Sitruunaruoho eli Lemongrass

En ole aivan varma pidänkö sitruunaruohon mausta. Lemonsgrassista sen sijaan pidin, paljonkin!

lemongrass_sql.jpg

(Kuva lainassa täältä)

Sitruunaruoho on Aasiasta kotoisin oleva voimakkaasti sitrukselle tuoksuva kasvi. Sanotaanpa sitruunaruoholla olevan myös terveydellisiä vaikutuksia, etenkin päänsäryn taltuttamisessa.

Eilen perjantaina maistelimme sitruunaruohoa Lemongrassissa. Varmaan ihan _so last season_ monelle tuo Lemongrass, mutta itse en ole siellä ennen tätä ehtinyt käymään. Aika Helsingissä on useimmiten työaikaa ja aikaa Kalliossa ei olekaan tullut vietettyä pitkään pitkään aikaan. 

20130125175409310.jpg

Pieni, mutta viihtyisä

Ravintolan sisällä vallitseva tunnelma on tiivistynyt myös ikkunalasiin. Saamme onneksi pöydän neljälle ihan pienen odottelun jälkeen. Ravintola ei käsittääkseni ota pöytävarauksia, ja sepäs onkin mielestäni hyvä idea (yritimme pitkin viikkoa varata pöytää useammastakin Helsingin etnisestä ravintolasta – täyteen varattuja kaikki)! Pöydissä syödään rauhassa niin alku- kuin pääruuatkin, mutta ei kuhnita turhia ja seuraavat nälkäiset pääsevät sujuvasti pöytiin.

20130125183147646.jpg

Lemongrassin herkullinen Phad thai!

Alkuruuaksi tilasimme mieheni kanssa tulisen mangosalaatin sekä friteerattua tofua. Ihanan kirpsakkaa ja suussa sulavaa! Katastrofirikkaasta häämatkasta (04/2011) lähtien olen kaivannut aidon makuista phad thaita! (Tulvia ja muita katastrofeja en sitten olekaan kaivannut..) Nyt siis tilasin phad thain ja maistelin naapurin lautaselta myös kalaa inkivääri-chilikastikkeessa – ja singahdin salamana Thaimaan rannoille!

Jos olet yhtä hidas kuin minä, etkä ole vielä Lemongrassissa käynyt, ja satut olemaan Helsingin Kalliossa (Kolmas linja 12 *vink vink*) suosittelen hyppäämään makumatkalle Thaimaahan!

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.