Ullan kisaraportti, Challenge Turku 11.8.2019

Tässä postauksessa kisaraportin kirjoittaa PUHTI valmennuksen triathlonryhmässä harjoitteleva Ulla.

Ensimmäisen triathlonkauden huipentuma Turku Challenge puolimatka 11.8.2019

Minua puri triathlonkärpänen vuosi sitten täällä Turkkusessa kun tulin katsomaan puolimatkan kisaa. Ennen tätä minulla ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä koko lajista. Tunnelma oli mahtava, ihmiset kannustivat kilpailijoita ja tuntui että tää ilmapiiri sopii mulle. Se oli upeaa. Päätin että jos se on vain mahdollista, niin ensi vuonna minäkin haluan löytää itseni osallistujien joukosta. Ja niinhän siinä kävi.

Tultiin mun vanhempien ja Masan kanssa Turkuun jo perjantaina, koska halusimme nauttia kisatunnelmasta koko viikonlopun. Lauatai meni kisoja katsellessa ja kisaan valmistautuessa, enemmänkin henkisellä tasolla. On ollut mahtavaa että mun tärkeät ihmiset ovat olleet joka tapahtumassa mua kannustamassa ja tukemassa. Nyt varsinkin, täälä mun vuoden isoimmalla ja ensimmäisellä puolimatkalla.

Kiitos HH-Katteelle tuesta kisaani.

Kisa-aamu

Sunnuntaina klo 6 aamupalalle ja sen jälkeen Masa vei mut autolla viemään pyörän ja vaihtopussukat vaihtoalueelle. Olimme sopineet likkojen kanssa että vedetään klo 8 alkuverraa juosten ennenkuin pääsee käymään vedessä ennen starttia. 15 minuutin uinnin lämmittely ei riitä minulla saamaan paikkoja vetreäksi ja hengitystä kulkemaan halutulla tavalla. Juoksun jälkeen tsemppihali porukalla ja märkkäriä kiskoon päälle. Kun pääsin veteen lämmitteleen, koko kisajännitys lähti. Tuli tunne et nyt voin hengittää ilman puristusta ja tässä ei ole mitään hätää, kaikki menee todella hyvin. 

Startti

Uinnin lämpästä pois, Masalta hakeen geeli ja vettä huiviin ja tsemppihalit omilta kannustusjoukoilta. Sitten lähtökarsinaan. Karsinaan järjestäydyttiin tavoiteajan mukaan, jäin siihen 35-40 minuutin hujakoille. Laitoin kelloni valmiiksi tri-tilaan, eikä se löytänyt sykettä. Pahus. Oon pilkunviilaaja kaikissa asioissa ja tää oli stressinaihe. No kavereiden rauhoittelemana päätin että vauhdeilla ja fiiliksellä mennään. Kuumaryhmän lähtö tuli ja siitä hetken päästä soi torvi ja me alettiin valumaan. Ei jännittänyt. Lähtö oli rolling start, josta pidän tähän menessä eniten. Käveltiin jonossa laiturille ja siitä hypäsin jalat edellä veteen.

Uinti

Olin päättänyt että uin rauhallisen reippaasti ja otan happea joka toisella käsivedolla, vaikka voisin ottaa joka kolmannella. Tällä tavoin katseen ei tarvitse viipyä kauaa vedessä, hapen saanti on enemmän kuin riittävä ja minimoin itseltäni paniikin tulemisen. Hyvä alku loppui lyhyeen, kun uimalakki alkoi nousemaan päästä, jouduin sitä vetelemään päähäni jatkuvalla syötöllä ja vauhti hidastui. Porukkaa meni ohi, kokoajan joku oli jalassa kiinni tai ui ihan rinnalle ja käsi mäsähti mun naamaan vähän väliä. Meni ihan fiilikset ja uinti tuntui ei niin nautinnolliselta. Päätin että nyt vaan keskityn menemään eteenpäin ilman suurempaa hengästymistä ja panikointia. Puolivälissä alkoi sataa vettä oikein kunnolla. Se oli hienoa ja nautin Aurajoesta. Vikalle käännökselle vihdoin päästyäni, yritin katsella takana tulevaa porukkaa, onko sitä edes. Minusta tuntui alun ohittelujen ja uinnin tökkimisen seurauksena että olin jäänyt viimeisten joukkoon. Ei, kyllä siellä oli vielä kanssa uimareita, en ollut yksin. Uin kahden todella ison laivan ihan vierestä, vau ne oli tosi isoja. Uinnin loppu näkyi jo. Saavuin rampille jonka molemmin puolin oli vapaaehtoisia vetämässä uimareita ylös. Annoin käteni ja 1900m oli siinä ajassa 39.55. Ei se vauhti ollutkaan niin paljoa hidastunut miltä se oli tuntunut.

