Uskomattomille asioille ei sanota ei
En ole juurikaan palstallani kertonut omasta elämästäni tai oikeastaan elämäntilanteestani, remontista ja ruuistani kyllä – remontin, ruuanlaiton ja töissä käymisen lisäksi kirjoitan (tällä hetkellä lähinnä pääni sisällä) myös valtio-opin gradua melkoisen mielenkiintoisesta aiheesta (koska aihe tuskin olisi muille mielenkiintoinen, ei siitä sen enempää).
Iltalukemisten tasapainotusta viime keväältä
Opintojeni puolesta olen tehnyt kaiken melko nurinkurisesti, mutta ei se mitään eihän mitään kaikkia asioita tarvitse tehdä totuttujen kaavojen mukaan – eikä se aina ole mahdollistakaan. Vielä lukion jälkeen haaveilin taideteollisesta alasta, hainkin enkä päässyt ja päädyin kansanopistoon opiskelemaan valokuvausta, jota opiskellessani ymmärsin etten halua valokuvata työkseni. Kuvajournalistiikasta kiinnostuneena päädyin viettämään vielä toisen vuoden toisessa opistossa opiskellen lehtityötä ja viestintää – kevään hakujen jälkeen yliopisto vain ei minua huolinut ja seuraavan seitsemän vuoden ajan keräilinkin erinäisiä varasijoituksia eri yliopistojen pääsykokeista lähinnä valtiotieteellisestä ja humanistisista tiedekunnista. Samalla kävin töissä milloin postinjakajana, milloin järjestötöissä tekemässä pätkiä ja sijaisuuksia, samalla avoimessa yliopistossa opiskellen. Tuona aikana myös matkustelin, koska opinnot eivät rajoittaneet elämääni (kärjistäen sanottuna).
Opiskelemattomuuteen kyllästynyt kärsivällisyyteni sanoi vihdoin sopimuksensa irti ja hain yliopistoon naapurimaahamme Viroon – vajaan kuukauden varoitusajalla pääsin, pakkasin rinkan ja muutin. Kahden opiskeluvuoden aikana myös muutuin, ymmärsin miten tärkeää on tehdä päätöksiä, jotka itsestä tuntuvat oikeilta ja parhailta (toki päätös voi olla vääräkin, mutta eihän väärien päätösten tekeminen on väärin).
Tallinnan vuosien aikana olin vakuuttunut, että teen vain kandin tutkinnon, jolla hankin töitä (toim.huom. Suomessa ei tunnuta tuntevan käsitettä kandin _tutkinto_) – pätkätyöläiseksi kävi paluu myös opintojen jälkeen.
Koska asioiden kaavamaisesti suorittaminen ei selvästikään kuulu luonteeseeni, paras aika mennä naimisiin ja järjestää häät oli myös ajankohta, jolloin olin pätkätöiden välissä työtön. Myös talon remontointi oli parasta aloittaa silloin, kun olin lyhyessä määräaikaisessa työsuhteessa ja hakemassa uudelleen opiskelemaan – sitä maisterinpaperia hakemaan.
Positiivisesti ajatellen, ehdin olemaan paljon rakennustyömaalla, kun en ollut töissä. (Epäpositiivisesti ajatellen minua pidettiin hieman uhkarohkeana.)
Yllätykseseni pääsin molempiin hakemiini maisteriohjelmiin ja opintojen lähdettyä kunnolla käyntiin, sain myös vakituisen työpaikan – sellaisen työpaikan, josta vieläkin hihkun riemusta, koska työ on alalta, jota opiskelen.
Sattumalta olin tilanteessa, jolle olin aiemmin naureskellut sarkastisesti – 30 -vuotiaana on hyvä olla maisteri, naimisissa ja omata myös vakituinen työ – tosiasiassa en 2/3 ole lainkaan samaan mieltä. Ainoastaan vakituisen työn kovasti halusin mahdollisimman pian. Maisterikaan en vielä ole, vaikka 30 -vuotias olenkin, mutta graduni tuntuu taas etenevän. Tällä kertaa muuallakin kuin pääni sisällä.
Aiemmin yritin opetella sanomaan asioille ”EI” – nyt olen palaamassa ”kyllä” -vaiheeseen. Sain eilen kutsun, johon teki mieleni riemusta kiljuen vastata ”KYLLÄ! KYLLÄ!”, melkein epäröin ja sitten ymmärsin, että on tilanteita, jolloin ”ei” ei ole varteenotettava vastaus. Nyt haaveilen (lue: yritän järjestää) lennoista Berliiniin mahdollisimman pian – siellä olisi tilaisuus haastatella graduuni olennaisesti liittyvän maan suurlähettilästä tutkimustani varten.
Mutta miten tässä näin kävi? Kävi niin, että mikään ei mennyt suunnitellussa järjestyksessä, mutta oikeassa järjestyksessä kuitenkin.
Nyt pitää vain miettiä, _koska_ sinne Berliiniin voisi lentää!
*********************
P.S. Yksi syy tälle tekstille on keväässä, täällä Lilyssäkin tuskaillaan pääsykokeiden, oikeiden ja väärien alavalintojen ja kiitos, mutta ei kiitos -kirjeiden aiheuttamien pettymysten parissa – älkää lannistuko, oikeaa ja väärää tapaa tai reittiä ei ole, on vain oma tapa.