Vuonna 1997 eli PUNKIA TUPAAN!!
Vuonna 1997 ystäväni kysyi koulussa välitunnilla, lähtisinkö katsomaan jotain (en yhtään ymmärtänyt mitä..) kiertuetta viikonloppuna. Hän haluaisi mennä, mutta jonkun pitäisi lähteä mukaan. Musiikkia kuitenkin, ajattelin, ja kysyin vanhemmilta luvan lähteä mukaan.
Kerran livenä soitettu C´mon Baby yeah ja minä olin myyty!
Tehosekoitin!!!!!!!!!!!!! (kuva täältä)
Minulla ei koskaan ollut teininä viikonlopunvietto-ongelmia, koska inhosin diskoja ja kävin ahkerasti tallilla. Lähinnä keksin tekosyitä hevosten parista ettei minun olisi tarvinnut lähteä mukaan diskoihin tai katsomaan, kun muut joivat. Naapurikylillä (en millään voi kutsua 1990-luvun Keravaa kaupungiksi..) oli onneksi paljon ikärajattomia keikkoja. Kiersimme niin monta keikkaa kuin vain pystyimme ja useimmilla niistä esiintyi Tehosekoitin! <3
Eilen illalla olin Tavastialla ja pitkästä aikaa punk-keikalla. Iski luihin ja ytimiin. Ja samalla iski myös nostalgia. Teinivuodet mielessä pyörien mietin bändejä kuunnellessani, mitä mahtaa kuulua sille eksyneen pikkutytön näköiselle laihalle pojalle tiukoissa pillifarkuissa. Sille, joka kiersi kaikki samat keikat kuin minäkin, ja jonka kerran koulun liikuntapäivänä näin Messilässä laskettelumonoissa, samat pillifarkut jalassa kuin aina keikoillakin. Vielä enemmän eksyneen näköisenä. Mieleeni muistui myös se yhteishenki, joka punk-keikoilla aina oli (ja on näköjään edelleen!). Lavan edessä riehutaan ja törmäillään, mutta ketään ei jätetä jalkoihin, kaatuneet nostetaan yhteisvoimin ylös ja reunemmalle asettuvat muutamat ihmiset pitävät huolen, että törmäilijät törmäilevät vain toisiinsa eikä rauhallisempaa yleisöä tönitä. Punkin parissa oli hyvä kasvaa.
Wasted Tavastialla 4.1.2013
Vuonna 2000 tapasin mieheni. Provinssirockissa, jonne halusin koska sielläkin esiintyi Tehosekoitin. Ensimmäinen keikka, jonka kuuntelimme yhdessä.
Eilisen keikan lipun olin ostanut miehelleni joululahjaksi, ja itseänikin kiinnosti kuulla nämä bändit. Kummasti kuitenkin jo ennakkolippuja ostaessa (teini-)innostuin ajatuksesta, että Tehiksestä tuttu Otto vierailisi Pää Kii -bändin keikalla. Töissä kuuntelin bändin musiikkia ja yritin valmistautua siihen, ettei Otto olisikaan keikalla mukana. Kerroin itselleni, että on aika 14-vuotiasta odottaa yhtä laulajaa vierailemaan keikalle, jossa ei ole edes hänen oman bändinsä..
Keikkojen aikana fiilis oli niin katossa etten edes huomannut enää odottaa Ottoa. Ja viimeisen keikan loppua kohden seisoin sellaisen miehen takana, jonka pää oli niin kiinni katossa etten nähnyt, kun Otto kipusi kuin kipusikin Tavastian lavalle. Äänen kuitenkin tunnistin. Se oli sama ääni, joka vei mukanaan 15 vuotta sitten.
Myöhemmin illalla mieheni kiitti joululahjasta ja kertoi, että oli meinannut ostaa minulle joululahjaksi konserttiliput johonkin klassiseen konserttiin Musiikkitaloon. Musiikkia ja musiikkia – hyvää musiikkia kuitenkin!
P.S. Viikon aikana luin jostakin lehdestä, että Pää Kii esiintyy Emma-gaalassa. Siispä Emma-gaalaa odotellessa, ihan vaan tuon eilisen keikan perusteella..