Luulin, että elämäni alkaa harmonisoitumaan. Harhaluulo. Se vain normalisoitui siihen mitä se nyt on ollut tähänkin asti. Ainoana erona ehkä se, että minä itse olen pysynyt rauhallisena. Kiroillut vasta kotona tai puuttunut asiaan kertomalla oikealle taholle. Pärskähtelemättä niin kuin aiemmin.
En tiedä, jos normi arkeni olisi väsyttänyt samaan tahtiin kuin aiemmin niin saattaisin olla räjähdysherkempi.

Sattuipa tälle viikolle kaksi ns. ”räjähdysaltista tilannetta”. Ihmettelen itsekin, kuinka olen ensimmäisessä jopa nauranut ääneen tuuriani. Murahdin vain vähän, mutten korottanut ääntäni. Tap tap olalle.
Viimeksi tänään jouduin tahtomattani jo niin kummalliseen keskusteluun, että jossain korvan takana jokin, sanoi, että toppuuta vasta-argumenttisi tai saat kohta päihin. No en saanut vaikka taputin tässäkin kohtaa itseäni mielessäni olalle näpäyttäessäni vastapeluria sanallisesti omalla aatteellaan päin pläsiä. Tilanne rauhoittui ja emme puhuneet loppupäivänä mitään.

Tapaus nro 1. Mummomafian uusi isku.

Joskus edesmenneessä ja kuopatussa blogissani valittelin mummojen vainosta. Koska blogi on tuhoutunut niin kertaan kultaisia muistojani samalla.
Eräs mummeli tuijotti minua aikanaan murhan himoisesti kadulla. Olin juuri tulossa kaupasta matkalla kotiin ajatuksissani. Olin juuri ohittamassa kadulla seisovaa tuimaa mummoa, kunnes hän kysyi jotain. Heräsin ajatuksistani ja kysyin, että anteeksi mitä, en kuullut. ”Onko sinulla papereita?” Hän toisti vihaisesti kysymyksen. Häkellyin täysin ja totesin hädissäni, ettei ole mukana, olen kuitenkin lainkuuliainen ihminen ja menossa kotiin. Mielessä ehti sinkoilla miljoona kysymystä, että apua, mikä papereiden tarkastuspiste tämä on. mitä ihmettä tapahtuu? olenko tehnyt jotain laitonta tietämättäni?
Mummo katsoi minua, kuin idioottia ja pyöritteli silmiään… ”Ei, kun onko sinulla nenäliinaa?” Edelleen vihaisena. Ööö, anteeksi ei ole ja pakenin kotiini.

Yllättäen samalla seudulla kaupassa käydessäni seisoin jonossa. Juuri kun kassahihnalla vapautui tilaa ostoksilleni, vipelsi takavasemmalta herttaisen oloinen mummeli ohitseni ja läjäytti ostoksensa hihnalle. Kassa yritti puuttua asiaan mainitsemalla, että anteeksi rouva, mutta täällä on jono. Mummo heittäytyi teatraalisen hämmentyneeksi. ” Ai kamalaa, minä kun ihmettelin, että mitä ihmettä täällä kaikki seisoo.” Sitten hän esitti hippasen ylinäyteltynä, että voi ja oi ja voi, täytyykö minun nyt nämä ostokset tästä nostaa??? Alahuuli oli kuin Jassun kuppi (nykynuorille: Jassun kuppi-sanonta tulee miljuuna vuotta sitten toimineessta rahapeli-automaatista nimeltään Pajazzo, kavereitten keskenJjassu ja sen kaukalosta, joka muistuttaa ulkonevaa alahuulta, kun oikein kovasti harmittaa)
Totesin mummolle, että pidä nyt sitten siinä ne ostokset, kun ens kerralla muistat jonottaa oppien mukaan.
Mummeli oli voiton riemuinen. Kun pakkasin omiani niin katsoin mummoa ilmeellä, että ”tiedän mitä teit”. Ja mummeli pakkasi tavaroitaan, kuin lottovoittaja.

