Tänään on hyvä päivä

Tai oikeastaan tänäänkin on hyvä päivä ja oikein hyvä päivä oli eilen. Aamulla työmatkalla radiossa soi Samae Koskisen Hyvä päivä, töissä työkaveri käveli kesäisen iloisena toimistoon ja ilmoitti jo ennen huomenta sanomalla ”Tänään on hyvä päivä!” ja niinhän se oli. 

2013-05-17-20-45-56.jpg

Perjantai-iltana sain keltaiseen tupaan vieraaksi kauniita, ihania, vanhoja ystäviäni – lapsuudesta, teinivuosilta ja itsekseen elelemisen opettelun ajalta. Näille ihanuuksille halusin toki myös kokata ihanuuksia. Marjaisen Britan ja chai-muffissien jälkkäriksi valikoitui (vähän sinnepäin) raakakakku suklaasta ja kookoksesta.

Suklaa-kookos raakakakku 

Pohjaan tarvitset:

3 dl manteleita tai mantelilastuja

1-2 banaania

2 rkl raakakaakaojauhetta (tai vaihtoehtoisesti ihan vaan Van Houtenia suurin piirtein saman verran)

ripauksen suolaa (mielellään myllystä) 

Suklaatäytteeseen tarvitset:

1/2 dl kaakaovoita (tai ihan vaan margariinia, jos lähikaupasta ei kaakaovoita satu löytymään)

5-6 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

3 rkl pähkinävoita (tai vähän enemmän, jos pähkinäisestä pitää – nam!)

3 rkl raakakaakaojauhetta (tai sitä Van Houtenia)

1 rkl luomuhunajaa (tai vegaaniseen versioon siirappia)

ripaus suolaa myllystä

Kookoskuorrutukseen tarvitset:

1-2 banaania

kookoslastuja

kookoskermavaahtoa eli 2 pahvipurkkia kookosmaitoa (jääkaappi-kylminä!)

maun mukaan noi 1 tl vanilliinisokeria ja/tai 1 rkl hunajaa (vegaaniseen versioon siirappia)

Ohje: soseuta mantelit, banaani, kaakaojauhe ja suola blenderissä. Taikinaan saa jäädä rouheutta, mutta sen pitää olla helposti käsiteltävää. Jos taikina tuntuu kovin löysältä ja tahmaiselta, voi lisätä manteleita tai hitusen mantelijauhoja. Jos taikina on liian kuivaa, lisätään hieman banaania ja jatketaan soseuttamista.

Painele valmis taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 23 cm piirakkavuoka) ja laita pakastimeen hetkeksi.

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa juokseviksi. Sekoita kaikki suklaatäytteen ainekset kulhossa tasaiseksi tahnaksi. Jos käytät kaakaovoin sijaan margariinia, sulata margariinia vain hieman pehmeäksi, ei juoksevaksi. Maista ja mausta tarvittaessa lisää (suklaan, suolan ja kookosöljyn määrällä voi vaikuttaa makuun melko paljon).

Levitä valmis suklaatahna pohjan päälle ja laita takaisin pakastimeen vartiksi.

Kaada jääkaapissa jähmettyneet kookosmaidot kulhoon, vatkaa vaahdoksi. Mausta vanilliinisokerilla ja hunajalla maun mukaan.

Viipaloi banaanit, levitä suklaatäytteen päälle ja kuorruta koko komeus kookokermavaahdolla. Kakun kaunistukseksi voi ripotella vielä kookoslastuja kookoskermavaahdon päälle.

2013-05-17-20-02-11.jpg

Ensin vähän Britaa ja chai-muffinssia rosé kuohuviinin kera, jälkkäriksi kookoskermakakkua! (Britan ja chai-muffinssien ohjeet tulossa!)

Jos haluat tehdä kookoskermakakusta perinteisen monikerroksisen täytekakun, kokoa kakku pohjataikinalla ja suklaatäytteellä vuorottelemalla pieneen (17 cm halkaisija) irtopohjavuokaan. Jäähdytä kakkua pakastimessa aina kerroksien kokoamisen välissä. (Alkuperäisen ohjeen voi kurkata täältä).

Lauantai-aamuna nautin aamupalaksi mitäpä muutakaan kuin kookoskermakakun rippeitä (ja vähän tuota paljon puhuttua Kultahattua).

2013-05-18-10-08-48.jpg

Ehkä kaikki aamut pitäisi aloittaa toteamalla: tänäänkin on hyvä päivä!

Koti Ruoka ja juoma

Halloumi-mansikkasalaatti

Raparperin jälkeen pakastimesta otettiin sulamaan mansikat.

20130512_123916_resized.jpg

Halloumi-mansikkasalaatti peittoaa yksinkertaisuudessaan melkeinpä tavallisen vihersalaatinkin

Halloumi-mansikkasalaatti

erilaisia salaatinlehtiä (esimerkiksi jääsalaattia ja rucolaa tai vuonankaalia)

noin litra mansikoita (sulatettuna pakasteesta tai tuoreet ovat toki parhaita!)

1 pkt halloumia

1 keltainen sipuli viipaloituna

mustapippuria myllystä

Ohje: levitä salaatinlehdet tarjoiluastiaan. Lisää salaattien päälle viipaloidut sipulit ja nosta joukkoon kokonaiset mansikat.  

Paahda halloumiviipaleet kuumalla teflonpannulla ilman rasvaa kauniin ruskeiksi. Asettele ruskistuneet juustopalat suoraan pannulta salaatin päälle. Rouhi juustojen päälle mustapippuria. 

Tarjoile sellaisenaan tuoreen leivän ja balsamicon kera tai lisukkeena quinoa-pinaattisalaatin kanssa.

P.S. oli muuten ensimmäinen kerta, kun en vahingossa sulattanut halloumia vaan sain sen nätisti ruskistettua!

 

Koti Ruoka ja juoma