T1

Sain märkkärin auki ja riisuttua lanteille, juoksuaskel sujui kohti vaihtoaluetta ja fiilis oli mahtava. Kannustusjoukkojen huudot kuului matkalla. Olin kirjoittanut tussilla kisanumeroni ja rivinumeron jossa pyörä sijaitsi käteeni, koska tiesin että en todellakaan muista niitä tän kaiken keskellä. Etsin oman vaihtopussukkani nurmelta, juoksin vaihtotelttaan, tyhjensin pussin sisällön rauhassa maahan ja riisuin märkkärin. Märkkäri pussiin, pussi kiinni ja se haettiin siitä säilöön. Pyöräkamat päälle ja kohti pyörää. Kypärän olin jättänyt pyörään, koska sillä säästin aikaa pussin kanssa säätämiseltä. Satulasta kiinni ja juoksujalkaa kohti paikkaa jossa sai nousta pyörän selkään. Vaihtoon kului 3.21

Pyörä

Sykemittarini löysi onneksi sykkeen, jes! Olin päättänyt että hyvillä fiiliksillä poljetaan, ei ammuta yli vaan säästetään jalkoja juoksuun. Pyörä lähti siirtymäosuudella moottoritietä kohti. Tuntui hienolta polkea reittiä pitkin, kun poliisit olivat pysäyttäneet liikenteen isoissa risteyksissä ja pienemmissä oli liikenteenohjaajat valvomassa menoa. Autoja oli stopissa vaikka kuinka paljon. Päästiin motarille, jota poljettiin kolme kierrosta. Ensimmäisen kierroksen otin rauhallisesti, joka menikin tosi hyvin. Tokalla kierroksella muistaakseni tuli vettä taivaan täydeltä. Kengät lainehti vedestä. Toivoin että ukkonen pamahtaisi, mutta ei kuitenkaan. Sade ei haitannut yhtään, päinvastoin oli ihanaa kun pyörä kulki ja sade hakkas maata. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä toisen takareiden kireys alkoi haitata menoa. Vaihtelin ajoasentoa pystyyn, lepuuttajille ja poljin välillä pienellä vaihteella ja nousin seisomaan. Pelkäsin että juoksu tulee olemaan ihan kamalaa, en miettinyt sitä. Asia kerrallaan. Kaikesta huolimatta vikan kierroksen keskinopeus nousi yli 31km/h. Hyvin olin mennyt nousujohteisesti pyörän. Geelit olin teipannut putkeen kiinni ja otin niitä 40 minuutin välein ja pari kertaa otin suolaa geelien välissä. Kaikki uppos hyvin ja vatsa oli ok. Pyörään meni aikaa 2.50.52 ja polkastua siis tuli 90km.

T2

Tokassa vaihdossa ei paljoa tarvinnut ihmetellä. Juosten pyörä omalle paikalle ja pussin hakuun. Onneksi olin kirjoittanut käteen numerot ylös, koska en olisi niitä muistanut. Kamat pussista pois, pyörä kamppeet pussiin ja taas pussi otettiin siitä maasta säilöön. Tykkäsin kovasti siitä kun vaihtopaikalla pääsi istumaan ja rauhassa hoitamaan kenkien yms. laitot. Ei tarvinnut tasapainoilla seisten tai istua maassa kaikkien tiellä. Aikaa kulutin vaihdossa 1.47.