Sama kauppa. Mummo nro 3. Seisoin tällä kertaa takana. Ostin kissanhiekkaa ja laitoin hihnalle. Pahalla tuulella oleva mummeli pyysi siirtämään kissan hiekan kauemmaksi omista ostoksistaan, koska hän on allerginen kissoille. Selvä pyy. Mummo pakkasi ostoksiaan ja kuuli, kun pyysin kassalta tupakka-askia. Mummelille se oli viimeinen niitti. Alkoi kovalla äänellä huokailemaan Tällaisen rappionuoren tapoja (silloin päälle 40v). ” Vai vielä polttaa ja kissa, mihin tämä maailma on oikein menossa???” Selvä pyy, antakaa armoa.

Oih ja voih, näitä sattui harvakseltaan silloin tällöin. Milloin joku mummeli huusi ja meuhkas vaikkapa postissa, koska istuimme jonkun nuoren tytön kanssa kahdesta penkistä taempana ja hän ei siksi voinut istua täysin vapaalla etupenkillä. Nuoriso (edelleen +40) rappeutti ja valtasi kaiken ja yhtä kärsimystä aiheutti jne jne.
Milloin sitten riitti, että hengitti jotakuinkin samaa ilmaa ja happi justiinsa hänen kohdallaan loppui. Oih ja voih.

Noniin, päästiin tähän viikkoon muisteloissa. Olin siis Citymarketin kassajonossa. Mietin pariinkin otteeseen viikolla, että olen herännyt hymyillen. On ollut ajoittain jo sellainen fiilis, että tätä minulla on ollut ikävä. tällainen olen. Samaan aikaan, kun olin onnesta sykkyränä onnellisesta olotilasta niin kuudesko aisti varoitteli, että nauti vaan, mutta älä liikaa. Tulee kostautumaan. Oukkidoukki. Totta kai valitsin ruuhkaisessa kaupassa lyhimmän jonon. Jono kulki jotakuinkin soljuvasti vaikka kassa joutuikin soittamaan milloin minkäkin tuotteen hintojen perään. Edellä olevani karkkipussi olikin kinkkisempi. Tuotteen hintaa ei meinannut löytyä millään ja paikka, mistä asiakas oli tuotteen löytänyt olikin toisella puolella maailmaa. Se ihan aisti, kuinka luurin toisessa päässä hiki virtasi henkilökunnan edustajan juostessa maratonia CSI-agentin tehtävää suorittaessaan. Hetken ajan odottelun jälkeen arvoitus ratkesi ja … melkein pääsin ostokseni maksamaan. Paitsi että nämä mummelit . Kassaeläjien kivuliain piikki lihassa. Jälleen kerran tämän mafia-liigan jäsen pääsi yllättämään. Tällä kertaa etuoikealta rollaattorinsa kanssa.
Kassa oli ehtinyt jo pari tuotettani piippauttamaan kun eteen hyökännyt mummeli pisti koko maailman .. noh juuri tämän kassajono uuteen järjestykseen. Häntä pitikin palvella juuri nyt ja koko maailma seis siksi aikaa. Hän oli unohtanut miehensä plussakortin kotiin ja jo ostanut ostoksensa. Vienyt ne ilmeisesti autolleen ja nyt hänellä olisi luurin päässä miehensä ilmoittamassa kortin numeroa. Luuri oli kaiuttimella ja se mies jaaritteli niitä näitä. Mummeli huusi puhelimeen, että kaiva se numero, täällä on jono. Soitto kesti ja kesti ja kesti. Repesin nauramaan. Ei tämä ole todellista. Pohdin siirtyäkkö toiselle kassalle, mutta ajattelin, että ei. Varmaan tulisi sähkökatko tai rollaattori-armeija kyyläämään, mille kassalle oikein menisin. Kilpaa etuilisivat ja joku varmaan kampittaisi kepillään.
Mummo sai vihdoin numeronsa ja kassa informoi, että tililtä toistaiseksi menisi tuplana ostokset, ja näkyisi siis katevarauksena, mutta toinen maksu peruuntuu kyllä. Onko ok. Mummeli alkoi epäilemään, että mahtaako raha palautua, sittenkään. Silmät viiruun, että varmaankin hujaus. Noh saivat homman toimitettua ja siihen meni vartti. Sen jälkeen mummeli jäi tukkeeksi pakkauspäähän vuolaasti anteeksi pyytelemään. Yritin pakata ja siihen asti olin ollut naurua lukuun ottamatta hiljaa. Koska rollaattori vaikeutti pakkaamista edelleen niin totesin tylyhkösti, että parin euron takia päätit sitten koko maailman seisauttaa. Okei. Onhan ne tarjoukset joo, mutta plussapisteitä sai n. 200 ja tuhannesta maksetaan 5e ja muu maailma seisoo sen rollaattorin kanssa vartin ruuhkaisessa ja meluisassa kaupassa. ”Ei ole pari euroa”
puuhkasi mummeli ja alkoi jotain jurnuttamaan. Silloin suusta pääsi, että mene jo muualle siitä. Auts, käyttäydyin huonosti. Kohtalokumman kurja kutka kostanee tällaisen vaikka ihminen joka itse korttinsa unohti ja seisotti vartin kassajonossa odottamassa puhelun ajan miehelleen olisi tarvinnut vielä terapia- istunnon ja saavillisen myötätuntoa tuiki tuntemattomalta juurikin siinä samaisella kassalla, missä juuri oli seisottanut.
Pääsin vihdoin lähtemään, kävelin palvelutiskin ohi ja puraisin poskeen.

