Mahdollisuuksien maanantai,

voi hurja, täällä on oikeasti ollut niin upeaa! Yritän olla ahdistumatta siitä, että minulla on reissua enää kolme päivää jäljellä ja nauttia täysillä. Mitä kaikkea nämä viimeiset päivät voivatkaan vielä tuoda tullessaan! En enää edes muista alkureissun painajaisia, vaan olen ihan rakastunut. Eilen jostain syystä oli ihan paras fiilis, kun kävelin Central Parkissa. Monet newyorkerit, joiden kanssa olen jutellut, ovat sanoneet, että alkuhuuma kestää noin kolme kuukautta. Maksimissaan puoli vuotta. Sen jälkeen alkaa vihaamaan suurkaupungin kyynisyyttä ja muuttuu itsekin kyyniseksi. Sitten haluaa Kaliforniaan. Tai Eurooppaan. Kuulin, kun eräs vaatekaupan työntekijä pohti Ruotsiin lähtemistä. Moni on sanonut minulle, että New York on paikka, jossa käydään ottamassa tuulta siipien alle, mutta kukaan ei halua jäädä tänne. Myöskään rajusti vaihteleva ilmasto ei ole nautinnon aihe; kesät ovat tukalan hiostavia ja talvet jäisen karuja. No, mutta I’m still having honeymoon! 

Jos pari vuotta sitten lentäessäni Jenkeistä takaisin Suomeen näin ja tunsin vain loputonta mustaa tyhjyyttä, tällä kertaa näen ja tunnen valoa ja rakkautta. Olen saanut takaisin kutkuttavan kipinän, elämä näyttää upealta seikkailulta. New York on antanut minulle juuri sen, mitä tarvitsin eli uskoa itseeni. Nyt aion keskittyä loppumatkan New Yorkin hyvästelyyn ja jättää läppärin ja kameroiden kanssa tappelun. Kun olen kotiutunut takaisin Suomeen ja arki on tasoittunut siedettäväksi, niin palaan tänne kirjottamaan kultaisia muistoja. Ja kirjoitan toki myös uusista seikkailuista!

Ellu <3

Laululauantai,

ja täällä vietetään 4th of Julyta! Party party! Ihan mahtavaa, että saan kokea tuo isänmaallisen hurmoksen! Tulin eilen neljän aikoihin aamuyöllä kotiin, joten keräilen nyt voimia ennen rientoja. Olen nyt sitten tainnut lopulta saada vatsapöpön, jonka saan yleensä heti reissun alussa. Olo on aika kurja, vatsa kipeä, oksettaa, mikään ei oikein maistu, heikottaa. Harmi, että olen tässä kunnossa juuri tänään, kun tarkoitus on mennä syömään PALJON ravintolaan, jossa uuden ystäväni Danielin veli on töissä. 

Haluaisin maalailla tarinaa keskiviikosta oikein pitkästi, mutta ehkä voin joskus palata siihen. Nyt kerron vain tiivistetysti, että keskiviikkona junat kämmäilivät pahemman kerran ja myöhästyin salakapakka-kierrokselta. Juoksin ties kuinka monta mailia 20-luvun asussani ja siinä oli vähän show’ta ohikulkijoille! Juoksemisesta huolimatta en ehtinyt ajoissa, enkä löytänyt ryhmää kohtaamispaikalta ja aloin panikoida. Kapakat ovat salaisia, joten en tiedä minne he ovat menneet! Olin odottanut tätä kierrosta niin paljon! Kuitenkin everything happens for a reason. Olin hikinen eksynyt flapper-tyttö suurkaupungissa ja astuin surkeana sisään yhteen hämyiseen salakapakkaan (tätä edelsi kovan luokan googlettaminen). Kysyin baarimikolta apua, hän tarjosi minulle drinkin teekupissa ja nyt olen hengaillut Danielin kanssa joka päivä. Hän on ollut minulle niin mukava, hän on loistoystävä! Hän vei minut seuraavana päivänä Coney Islandille, burleque-show’hun, kaverinsa bändin keikalle, tanssimme latinalaisbaarissa… Eilen hän oli töissä, joten menin baariin hengaamaan hänen veljensä kanssa. He ovat ihan mahtavia ihmisiä, niin myös kaikki Danielin kaverit, joihin olen saanut tutustua.

Olen aika sekaisin päästäni, ja nyt vielä vatsakin lähti mukaan karuselliin. Eilen kun odotin junaa, alkoi päähäni syntyä laulu ja kuiskin sen äkkiä kännykkäni äänimuistioon. Tänään olen istunut ikkunasyvennyksessäni ja työstänyt biisiä tähän saakka (harmi kun en pysty nyt jakamaan melodiaa):

Sweating in the subway
Waiting for the train
Train is ’bout to bring me
to you

Freezing in the train car
Waiting to be there
Train is ’bout to bring me
to you

I hope this journey never ends
It’s all I’ve got
Excitement and butterflies
have to be enough

Sweating in the subway
Waiting for the train
Train is ’bout to bring me
home again

Freezing in the train car
Tears will warm my face
Train is ’bout to bring me
alone again

Ellu <3