Tässä postauksessa kisaraportin kirjoittaa PUHTI valmennuksen triathlonryhmässä harjoitteleva Susanna.

Savolainen perusmatkani 10.8.2019. Uinti 1000m, pyörä 50km, juoksu 11km.

Kisa-aamu

Heräsin kisa-aamuun Tahkon vuokramökistämme hieman kuuden jälkeen nukuttuani kuin tukki. Unen saamista edesauttoi hyvin edellinen pitkä päivä, sillä olimme matkustaneet kotoamme Pirkkalasta ensin Siilinjärvelle viemään lapset mummolaan hoitoon, josta meillä olikin sitten jo kiire Tahkolle ilmoittautumaan ja kisainfoon sekä pieni iltapyöräily tekemään. Hyvän iltapalan jälkeen ei tarvinnut kuin kaatua petiin niin uni tuli hyvin. 

Heti herättyäni huomasin vatsassani läpyttävät norsun kokoiset perhoset ja olo oli kaikin puolin rauhaton ja levoton. Menohaluja olisi ollut heti, mutta odotettavana oli pitkä aamu omaan starttiin, jonka oli määrä tapahtua klo 12. Mökissämme oli yksi täysimatkalainen, joka lähti matkaan jo kahdeksalta ja miehelläni oli puolimatkan startti klo 11. 

Aamupalan syötyäni tsekkasin vielä ainakin kymmenennen kerran, että varustepusseissa oli kaikki varusteet mukana ja että pyöräkamat olivat pyöräpussissa ja juoksukamat juoksupussissa. Edellisellä triathlonillani vaihtovarusteet olivat olleet sijotettuina pyörän eteen maahan, joten tämä pussien kanssa pelaaminen oli itselleni ihan uutta. Olin jo illalla teipannut kisajärjestäjältä tulleet numerot varusteisiin ja aamulla päätin laittaa vielä sykekellooni yhden tarran, jotta muistaisin oman numeroni varmasti kun tulisin vaihtoon. En luottanut ollenkaan muistiini tässä kohtaa.

Perusmatkan varusteiden vienti ja pyörien katsastus oli klo 10 ja olin paikalla heti tasalta. Tämän jälkeen lähdimme mieheni kanssa kävelemään kohti uinnin starttialuetta ja odottelemaan puolimatkan klo 11 olevaa starttia. 

Mieheni startattua minulla alkoi päiväni pisin tunti odottaessani omaa starttia. Istuskelin pitkään itsekseni Piazzan viereisessä rinteessä katsellen puolimatkalaisten uintia ja siinä mieleeni sitten juolahti se, että nyt tosiaan olin kokemassa sitä päivääni, johon olin viimeiset 8 kk valmistautunut ja josta olin ajatellut jokaikisessä treenissä: ”sitten Tahkolla”.  Aurinko paistoi ja mua vaan hymyilytti. Kaikki tuntui sillä hetkellä olevan niin hyvin kuin vain ihmisellä voi ja olo oli todella onnellinen. 

Uinti

Puoli kahdentoista aikoihin aloin pukea omaa märkäpukuani päälle ja vein loput uinnissa tarpeettomat varusteeni narikkaan säilytykseen. Uinnin lämmittely tapahtui ponttoonisillan Tahkolahden puoleiselta rannalta ja sinne lähdin sitten muiden uimarien sekaan. Vesi oli 17,5- asteista ja aluksi se tuntui melko vilpoiselta. Mulla oli päässä kaksi uimalakkia, ei tosin kylmyyden varalle vaan siksi, että kisajärjestäjän uimalakki oli mulle niin pieni, ettei se pysynyt päässäni ilman, että alla oli toinen pitkille hiuksille tarkoitettu uimalakkini. Finntriathlonille siis semmoset terkut, että meille isopäisille pitkätukille teidän lakit on vähän turhan pieniä. En nimittäin ollut ainoa, joka valitteli samaa ongelmaa. Vesi oli kyllä sen verran vilpoisaa, että kaksi lakkia oli lämpötilankin puolesta lopulta hyvä ratkaisu.