Tapaus 2. Uskonnolla perusteltua homofobiaa.
Tämä tapahtui siis tänään. Olen tehnyt työkeikkoja nyt useamman aivan ihanassa paikassa. Tällä viikolla vuoroja oli kaksi ja eilen oli ihana mennä, kun minun perään oli kysyttykin . Tuonne on aina yhtä kiva mennä, koska suurin osa on niin mukavaa porukkaa. Tai oikeastaan tähän asti oli kaikki mukavia ja homma toimi. Tänään tein viikon toisen vuoron ja pukkarissa mietin tovin, että jätänkö veljeni antaman suojelevan kaulakorun reppuun. Päätin sitten jättää vaikka taas se ohimo/takaraivo- osasto hieman vastusti. Syy pois jättämiseen oli, että yleensä koruja ei saisi pitää ja muuten koru olisi paidan alla, mutta se on viikon verran rullautunut toiseen koruun ja ajattelin, että mukana olevan t-paidan kanssa se rulla paistaisi liikaa. Tungin sen siis pitkin hampain, mutta perustellusti reppuun. Ei olisi kannattanut. Olisinko välttynyt myöhemmin tulevalta episodilta.
Koska olen tuolla jo useasti ollut niin tiedän hommani ja hyppäsin työn ääreen tälläkin kertaa etuajassa. Itseasiassa nyt tätä kirjoittaessa tajusin, että eräs vanhempi mies käyttäytyi hieman erikoisesti. Vähän nuivasti. Huomasin sen päivällä kyllä, mutta pisti perjantain piikkiin. Ovathan he jo olleet koko viikon touhunneet melko raskasta työtä.
Vanhempi mies on virolainen ja työparini myös. Hitusen nuorempi, itseäni vanhempi. Ovatko he keskenään minusta tehneet jotain omia johtopäätöksiä ja hieman metsään menneet. Noh. Päivä jatkui normaaliin tapaan ja olin siis tiskissä puhtaassa päässä. Mainitsemani kollega, kutsun kirjaimella A, likaisessa päässä. Siellä mihin asiakkaat palauttavat astiat. Meidän lisäksi tiimissä pyörii eräs nainen, jota kutsu kirjaimella L. L kuuluu niihin ihaniin. Juurikin sellainen ihmistyyppi, joka ei taatusti tee kenellekään iki kuuna päivänä pahaa. Hieman sellainen hassu ja harmiton tapaus. Jopa sellainen, että kun hän on välillä poistunut muualle niin olen kysellyt perään. Hyvin rauhoittava hahmo.
Jossain vaiheessa tohinoiden keskellä A tuli kuiskaamaan minulle, että uskomatonta, mutta tuolla oli poika jolla oli kynsilakkaa. Sitten hän tokaisi silmät suurena, että oli taatusti homo. huudahti kovempaa ihan kuin hämmennyksestä, että HOMO. Minä olin ehkä vielä hämmentyneempi. Hmm. Pitäisihän kolme vuotta minua vanhemman ihmisen olla sen verran valistunut, että ei nykypäivänä kynsilakka vielä homoksi tee. Yritin keventää, että voihan hän olla vaikka rokkari, gootti, hipsteri tai ihan vain vallaton heppu. A alkoi hokemaan homokauhun sekaisesti ja yritin siinä sitten rauhoitella, että mitä siitä. Tuskin hän sinun persreikään on hyökkäämässä. Syömässä vaan kävi. Entä sitten. A jatkoi kantaansa, että heillä Virossa, jos tuollainen tulisi baariin niin saisi äkkilähdön ja näytti käsillä niskaperse-otetta. Hän, jos joutuu samaan paikkaan tämmöisten kanssa niin taas näytti käsillään nyrkin heilautusta. Olin aivan äimänä, että miksi. Koska Jumala sanoo, että vain mies ja nainen voi olla yhdessä. Totesin, että en ole uskonnollinen ja minulla on ollut aina ja iänkaikkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluvia työkavereita ja kavereita tai tuttuja, enkä osaa, edes ajatella töitä tehdessä ajatella, kenen kanssa he seksiä harrastavat ja mitä se minulle kuuluu. En edes heteroiden touhuja vapaa-ajalla. Ei se kuulu työelämään millään lailla. Jos en jonkun kanssa pärjää niin se on sitten persoonasta itsestään kiinni Totesin samalla, että paras esimies ever on ollut henkilö, joka on ihan julkisesti ilmoittanut olevansa moon-sukupuolinen ja on opettanut suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta ihan omalla toiminnallaan. Noh. Samalla, kun totesin olevani ei niin uskonnollinen niin hän vetäisi paidan alta ristin esille ja tokaisi, että hän on uskonnollinen. Keskustelun lomassa paasasi, että hänen uskontonsa sanoo niin ja näin ja hän kyllä vetää homoja turpaan. Alkoi minulle huutamaan, että te elätte kuin haluatte, mutta hän toimii niin kuin jumala määrää. Olin vielä enemmän äimänä. Hetkonen! Te? Minä olen hetero, mutta minulla ei ole mitään ketään vastaan. Ymmärrän kyllä tunteen. Minuakin on pari naista yrittänyt iskeä joskus baarissa ja olen ollut hämilläni, mutta olen kertonut olevani ihan hetero. Ei se silti oikeuta minua ketään lyömään turpaan. Ymmärrän kitinän siinä kohtaa, jos vähemmistön oikeuksien peräänkuuluttaminen talloo ikisinkun elinoikeuksia, mutta väkivallalla ei voita mitään. Totesin vielä, että ala ihan oikeasti hillitä vihaasi, ethän sinä voi noinkaan elää.
L. pamahti juuri paikalle ja näki kun pyritin silmiäni ja olin tuohtunut. Kysyi, että mitäs täällä ja sanoin kertovani myöhemmin kun A vaihtaa päivän aikana osastoa. Teimme tuppisuina jonkin aikaa töitä, mutta koska olen minä niin pikkuisen oli pakko aukoa päätäni. Sanoin, että äläpä suutu, mutta mites ne kymmenen käskyä? Eikös siellä ole sellaisia kuin: Älä tee aviorikosta (älä petä)!Älä varasta! Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta! Älä tavoittele lähimmäisesi karjaa, työntekijöitä, äläkä mitään mikä hänelle kuuluu! Yms. No mites sitten kun en ole eläessäni tavannut yhtäkään miespuolista henkilöä, joka näitä ei olisi rikkonut niin pitäisikö minun ottaa kaulin ja jumalan nimissä käydä hippasen nuijimassa. tappaakaan ei saa, mutta jos silleen kitumaan jättää. Mites tämmöinen itsekirjoitettu laki kelpasi. Herra meni hiljaiseksi, emmekä puhuneet loppupäivänä yhtään mitään. Vuoropäällikölle kerroin, koska mieluummin hänelle, kuin koko muulle poppoolle.. Hämmästyi ristin vetämisestä, että oho. Ei ole tuota puolta kenellekään näyttänyt. Niin no, kun minä joudun näihin tilanteisiin tahtomattanikin. Minulle avaudutaan asioista, mitä e kenellekään muulle kerrottaisi ikinä. Pitäisi olla vain hiljaa. Mutta minä en pysty. Jos olisi kiista siitä, että miten päin joku kippo asetetaan kärrylle. Mutta tämä on jotain vähän raskaampaa ja kiihkomielisempää. Uhkaavaakin jopa. Periaatteessa uhattu työkaverini turvallisuutta, jonka tiedän olevan parisuhteessa saman sukupuolisen kanssa. Yritin hemmolle kyllä useaan otteeseen sanoa, että miksi ei vain anna olla, kun ei esim. homous loukkaa ketään. Se ei ole häneltä mitenkään pois.

