…Mutta valitettavasti korona on kyllä ollut se tämän viikon juttu. Ajattelin, että olisi kiva antaa jotain muuta luettavaa edes pieneksi hetkeksi, mutta kun asia on mielen päällä niin se sitten on. Kulunut viikko on ollut mielenkiintoisin ja oudoin hetkeen. Koko maailmaa kiusaava koronatilanne on väistämättä pyörinyt mielessä ja hallinnut myös lähes kaikkia viime päivien keskusteluja. Kuitenkin vielä viikko sitten olen miettinyt ihan oikeasti enemmän noita opintohaaveita kuin esimerkiksi sitä mitä sairastuminen arjessa tarkottaisi. Saati sitten sitä tarvitseeko enää mennä edes töihin, kun ei olekaan välttämättä töitä joita tehdä.

En ollut siis kovinkaan huolissani, enkä edelleenkään ole hysterian vallassa. Eniten pelkään sitä, että sairastan itse taudin oireettomana ja sen vuoksi levitän sitä tietämättäni ympärilleni. Tästä syystä istuin torstaina puolipaniikissa ja luulotautisena junassa matkalla äidin luokse, sillä mietin olenko yksinkertaisesti itsekäs paskiainen kun haluan pitää alkuperäisistä suunnitelmistani kiinni ja mennä kotikonnuille viettämään aikaa perheen kanssa ja juhlistamaan siskon lasten synttäreitä.

Pidin suunnitelmasta kiinni ja vaikka olen tosi onnellinen, että niin tein, joudun nyt tietenkin pienen pelon vallassa miettimään, entä jos joku yhteisen hetken vuoksi vaikka sairastuu. Meillä oli joka tapauksessa aivan ihanaa jutustelua ja yhdessäoloa synttäreillä lähes koko perhepiirin kesken. Mietin että toivottavasti tuo hetki olisikin se, mikä jäisi vahvimpana tästä sekavasta ja absurdistakin ajanjaksosta mieleen. Se tarkottaisi silloin tietty sitä, että kukaan meistä ei sairastuisi ainakaan vakavasti.

Mieli on ollut kyllä vallitsevan tilanteen takia jotenkin tosi levoton! Vaikka en ole vaipunut hysteriaan, suhtaudun tilanteeseen ehdottomasti kuitenkin sen vaatimalla vakavuudella. Vaikutukset on jo nyt valtavat ja vain aika näyttää mihin tilanne kehittyy. Perjantaina mulla piti olla lomapäivä, mutta töiden parissahan se kuitenkin lopulta meni. Ainakin alkava viikko tulee tehtyä töitä kotoa ja ulkona liikkuminen on minimissä. Sanoinko jo, että tuntuu absurdilta? Absurdius on varmasti tunne, johon monikin voi samaistua.

Fiilikset on kovin sekavat ja se välittynee tästä tekstistäkin. Silti on ollut ihana huomata myös niitä pieniä valon pilkahduksia ja positiivisia juttuja – koko maailma onkin yhtäkkiä samassa veneessä ja parhaimmillaan ihmiset on ihan parhaita. On musakeikkoja ja ties mitä oppitunteja somessa livelähetyksinä, hauskoja taltiointeja yhteisistä laulutuokioista tai treenitunneista parvekkeilla, riskiryhmään kuuluvien avustusta asioiden hoitamisessa – auttamista ja yhdessäoloa. Mahtavaa huomata mihin kaikkeen oikeasti pystytäänkään, kun yhdessä tehdään. Käsittelen usein asioita myös mustan huumorin kautta tällasissa tilanteissa ja niinpä kaikki korona-aiheiset memet on ollut kyllä täyttä herkkua viime aikoina.

Pitäkää huoli itsestänne ja peskää niitä käsiä – ja köhikää ja aivastelkaa muita huomioiden!

Hanne

Ps. Vinkkejä aktiviteeteiksi kotona hengailuun? 🙈

Viimeksi: Opintohaaveita