Uintiverryttelyssä törmäsin erään herran kanssa vastakkain niin, että päät vain kolisi, mutta onneksi siitä ei seurannut kuin naurua puolin ja toisin. Vedessä minulla oli mukavan rento olo ja ajattelin, että ihan sama miten se uinti menee, nyt nautiskellaan. Olin todella iloinen siitä, että mulla oli levollinen mieli lähteä uimaan kilometrin matkaani ja tiesin jaksavani sen hyvävoimaisena. Alkukesästä kyseinen matka oli tuntunut vielä siltä, että kuinkahan se Tahkolla taittuu, kun pelot avovedessä olivat alkuun aika kovia ja uinti lähinnä ahdisti. Nyt tiesin, että oon valmis.

Klo 11:50 oli kaikkien noustava vedestä sillalle odottamaan lähtöä. Uinti oli yhteislähtönä vedestä ja muutama minuutti ennen lähtöä uimareille annettiin kehotus siirtyä sillalta veteen. Otin itselleni paikan suht takarivistä, kun suositus oli, että noin 30 minuutin uijien olisi hyvä startata taaempaa. Kelluttelin järvessä rauhassa lähtölupaa odotellessani ja kun kuuluttaja lähetti meidät matkaan aloitin uinnin rauhallisella II-tahtisella uinnillani. Vedessä oli hyvin tilaa ja lähdin suuntimaan tasaisen rauhallisesti ekalle poijulle. Yritin muistaa vartalonkierrot ja tehokkaat käsivedot. Välillä korjailin asentoa ja otin pari vetoa rintauintia, jos huomasin, että aloin kiihdyttää liikaa ja meno muuttui tehottomaksi riuhtomiseksi. Pian huomasin olevanikin jo ensimmäisellä poijulla ja käännyin uimaan kohti toista poijua ja siltaa. Tahkon uinnin hauskin osuus oli ehdottomasti sillan ali uiminen ja se jakoi uintia hyvin osioihin ennen ja jälkeen sillan. Sillan jälkeen huomasin hieman kiihdyttäväni vauhtiani, kun rantautumispaikka alkoi näkymään. Uin rannassa mahdollisimman pitkälle ja nousin vedestä vasta, kun vatsa lähes hipoi pohjaa. Ajanottopisteen kohdalla pysäytin kellon aikaan 25:22. Jessss! Se oli mennyt yli odotusten!

Vaihto

Vaihtoon juostessani huomasin matkalla siskoni tyttärensä kanssa ja ihana siskontyttöni huusi ja taputti minulle riemuissaan, kuinka hän on ihan varma, että voitan. Iloisena kannustuksesta huusin vastaukseksi hänelle, että niin voitankin, itseni nimittäin 🙂 

Tarkistin oman numeroni kelloranteessa olevasta tarrasta ja sieltähän se oma pussukka löytyi naulakoista   ja aloin vaihtaa varustusta samalla taktiikalla kuin edellisessä kisassanikin. Rauhassa asia kerrallaan ilman turhaa sählinkiä. Vaihdettuani varusteet lähdin hölköttelemään kohti omaa pyörääni ja sen jälkeen vaan baanalle. T1 04:56. 

Pyöräily

Pyörän päälle noustessa syke oli 140. Olin edellisen triathlonini ylikovasta ajosta koettanut viisastua sen verran, että tällä kertaa halusin ottaa pyöräosuuden sen verran rauhalliseen tahtiin, että juoksu kulkisi ilman suurempia tuskia. Strategiakseni olin valinnut, että ajan koko 50 kilometrin taipaleeni noin 140-150 sykkeellä eli vk1-vk2-alueeni välimaastossa. Tämä tuntui hyvältä valinnalta heti ensi kilometristä lähtien ja pyörä kulki mukavasti. Olin arvioinut, että tällä tahdilla kisavauhtini olisi noin 27 km/h eli alle kahden tunnin pääsisin vaihtoon. Pyörän päällä keskityin lähinnä pitämään sykkeet aisoissa, ottamaan ylämäet riittävän rauhassa ja alamäissä sitten ottamaan ne kunnon vauhdit alaotteelta polkien. Kammet pyöri tasaisesti ja nappasin geeliä nassuun puolen tunnin välein. Reitti tuntui aika mäkiselle eli jos ei kiivetty pitkää, tasaista nousua ylöspäin niin sitten mentiin kovaa alamäkeen. Tasaisia vauhtibaanoja en reitiltä muista. Tahkon erämaassa hämmentävä kokemus oli se hiljaisuus, mikä ympärillä oli vaikka pyöräilijöitä tasaiseen tahtiin meni ohi ja tuli vastaan. Joka kerta kun perästä alkoi kuulua komea triathlonpyörän ”wwwou-wwwwou-wwwwou”- ääni pyörien pyöriessä mietin, että kyllä minullakin joskus vielä alla on noin komea menopeli. Nyt kuitenkin matkataan vielä rouva Ruusulla. 

Pyörä sujuikin sitten kuta kuinkin niin kuin olin ajatellutkin. Vaihtoon tulin ajalla 01:54:12 ja keskinopeus reitillä oli ollut 26,2 km/h. Kisan jälkeen sain minulle entuudestaan tuntemattomalta kanssakisaajalta viestin, että hän oli reitillä lähtenyt ajamaan perässäni, kun oli tajunnut taktiikkani ajaa mäet ylös hiljempaa ja alas kovempaa meidän ensin ohiteltuamme toisiamme hetkisen ylä- ja alamäissä vuoronperään päinvastaisten ajotyylien vuoksi. Perässä ajoni oli ollut kuulemma ollut hänelle ennätysajo ja sain kiitokset hyvistä vauhdeista. Kiitin häntä yhteydenotosta ja päiviä kisan jälkeenkin olen edelleen hämmentyneen tohkeissani siitä, että pystyin olemaan näin vasta-alkajanakin jolle kulle kirittäjänä. 

Vaihto pyörästä juoksuun meni jälleen näppärästi, T2 oli 03:13. 

Juoksu

Jo ennen ensimmäistä juoksuaskeltani olin varma, että tämä juoksu sujuisi tunnelmaltaan paljon mukavammin kuin ensimmäinen triathlonkisajuoksuni, olinhan malttanut pyörän päällä nyt ottaa pykälän verran rauhallisemmin. Ja niinhän se sitten lähti kuin rusakko makuulta, kun liikkeelle pääsin. Vaikka koetin ottaa rauhassa ekan kilometrin, niin ajakseni ensimmäiselle kilometrille kirjattiin 04:56. Tavoitteenani oli juosta 5:30-5:45 minuuttisia kilometrejä, joten tuo aloitus oli siihen nähden terävähkö. 

Juoksureitin alussa ylitettiin Tahkolahden silta, jossa huomasin tutun selän. Edelläni juoksi treenikaverini Minna ja ohittaessani hänet tsempattiin toisemme puolin ja toisin loppumatkalle. Juoksussa mulla ajatus oli, että nostan sykkeet rauhassa vk2:lle.  Juoksu tuntui koko ajan tosi hyvältä ja selkiä vastaan tuli tasaista tahtia. Näistä kolmesta lajista juoksu oli selkeästi minulle se vahvin osio.

Juoksun jälkimmäisellä puoliskolla kropassa alkoi tuntua orastavia vilunväreitä. Olin ilmeisesti juonut pyörän päällä liian vähän ja/tai energiat alkoi hupenemaan, sillä kelistä johtuvaa kylmyys ei ainakaan voinut olla. Asfaltilla juoksu oli jopa makuuni vähän turhankin lämmintä, kun lämpötila oli kivunnut jo yli 20 asteen. Ajattelin, että onneksi matkaa maaliin ei ole enää puolta tuntiakaan, niin kyllä tässä homma kestettäisiin helposti loppuun saakka. Join vettä tai urheilujuomaa joka huoltopisteellä ja geeliä meni juostessa samalla 30 min tahdilla kuin pyöräillessä. 

Reitillä näin jälleen siskoni perheineen kannustamassa. Puoliskokin tuli lennokkaalla askeleella ensimmäisellä juoksukierroksellaan vastaan Sääskiniemen suoralla ja heitettiin ilmassa highfivet. Kerkesin vielä vauhdissa hihkaista innoissani miehelleni ”uinti 25 minsaa!” ja hän näytti minulle peukkua. Maaliin oli tässä vaiheessa enää muutama kilometri, joten tein pienen vauhdinnoston ja nyt alkoi jo sitten juoksukin tuntumaan. Tahkolaaksontietä takaisin sillalle kurvatessani totesin, että nyt painetaan sitten nämä viimeiset sadat metrit niin, että ei jää jossiteltavaa ja vauhti ja syke lähti maksimiin mitä kropasta enää siinä vaiheessa irtosi. Sillalla tein itselleni PR:t Stravaan ja maalille johtava ylämäki pisti jo irvistämään ja reidet olivat tulessa. Mäen päällä oli aivan parasta valita kyltistä ”maaliin/kierrokselle” se maaliin johtava väylä ja viimeiset askelet pingoin siskoni ja perheensä kannustamana maaliportin ali hymyssä suin. Ihanaa, nyt se oli tehty! Maalissa olin kokonaisajalla 3:33:38 ja sija 40/83. Ihan nappisuoritus!

Jäin vielä maalialueelle odottelemaan mieheni saapumista maaliin ja noin tunnin päästä hän saapui puolimatkaltadebyytiltään maaliin ajassa 5:54:19. Ensi sanoikseen hän totesi, että pohkeet ovat aivan tulessa ja että jos hän ikinä alkaa puhua täysimatkan tekemisestä edes puolivitsillä, niin minun tehtäväni on torpata moiset aikeet välittömästi. Vastaavaa hän sanoi Tahko MTB:n 180 kilometrinkin jälkeen maalissa, että ainakaan 240 kilometrille häntä ei sitten ikinä saa päästää. Kumpaankaan näistä ukaaseista en usko hetkeäkään. Ihan saletti olen siitä, että meidät molemmat tullaan vielä näitä matkoja pidemmillä matkoilla triathlonkisoissa näkemään 🙂

Kiitos Finntriathlon ja toimitsijat hienosta kisasta! Huolto ja opasteet reitillä olivat ensiluokkaiset ja tunnelma mahtava. 

………………………….

Lisää kesän kisaraportteja tästä.

Tässä postauksessa kisaraportin kirjoittaa PUHTI valmennuksen triathlonryhmässä harjoitteleva Ulla.

Ensimmäisen triathlonkauden huipentuma Turku Challenge puolimatka 11.8.2019

Minua puri triathlonkärpänen vuosi sitten täällä Turkkusessa kun tulin katsomaan puolimatkan kisaa. Ennen tätä minulla ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä koko lajista. Tunnelma oli mahtava, ihmiset kannustivat kilpailijoita ja tuntui että tää ilmapiiri sopii mulle. Se oli upeaa. Päätin että jos se on vain mahdollista, niin ensi vuonna minäkin haluan löytää itseni osallistujien joukosta. Ja niinhän siinä kävi.

Tultiin mun vanhempien ja Masan kanssa Turkuun jo perjantaina, koska halusimme nauttia kisatunnelmasta koko viikonlopun. Lauatai meni kisoja katsellessa ja kisaan valmistautuessa, enemmänkin henkisellä tasolla. On ollut mahtavaa että mun tärkeät ihmiset ovat olleet joka tapahtumassa mua kannustamassa ja tukemassa. Nyt varsinkin, täälä mun vuoden isoimmalla ja ensimmäisellä puolimatkalla.

Kisa-aamu

Sunnuntaina klo 6 aamupalalle ja sen jälkeen Masa vei mut autolla viemään pyörän ja vaihtopussukat vaihtoalueelle. Olimme sopineet likkojen kanssa että vedetään klo 8 alkuverraa juosten ennenkuin pääsee käymään vedessä ennen starttia. 15 minuutin uinnin lämmittely ei riitä minulla saamaan paikkoja vetreäksi ja hengitystä kulkemaan halutulla tavalla. Juoksun jälkeen tsemppihali porukalla ja märkkäriä kiskoon päälle. Kun pääsin veteen lämmitteleen, koko kisajännitys lähti. Tuli tunne et nyt voin hengittää ilman puristusta ja tässä ei ole mitään hätää, kaikki menee todella hyvin. 

Startti

Uinnin lämpästä pois, Masalta hakeen geeli ja vettä huiviin ja tsemppihalit omilta kannustusjoukoilta. Sitten lähtökarsinaan. Karsinaan järjestäydyttiin tavoiteajan mukaan, jäin siihen 35-40 minuutin hujakoille. Laitoin kelloni valmiiksi tri-tilaan, eikä se löytänyt sykettä. Pahus. Oon pilkunviilaaja kaikissa asioissa ja tää oli stressinaihe. No kavereiden rauhoittelemana päätin että vauhdeilla ja fiiliksellä mennään. Kuumaryhmän lähtö tuli ja siitä hetken päästä soi torvi ja me alettiin valumaan. Ei jännittänyt. Lähtö oli rolling start, josta pidän tähän menessä eniten. Käveltiin jonossa laiturille ja siitä hypäsin jalat edellä veteen.