Siis uskonnottomaksi ihmiseksi tutkin kyllä uskontoja. Ne ovat aina kiinnostaneet kouluajoista lähtien. Kotini on täynnä buddha-patsaita. Niiden sekaan aion tunkea joulukuusen. Rukoilen joskus ja paukutan päätäni kohtalokummalle. Hindulaisuutta tutkiessa löysin Shiva-jumalan, jonka maine esim. Indiana Jonesissa oli arveluttava. mutta minua kiinnostaa tuossa jumalassa se puoli, mikä tuhoaa negatiivisuutta ja luo positiivisuutta tilalle. Löysin tämän oikeastaan vain kun hain pikkupatsaita kotiini torjumaan näitä negatiivisia tilanteita. Ei siihen tosin tarvitse amuletteja ja patsaita vaan kykyä kuullessaan jotain uskomattoman typerää, kääntää jalat toiseen suuntaan. Kunnioitan uskon vapautta siinä määrin kuin se on mahdollista. Minkään ei pidä loukata ketään ja kaikesta ei pitäisi loukkaantua. Ainoastaan islamin usko on jäänyt jotenkin avonaiseksi. Pääpiirteet on selvillä, mutta ne tulkinnat ei. mutta niinhän se taitaa olla, että olipa uskontokunta sitten mikä hyvänsä niin kaiken alkuperäajatus on hyvässä. Ihminen, itsensä pahin vihollinen ja tulkinnut miten parhaaksi asiansa näkee. Siksipä sodat, ahdasmielisyys, itsekkyys jne.

Jebujee. Sade rummuttaa räystäitä… taas. Viikonloppu aluillaan. Ensi viikolla tiukka viikko. Nyt neljän päivän keikkapäivät tämän jumal-hemmon kanssa ja siinä välissä haastattelutuokio koulunpenkkiä kärkkymään. Ehkä on ihan hyvä ummistaa hetkeksi silmät ihan koko maailmalle.

P:S En juurikaan lue aiempia kirjoituksiani, eli voi tulla toistona, mutta: Kokeilin Vagus-hermoa avaavaa joogaa ja olen ihmeissäni. Luulin, että minulla on lonkassa kuluma ja silmien muljauttelulla ja hengittämiseen keskittymällä olen saanut lonkkakivun lähes täysin pois. Noh on siinä tullut kissaliikkeitä ja hartioitakin veivattua, mutta kumma kyllä. Auttanut lonkkakipuun 10+. Suosittelen lämpimästi ottamaan aiheesta selvää.

Aika on aika metka käsite. Se saattaa hujahtaa vilauksessa tai ei mene eteen päin kuin laahustamalla. Jostain syystä minulla on ollut ajan hujahdus-malli käytössä, koska ajoittain tuntuu, ettei meinaa keretä minnekään.
Nyt syksyn hiippaillessa vierailulle, tasoittaessa tietä talvelle, on nyt ollut muutamaa episodia lukuun ottamatta antoisaa aikaa.

