimeni hakeakseen hamppunsa ja palatessaan takaisin, rauhoittui.
Sitten ne ukkomiehet. Ovat ottaneet asiakseen hallinnan ja puhelinterrorin. Yksi tapaus oli vanha heila kahdenkymmenen vuoden takaa, johon vahingossa törmäsin jokunen vuosi sitten. Vaihdettiin kuulumiset ja yhteystiedot ja siitä alkoi pommitus. Hän soitti minulle työmatkoiltaan. Tunnin välein töistä viiden minuutin välein kuulustellen, että ei kai minulla ole vain mitään parisuhteita tähän väliin tullut. Kun olin menossa viihteelle niin hän rupesi itkemään, että nyt sinä sitten alat olemaan jonkun kanssa ja hän menettää minut. Kuuntelin jaatkuvasti kuinka olisi ihanaa tehdä minulle ruokaa, tehdä kanssani sitä tätä ja tuota, mutta et saa tällaista koska on naimisissa. Jossain vaiheessa kyllästyin ja pistin vaimolle sähköpostia. Juttelimme aikamme, tapasimme ja näytin miehensä portfolion videoineen, mitä oli lähettänyt. Tämä nainen oli fiksu. Vaikka oli vihainen niin kiitti kuitenkin, että kerroin.
Toinen, entinen työkaverini pommitti tekstiviestein. Ihan täysin seksuaalista häirintää. Haaveita saada raiskata minut jne. Olisi pitänyt mennä metsään paneskelemaan. Katsoin viestiä lukiessa ulos. satoi kaatamalla ja lokakuun lopulla oli myös hippasen viileää. Jossain vaiheessa totesin, että no niin, nyt vois alkaa tositoimiin, eikä vain pelkkää puhetta.. Vastaus oli, että häh.. Ei hän voi vaimoaan pettää. Olin pyytänyt viestien lopettamista useampaan kertaan. Loppuivat vasta, kun lakkasin töissä puhumasta. Sitten minut leimattiin oudoksi ja kummaksi ja vaikka sun mitä.
Pahin on ollut kai eräs, joka sai melko tiukkaan otteeseensa. Oli persoonaltaan todella kiinnostava. Ääh. enää en jaksaisi edes käyttää sekuntiakaan hänen muisteluun. Joten tiivistettynä vain. Kaikki mitä hän oli itsestään kertonut oli kaunisteltua totuutta. Taustalla oli muitakin suhteita ja lisää haali koko ajan. Jäi niistä monella tapaa kiinni. Kun sai itseensä ihastumaan niin alkoi nöyryyttäminen. Olin maksumies melkein kaikkeen. kivan päivän jälkeen saattoi seota ja huutaa putkihuutoa. Joku siinä piti otteessaan ja vaikka pistin poikki niin hän sai aina takaisin. Kolmesti. Viimeisellä kerralla uuvuin jatkuvaan tuntosarvien pitämiseen hereillä ja pistin lopullisesti poikki.
Seksi. Hmm. Jostain syystä moni on kuvitellut, että seksielämäni on ollut sinkkuna villiä. jopa sukulaisista lähtien ovat avoimesti kertoneet minulle omasta seksielämästään. On tehnyt mieli parkua ääneen, mutta olen tyytynyt kiljumaan vain sisäisesti, etten herra jee halua kuulla setäni/tätini panopuuhia. En kenenkään muunkaan.
Noista kohtaamisista huolimatta tämä alue on ollut aika kuollut. Varmaankin siksi, ettei näillä kohtaamisillani ihmisillä ole ollut mikään normaalia. Minulle on kyllä esitelty itseään. Monta monituista kertaa on fiilikset nostettu kattoon ja poks. Kiitos, lähdenkin tästä kotio päin/kaverille/”töihin”.
Minusta tuo on sadismia. Nöyryyttämistä. Alentamista. Luodaan ajatus, että nostatan tässä tunnelmaa, mutten ikinä koskisi sinuun kärpäslätkälläkään. Ja kuitenkin yhteydenotto on jatkunut taas flirtein ja kiusaamisineen. On sitten työllistetty moneen muuhun vaikka minulla oli jo työpaikka ja siitä sain sentään palkkaa, enkä ollut maksumies hänen kuluihinsa.
Jep. Aloin kantamaan muuraustarvikkeita. Ei ikinä enää. Psyykkeeni ei kestä enää jatkuvaa vuoristorataa dissauksineen.

Noniin. Takaisin tähän päivään.
Sutinoitten puolesta liian nopeaa ja intensiivistä kaiken muun pyörityksen ja energian riittämättömyyden keskellä. Portti kiinni ja lujaa ja heitin muutaman sanallisen tikarin epäillessäni alkuperäisen kutsun tarkoitusperää.
Parin päivän päästä tämä hemmo laittoi viestiä ja kyseli kiukun asteikkoa. Juttelimme hetken ja sanoin suoraan, että minua oikeasti pelottaa, enkä halua mihinkään kaaokseen mukaan. toivunhan vielä uupumuksestakin.
Sain eilen kutsun tapaamiseen. Menin hänen työpaikalleen. hän kuljetti minut suureen neuvotteluhuoneeseen, missä oli valtavan kokoinen pöytä. Istutti pöydän ääreen ja alkoi luennoimaan. Tästä ensimmäiseen kutsuun liittyvistä asioista ja firmasta ja toimintaperiaatteista. Piirteli kaavioita fläppitauluun vai miksi sitä kutsutaankaan. Puolen tunnin luennon jälkeen totesi, että nyt tiedät tästä enemmän. Tämä ei ole huijaus, eikä sekään, että olen kiinnostunut sinusta vaikka edes kaverina. Hän ei luovuta, koska haluaisi minun olevan olemassa elämässään. Ei anna periksi.
Vaikka minua nauratti ihan kamalasti ajatus, etten hänelle enää taatusti aio kiukutella fläppitaulu-luennon pelossa (oli muuten puuduttavaa istua kiltisti hiljaa) niin heräsi ajatus, että taitaa olla kuitenkin ihan ok tyyppi. Sen jälkeen turistiin niin kuin aiemmin vähän vähemmällä vimmalla kipinöitten suhteen. Vaikkakaan ne kipinät eivät hiipuneet mihinkään.
Loma tuleen nyt hyvään aikaan. Etäisyyttä, hieman stoppia tälle kaikelle. Täytyy sisäistää ajatus sille, että tosiaan positiivisuutta voi ottaa vastaan eikä juosta karkuun.
Kun tulen takaisin niin virtaa riittää sitten toteuttamaan kaiken näköistä, mitä sitten eteen tulee.