Uinti

Olin päättänyt että uin rauhallisen reippaasti ja otan happea joka toisella käsivedolla, vaikka voisin ottaa joka kolmannella. Tällä tavoin katseen ei tarvitse viipyä kauaa vedessä, hapen saanti on enemmän kuin riittävä ja minimoin itseltäni paniikin tulemisen. Hyvä alku loppui lyhyeen, kun uimalakki alkoi nousemaan päästä, jouduin sitä vetelemään päähäni jatkuvalla syötöllä ja vauhti hidastui. Porukkaa meni ohi, kokoajan joku oli jalassa kiinni tai ui ihan rinnalle ja käsi mäsähti mun naamaan vähän väliä. Meni ihan fiilikset ja uinti tuntui ei niin nautinnolliselta. Päätin että nyt vaan keskityn menemään eteenpäin ilman suurempaa hengästymistä ja panikointia. Puolivälissä alkoi sataa vettä oikein kunnolla. Se oli hienoa ja nautin Aurajoesta. Vikalle käännökselle vihdoin päästyäni, yritin katsella takana tulevaa porukkaa, onko sitä edes. Minusta tuntui alun ohittelujen ja uinnin tökkimisen seurauksena että olin jäänyt viimeisten joukkoon. Ei, kyllä siellä oli vielä kanssa uimareita, en ollut yksin. Uin kahden todella ison laivan ihan vierestä, vau ne oli tosi isoja. Uinnin loppu näkyi jo. Saavuin rampille jonka molemmin puolin oli vapaaehtoisia vetämässä uimareita ylös. Annoin käteni ja 1900m oli siinä ajassa 39.55. Ei se vauhti ollutkaan niin paljoa hidastunut miltä se oli tuntunut.

T1

Sain märkkärin auki ja riisuttua lanteille, juoksuaskel sujui kohti vaihtoaluetta ja fiilis oli mahtava. Kannustusjoukkojen huudot kuului matkalla. Olin kirjoittanut tussilla kisanumeroni ja rivinumeron jossa pyörä sijaitsi käteeni, koska tiesin että en todellakaan muista niitä tän kaiken keskellä. Etsin oman vaihtopussukkani nurmelta, juoksin vaihtotelttaan, tyhjensin pussin sisällön rauhassa maahan ja riisuin märkkärin. Märkkäri pussiin, pussi kiinni ja se haettiin siitä säilöön. Pyöräkamat päälle ja kohti pyörää. Kypärän olin jättänyt pyörään, koska sillä säästin aikaa pussin kanssa säätämiseltä. Satulasta kiinni ja juoksujalkaa kohti paikkaa jossa sai nousta pyörän selkään. Vaihtoon kului 3.21

Pyörä

Sykemittarini löysi onneksi sykkeen, jes! Olin päättänyt että hyvillä fiiliksillä poljetaan, ei ammuta yli vaan säästetään jalkoja juoksuun. Pyörä lähti siirtymäosuudella moottoritietä kohti. Tuntui hienolta polkea reittiä pitkin, kun poliisit olivat pysäyttäneet liikenteen isoissa risteyksissä ja pienemmissä oli liikenteenohjaajat valvomassa menoa. Autoja oli stopissa vaikka kuinka paljon. Päästiin motarille, jota poljettiin kolme kierrosta. Ensimmäisen kierroksen otin rauhallisesti, joka menikin tosi hyvin. Tokalla kierroksella muistaakseni tuli vettä taivaan täydeltä. Kengät lainehti vedestä. Toivoin että ukkonen pamahtaisi, mutta ei kuitenkaan. Sade ei haitannut yhtään, päinvastoin oli ihanaa kun pyörä kulki ja sade hakkas maata. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä toisen takareiden kireys alkoi haitata menoa. Vaihtelin ajoasentoa pystyyn, lepuuttajille ja poljin välillä pienellä vaihteella ja nousin seisomaan. Pelkäsin että juoksu tulee olemaan ihan kamalaa, en miettinyt sitä. Asia kerrallaan. Kaikesta huolimatta vikan kierroksen keskinopeus nousi yli 31km/h. Hyvin olin mennyt nousujohteisesti pyörän. Geelit olin teipannut putkeen kiinni ja otin niitä 40 minuutin välein ja pari kertaa otin suolaa geelien välissä. Kaikki uppos hyvin ja vatsa oli ok. Pyörään meni aikaa 2.50.52 ja polkastua siis tuli 90km.

T2

Tokassa vaihdossa ei paljoa tarvinnut ihmetellä. Juosten pyörä omalle paikalle ja pussin hakuun. Onneksi olin kirjoittanut käteen numerot ylös, koska en olisi niitä muistanut. Kamat pussista pois, pyörä kamppeet pussiin ja taas pussi otettiin siitä maasta säilöön. Tykkäsin kovasti siitä kun vaihtopaikalla pääsi istumaan ja rauhassa hoitamaan kenkien yms. laitot. Ei tarvinnut tasapainoilla seisten tai istua maassa kaikkien tiellä. Aikaa kulutin vaihdossa 1.47.

Juoksu

Juoksuun lähdin hyvin fiiliksin eikä takareisi tuntunut juostessa ollenkaan, hyvä niin. Mulla oli hirvee nälkä ja otin ekalta huoltopisteeltä vettä ja banaania. En tiennyt yhtään miten vatsa reagoisi siihen, mutta otin riskin. Mulla oli geeliä mukana juoksussa, mutta ajattelin että jos baanani uppoaa hyvin otan seuraavallakin kierroksella. Juoksin rauhassa ilman kiirettä, niin että hyvä olo säilyi. Asetettu tavoitevauhtini oli 5.30, mutta siihen en pääsisi enkä edes yritä. Menin 5.30-6.15, miten tuntui hyvältä. 5km kierroksella oli kolme huoltopistettä, en juonut vettä niillä pahemmin heitin sitä vaan päälleni ja vähän kostutin suuta. Oli mukava nähdä joka kierroksella kannustusjoukkoja, sain niistä hirmuisesti voimaa. Eka ja toka kierros oli mukavia ja sain pidettyä keskivauhdin alle 6. Kolmannelle kierrokselle otin suolaa huoltopisteeltä, se teki uupuneesta olosta hieman paremman. Olin kuullut puhuttavan että siinä 16 km kohdalla voi tulla sellainen fiilis että joutuu vähän taisteleen itsensä kanssa, ihan sellaista minulle ei tullut mutta sivureisiä alkoi särkemään ja jalkoja väsyttämään. Tapasin kolmannen kierroksen puolessavälissä samaa tahtia juoksevan mukavan oloisen miehen. No juttu alkoi luistamaan, juoksukin kulki ja jalkasäryt unohtuivat ajoittain. Ajattelin että onko tää nyt ihan oikein että juoksen ja höpötän ekan puolikkaani vikoilla kilometreillä kaikesta tuntemattoman ihmisen kanssa. Eikö mun pitäisi taistella itseni hyvään aikaan maaliin. Ei, se ei ollut mun tavoite. Mun tavoite oli päästä maaliin niin että hyvä fiilis säilyy kisan alusta loppuun asti. Itseasiassa en olisi varmaan saanut juostua itseeni yhtään sen lujempaa kipeiden jalkojeni takia. Maalisuora alkoi lähestymään, sain hyvää tsemppiä juoksukaveriltani ja se auttoi. Sitten tossua toisen eteen ja se oli siinä. Juoksin elämäni ensimmäisen kerran 21,1km ja huimaan aikaan 2.04.15!

Maali

Mä tein sen, alitin kuusi tuntia! Kokonaisaika oli 5.40.08, ihan käsittämätöntä. Oon ylpeä itsestäni, todella ylpeä. Tämä on mun palkinto treeniohjelman täsmällisestä noudattamisesta. Ohjelman noudattiminen on vaatinut tietenkin itseltani työtä, mutta se on antanut enemmän mitä se on ottanut. Se on lähentänyt suhdetta omaan perheeseeni, se on tehnyt elämästäni laadukkaampaa, se on tuonut siihen sisältöä ja jaksamista. Parasta tässä on se että liikkuminen on tainnut tulla pysyvästi elämääni. Kiitos sinulle Jouni P Mäkelä maaliin saatosta, tsempeistä ja siitä että sain sinuun tutustua.