Hyviä juttuja on ollut työrintamalla. Löysin aivan ihanan paikan tehdä keikkahommia. Nyt niitä hyviä paikkoja on kaksi. Tämä jälkimmäinen on vielä kivempi ja olen tehnyt jo useamman vuoron ja varattuna on samanmoinen määrä lisää. Ensimmäisenä päivänä toivotettiin tervetulleeksi ja syötettiin ja juotettiin. Siis herkkuja ja erikoiskahveja. Vähän väliä joku kyseli, että miten menee. Onhan homma fyysisesti rankka. Tuonne on kiva mennä. Ekana päivänä tosin podin jatkuvaa pissahätää kahvin määrästä johtuen, mutta muuten tuli niin hyvä fiilis. On kiva kuulla myös ääneen sanottuna, että teen hyvin työni. Vastavuoroisesti olen kehunut ääneen, että täällä on todella kiva ja helppo työskennellä. Avoimuus on ollut hyvä juttu. Olen ollut avoin väsymysongelmasta ja tuolla osataan olla ymmärtäväisiä.
Hakemani opiskelupaikan saaminen on vielä auki. Toivon pääseväni sinne vähän vielä hengähtämään. Ensi viikolla pitäisi olla hieman viisaampi.
Kotini on saanut niin hyvän tunnelman, että välillä iltaisin saatan laittaa telkun kiinni ja kynttilän valossa vain nautin. Jokunen päivä sitten tunsin ensimmäisen kerran pitkään aikaan onnellisuutta.
Olen rakastanut kotejani aina siihen asti, kunnes jotain kummaa on tapahtunut. Kun erosin ja muutin pieneen yksiöön niin nautin omasta tilastani. Asunnossa oli kuitenkin paperiseinät ja kylppäri homeessa. Asuin siinä vuoden. Seuraavassa asunnossa oli pohja ehkäpä maailman epäkäytännöllisin, mutta viihdyin siinä mainiosti kahdeksan vuotta, kunnes alakerran naapuriin muutti huutava ja raivoava mielenterveyspotilas. Ja keittiön kaappien ovet alkoivat sanoa sopimuksen irti.
Sitten muutin kauemmaksi pakoon korona-ajan pulmia. Pois ruuhkaisista paikoista keskelle yksinäisyyttä. Asunnosta pidin alkuun kuitenkin paljon. Tilaa jaa kaappeja oli yllin kyllin, mutta…
Makkari oli niin pieni, että sänky hädin tuskin mahtui sinne. Ja vaikka muuten alue, talo ja asunto olivat maailman rauhallisimmat niin makkarin ikkunaan oli kiinnitetty melkein kiinni ränni. Ensimmäinen kerros ja reilu puolet vuodesta ränni ja kaukalo kumisi ja rämisi siihen malliin, että jouduin siirtämään sängyn olkkariin. Olkkarissa taas talvella ilmeni kylmyysongelma. Siellä tuuli. Ilmastoinnin säätöjen kanssa oli ongelmia ja parvekkeen oven karmin alla ilmeni myöhemmin halkeama ja puuttui eristeitä jne.
Kaiken keskellä kestin ongelmat jotenkuten siihen asti kunnes ex- miesystäväni kävi jälleen maailmassani häsläämässä ja maalasi seinän harmaaksi. Rahapulassa lupasin hänelle saada maalata seinän maksua vastaan, kunhan se ei missään nimessä ole harmaa. Kuinka ollakkaan siitä tuli harmaa, kun otti ”vahingossa” väärän maalipurkin.
Kaveri oli virtasyöppö ja yritti kupata kaiken mitä irti saa. Ja sai ihme raivareita. Väsähdin silloinkin, enkä sen koommin ole herroja päästänyt harmonioitani pilaamaan ennen tätä karaokeradio-heppua.
Hän tietyllä lailla räjäytti tunnelmaa uudessa kodissani heti alkuun. Mutta onneksi kaikki oli täällä vielä niin kesken, että olen sitkeydellä saanut turvallisuutta takaisin.
Tässäkin asunnossa on puutteita. Oikeastaan enää parveke ja vilkkaan tien meteli. Se on ensikesän pulma, miten viihtyvyyden ratkon. Tiskipöytä räjähtää sekasortoon noin viidessä minuutissa siivoamisen jälkeen. Siltikin tykkään. Kylppäri on juuri oikean kokoinen hehtaarihallien jälkeen. Makkarissa mahtuu sängyn lisäksi myös hengittämään ja Olohuoneeseen on mahtunut juuri se mitä pitääkin. Koputtelen puuta, että tämä harmonia säilyy.

Olen käynyt usein samoilemassa metsässä ja kantanut sienisaalista kotiin. Jopa kanttarellejä, joita en yleensä löydä kuin parit hassut. Tänä vuonna yhteensä varmaankin ämpärillisen. Läjä herkkutatteja, joita olen löytänyt ehkä kerran neljässä vuodessa. Voisin viettää metsässä vaikka koko päivän, mutta täytyy muistaa jättää energiaa sienien siivoamiseen. Ihana tietää, että ensi jouluna saa ihan oikeaa sienisalaattia.

Sitten niihin kummaongelmiin. Eihän liikaa harmoniaa voi olla, ellei jotain stressiä aiheuttavaa.
Lonkka. Se on ollut ajoittain aivan jäätävän kipeä. Mietin, että onko minulle tulossa kuluma sinnekin. Kävimme ystäväni kanssa Kaisaniemen kasvitieteellisessä ja lonkka suorastaan paloi ja huusi koko reissun. Lonkka on vaivannut keväästä lähtien ja paheni kesäkuun lopulta aina viime viikkoon asti. Sitten tapahtui jotain positiivista kummaa. Olen törmännyt viime vuodesta silloin tällöin aiheeseen nimeltä Vagus-hermo. Nyt eteeni tuli mainos jooga-paketista, mikä ronkkii ja avaa Vagus-hermoa. Tilasin paketin pari viikkoa sitten. Siinä toistaiseksi on keskitytty hengitykseen ja silmiin. Jokunen kerta kissaliikettä kontilleen jne. muutaman kerran jälkeen lonkassa tapahtui jotain niin kummallista lonkassa. Kipu hävisi. Se on hetkittäin palautunut, muttei niin voimakkaana ja aina harjoitteen jälkeen kipu katoaa. Miten ihmeessä vain hengittämällä, muljauttamalla silmiä ja hartioita voi lonkkakipu hellittää. En valita. Päin vastoin taidan olla pikkasen ylpeäkin, että olen ottanut tilaisuuksia vastaan ja yrittänyt tehdä tälle väsymys asialle jotain. Ekan viikon jälkeen itse pää oli hetken enemmän sumussa, mutta sekin on alkanut helpottaa.

Toinen omituisuus, mikä sattui liittyi pakettiin, minkä veljeni ja hänen vaimonsa lähetti. Otin kesäisen katastrofin jälkimainingeissa veljelleni videoviestiä. Hän asuu Dallasissa toisella puolella maapalloa. Hän on joskus puhunut minulle henkimaailman asioista ja nyt pyysin apua. Lähettäisikö minulle vaikka pari kiveä pihastaan. Sellaisia, mitkä häntä puhuttelee. Pitäisin sitten vaikka taskussa amulettina edustamassa veljen suojelua. Kerroin myös mitä tapahtui ja sanoin, että nyt kaikki peliin, että nyt ihan totisesti riittää näiden sairaiden ihmisten kohtaaminen. Veljeni totesi, että tarvitset kyllä nyt jotain muutakin ja ottavat yhteyttä johonkin tuttuun, joka näistä tietää vähän enemmän.
Paketin matka kesti ja kesti, kunnes UBS:lta ottivat yhteyttä. tullaustoimenpiteistä. Toimenpiteet alkaisivat viiden päivän kuluttua Suomeen saapumisesta. Taas kesti ja kesti ja kesti. Aloin selvittämään paketin kohtaloa. Seurantakoodi ei toiminut. Kokeilin viitenumeroa ja siinä ilmoitettiin, että paketti on jätetty oven taakse. Otin yhteyttä ja ihmettelin, että mitä ihmettä, asun ovikoodillisessa kerrostalossa. Mihin hittoon se on jätetty ja miksi? Sitten ilmoittivat, että se on Mankkaan Aleksilla, mikä on kirpputori, löytyy seurantakoodilla. Millä hiton koodilla, kun se ei enää toimi. Soitin kirppikselle kysyäkseni, että onko heillä Ubsin kanssa mitään tekemistä. Puhelimessa joku nainen huuti puhelimeen, että hän on yksin ja hirveä kiire ja hänellä ei ole aikaa puhelimessa roikkua. Aikansa saarnasi ja kun sain suun vuoron, pahoittelin kiirettä, mutta soitan siis siksi, että varmistan paketin olevan siellä, kun tämä tuntuu jo huijaukselta. Paketti löytyi helposti nimellä ja sanoin illemmalla hakevani sen. Kun vihdoin pääsin paikalle, väittivät, ettei pakettia olekaan. Ei löydy koodilla, ei ole siellä missä pitäisi. Mitään hakulappua en ole saanut.. vieläkään. En antanut periksi. Se ON täällä. Kassapoika nakkeli niskojaan ja laahusti jonnekin kauemmaksi tarkistamaan. Löytyi. Informoin veljeäni paketin hausta ja ihmetteli, että sinulla tosiaan taitaa olla voimia ympärilläs, mikä yritti estää paketin saamisen. Samaa ajattelin itsekin.
Avasin paketin ja sieltä löytyi amulettia ja pikkuista Buddhaa. Lohikäärme- patsas vartioimaan ovea jne. Vaikka jonkun korvissa kuulostaa huuhaalta niin ottaessani lohikäärmeen käsiini alkoi päässä humista ja rintakehässä pakahtua. Tässä on jotain voimaa. Nyt se on omalla paikallaan. Nyt ei pitäisi maalata piruja seinille, eikä antaa uteliaisuudelle tilaa, mutta silti jossain aivojen sopukoissa olisi hauska nähdä, mitä tapahtuu, jos väärä henkilö astuisi sisään. Ehkä on nyt parempi kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja välttää vääriä ihmisiä kokonaan.
Seuraavana päivänä puhelin alkoi hälyttää viruksesta ja uhkaili puhelimeni sulkeutuvan kokonaan. Huomasin kiljunnan tulevan google chromelta. Poistin sovelluksen ja sain lopulta homman toimimaan niin kuin pitää. Samaan aikaan pommitti työpaikka tulevista vuoroista ja oli siinä joku muukin juttu, mihin piti heti reagoida. Ja minä kiljuiin ääneen, että antakaa nyt hemmetti juoda edes aamukahvit ennen kuin pikselivirukset hyökkää kimppuuni kuin sika limppuuni hemmetti. Ihan kuin joku kostotoimenpide. Sait pakettis, mutta kiusataan sitten tämmöisellä. Grrr. Haistappa negatiivikummajainen pitkä paska. Aion sinut voittaa ja tulen jatkossakin voittamaan. Pelkkää positiivisuutta nyt vain kehiin. Noh ehkä pikkuharmeilla höystettynä, ettei liian tylsää ole.

Sitä olenkin ihmetellyt, että eihän aina kaikki voi täydellistä ollakaan. Sen ymmärrän kyllä. mutta miksi ne harmit pitää olla jatkuvasti sellaisia, millä menettää vaikkapa terveyden, työpaikan, mielenterveyden yms. Jos saa jotain pientä positiivista niin hajoaa vaikka telkkari, poksahtaa polvi jne.
Kesällä tämän lauluradio-hepun jälkeen törmäsin kolmesti nukkumaan mennessä seinään niin, että hyvä ettei kallo haljennut. Ja eräs päivä kävelin suoraan olohuoneen pöytää vasten lyödäkseni polveni. Sattui sellaisia kummallisia kolahduksia harva se päivä kunnes karjaisin ilmoille, että nyt riitti vi…u per..le minä se tässä uhri olen ollut, enempää tartte kolista. Sitä ihmettelen, että kuinka edes on mahdollista, että yhden ihmisen kohdalla n. 90% tapaamisista ihmisistä on jonkin asteinen pääkoppasairaus, mikä ei näy päälle. Ja sitten kun se sairaus alkaa näkymään niin se liittyy aina jonkin asian viemiseen. Onko sitten energia, rahat, itsetunto yms. Voishan sitä kipee päästään olla ilman mitään tuhovimmaakin. Noh. Ehkä näitä ei enää kannattaisi miettiä liikaa niin se karma tosiaan muuttuisi. Ei muuta kuin syksystä nauttimaan. Niin ulkoilun kuin kynttilöiden kera.