Silta tuvan ja eteisen välillä

Näin isänpäivän nurkilla voin ilolla todeta, että isistä on hirveän paljon apua ja hyötyä vanhan talon remontoinnissa. Isiltä löytyy tietoa ja taitoa ja ahkeruutta – ja ajoittain lievää näsäviisautta ja kyllä minä vanhempana ja viisaampana tiedän -asennetta ja niin edelleen.. Kaikkeahan ei voi saada, joten joidenkin asioiden vuoksi täytyy vähän kehittää omien hermojen kestävyyttä.

Tänään töistä tullessa olinkin varsin ilostunut, kun huomasin isäni paperoivan (tuulensuojapaperilla) yhtä vielä avoinaista ulkoseinäämme. Sisällä huomasin, että kissanhiekkalaatikot (kyllä, yhdellä kissalla on monta hiekkalaatikkoa, sillä hän on hieman nirppis..) olivat siirtyneet pois eteisestä. Eteisen ja tuvan väliin oli myös ilmestynyt silta. Väliaikainen tosin (onneksi!):

Kissaa varten rakennettu väliaikaissilta. Taustalla kissa pesulla. Tuvassa myös väliaikaissäilytyksessä mm. sohva, sillä vanha sali eli tuleva olohuone on edelleen remontissa.

Niin, silta ei siis ollut ilmestynyt tuvan ja eteisen väliin turhaan. Koska taloprojekti on vielä tältä asutultakin puolelta hitusen kesken, pientä laitettavaa löytyy jatkuvasti. Ja kun jokin pienikin kohta on saatu täysin valmiiksi, tuntuu se melkein lottovoitolta. Tällä kertaa työpäivämme aikana oli edistynyt tuvan ja eteisen välillä oleva (alkuperäinen?) kynnys.

Vanha kynnys on aikojen kuluessa kulunut käytössä niin erikoisen malliseksi, että sen sivuille asennettua uutta lautalattiaa täytyi hieman muotoilla sopivaksi (vanhaa lattiaa ei harmi kyllä voinut säästää, kuten alunperin oli suunnitelmana). Kynnyksen sivuilla oli pientä rakoa ja vanha maali hilseili. Kynnys oli to do -listalla kohdassa ”sitten joskus, ei sillä ole niin kiirettä”. Tänään kynnyksen kohta oli kuitenkin laitettu kuntoon ja kynnys oli saanut uuden kauniin harmaan maalipinnan.

Ja tuore maalipinta oli samalla suojeltu kissamme tassuilta väliaikaisella sillalla (johon minä itse tosin melkein ensimmäisenä kompastuin..).