Juoksu

Juoksuun lähdin hyvin fiiliksin eikä takareisi tuntunut juostessa ollenkaan, hyvä niin. Mulla oli hirvee nälkä ja otin ekalta huoltopisteeltä vettä ja banaania. En tiennyt yhtään miten vatsa reagoisi siihen, mutta otin riskin. Mulla oli geeliä mukana juoksussa, mutta ajattelin että jos baanani uppoaa hyvin otan seuraavallakin kierroksella. Juoksin rauhassa ilman kiirettä, niin että hyvä olo säilyi. Asetettu tavoitevauhtini oli 5.30, mutta siihen en pääsisi enkä edes yritä. Menin 5.30-6.15, miten tuntui hyvältä. 5km kierroksella oli kolme huoltopistettä, en juonut vettä niillä pahemmin heitin sitä vaan päälleni ja vähän kostutin suuta. Oli mukava nähdä joka kierroksella kannustusjoukkoja, sain niistä hirmuisesti voimaa. Eka ja toka kierros oli mukavia ja sain pidettyä keskivauhdin alle 6. Kolmannelle kierrokselle otin suolaa huoltopisteeltä, se teki uupuneesta olosta hieman paremman. Olin kuullut puhuttavan että siinä 16 km kohdalla voi tulla sellainen fiilis että joutuu vähän taisteleen itsensä kanssa, ihan sellaista minulle ei tullut mutta sivureisiä alkoi särkemään ja jalkoja väsyttämään. Tapasin kolmannen kierroksen puolessavälissä samaa tahtia juoksevan mukavan oloisen miehen. No juttu alkoi luistamaan, juoksukin kulki ja jalkasäryt unohtuivat ajoittain. Ajattelin että onko tää nyt ihan oikein että juoksen ja höpötän ekan puolikkaani vikoilla kilometreillä kaikesta tuntemattoman ihmisen kanssa. Eikö mun pitäisi taistella itseni hyvään aikaan maaliin. Ei, se ei ollut mun tavoite. Mun tavoite oli päästä maaliin niin että hyvä fiilis säilyy kisan alusta loppuun asti. Itseasiassa en olisi varmaan saanut juostua itseeni yhtään sen lujempaa kipeiden jalkojeni takia. Maalisuora alkoi lähestymään, sain hyvää tsemppiä juoksukaveriltani ja se auttoi. Sitten tossua toisen eteen ja se oli siinä. Juoksin elämäni ensimmäisen kerran 21,1km ja huimaan aikaan 2.04.15!

Maali

Mä tein sen, alitin kuusi tuntia! Kokonaisaika oli 5.40.08, ihan käsittämätöntä. Oon ylpeä itsestäni, todella ylpeä. Tämä on mun palkinto treeniohjelman täsmällisestä noudattamisesta. Ohjelman noudattiminen on vaatinut tietenkin itseltani työtä, mutta se on antanut enemmän mitä se on ottanut. Se on lähentänyt suhdetta omaan perheeseeni, se on tehnyt elämästäni laadukkaampaa, se on tuonut siihen sisältöä ja jaksamista. Parasta tässä on se että liikkuminen on tainnut tulla pysyvästi elämääni. Kiitos sinulle Jouni P Mäkelä maaliin saatosta, tsempeistä ja siitä että sain sinuun tutustua. 

 

Kommentit (3)
  1. Kiitos Katri 🤗 Mukava kuulla että inspis tarttuu. Rapsoillani haluaisinkin että ihmiset uskoisivat itseensä, osallistuisivat tapahtumiin ja näkisivat kuinka paljon hyvää liikkuminen tuo elämään. Mitä tohon keskariin tuleen, niin en olisi talvella uskonut että tälläisiin vauhteihin pääsisin. Tuntuu kyllä hienolta, kun tapahtuu kehittymistä. Innolla odotan ensi kesää ja sitä kuinka talven treenit on puraissut kroppaani.

  2. Wau! Onnea, todella hieno suoritus. Tuo keskari pyörällä on aivan jäätävä, itse en pääse millään yli 30 km/h keskareihin. Näistä tarinoista saa inspistä omaankin tekemiseen,kiitos 🙂

    1. Ullalla meni kyllä lujaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *