Joko se oppii lukemaan?!?

Liina on ollut kiinnostunut numeroista ja kirjaimista suunnilleen puolitoistavuotiaasta asti.

Eilen Liina pörräsi meille lastenhoitoavuksi saapuneen mummon käsilaukun ympärillä hokien top, top. Meitä aikuisia ihmetytti, mitä tyttö hokee.

Mutta hei – katsokaapa, millainen heijastin käsilaukussa roikkuu!

Stop laukussa.jpg

Että joo. Tätä kirjoitettujen sanojen tunnistamista on tapahtunut muutaman kerran jo aiemmin, mutta yleensä silloin kun kirjasta on luettu tarinaa ja Liina on bongannut tekstistä jonkin luetun sanan.

Stop-sanakin on toki tuttu jo puujunaradan liikennemerkistä. Mutta nyt hän bongasi kirjoitetun sanan ihan itsenäisesti! Oho.

 

Palikat.jpg

Mummon mukanaan tuoma mun lapsuusajan kirjainpalikkasetti ei ainakaan lukuhommia hidasta. Vai oppiiko Liina näiden avulla lukemaan viroa?

 

Palikoita pinoon.jpg

Näillä voi kirjoittaa, laskea tai vaikka rakentaa torneja! Jee mitkä palikat!

Veikkaanpa kuulkaas, että meidän pieni tyttö oppii lukemaan todella aikaisin! Liinalla on nyt ikää 2 v 4 kk ja oma arvaukseni on, että kolmevuotiaana jo lukee.

Palataan siis tähän asiaan uudelleen sitten joskus myöhemmin 🙂

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli

3/52: Syysloma mökillä

Näköjään on niin harvinaista ja vaikeaa saada itseni lasten kanssa kuviin, että näitä viikottaisia kuvapostauksia tulee lähinnä kahden viikon välein. Tarkoittaakohan se siis, että tämä haaste kestää kaksi vuotta..? Heh, taitaa olla liian pitkä aika, joten mennään niin pitkälle kuin päästään. Kiva joka tapauksessa edes silloin tällöin saada otettua yhteiskuvia lasten kanssa.

Tällä viikolla ollaan vietetty syyslomaa mökillä. Syyslomareissun pääteema on yleensä haravointi, niinpä tänäkin vuonna. Ilmat kylmenivät pakkasen puolelle jo nyt, joten otin käyttöön hehkeän kasarihaalarini. Voitte siis ihailla sitä myös täällä! (haalarista löytyy ihan oma postauksensa #momfien puolelta)

Näköjään mulle sopii parhaiten lisätä näihin yhteiskuvapostauksiin myös sellaista kuvamateriaalia, missä en itse vilahtele. Jotenkin kiva, että samalta viikolta näkyy kaikenlaisia kivoja hetkiä ja siinä ohessa niitä yhteiskuviakin!

Mökkihaalari2.jpg

Poju osallistui haravointiin vaunukyydissä. Hän ei vaan vielä osaa istua kunnolla itse eikä makuuasennosta nähnyt tarpeeksi, joten kauaa ei tämä vaihtoehto toiminut.

 

Mökkihaalari7.jpg

Reppukyydissä oli paljon kivempaa! Liinakin jaksoi haravoida mukana noin minuutin.

 

Mökkihaalari8.jpg

Söpö asuste, vai mitä?

 

Nokipoikaperspektiivi.jpg

Kyllä, tässäkin kuvassa on minä ja lapset. Liina nukkuu tuolla oikeanpuoleisissa vaunuissa ja Poju vasemmanpuoleisissa. Ja lehtiä piisaa!

 

Lilja ja Lasse haravoimassa.jpg

Liina ja isä kuskasivat lehtiä yhdessä puskaan…

 

Lilja lehtikasassa.jpg

…ja tämä oli se Liinan mielestä hauskin leikki lehtien kanssa.

 

Iltapuhteita.jpg

Iltapuhteita…

 

Mökillä syömässä.jpg

…ja tuloksena uudet ruokaessut lapsille.

 

Lapset "potalla".jpg

Sisarusmeininki alkaa saada uutta ulottuvuutta – yhteisiä touhuja! 

 

Lapset sängyllä.jpg

Höpeltäjät yhdessä sängyllä – Liinasta on hauskaa, kun Poju koskee häntä.

 

Lapset sängyllä2.jpg

Pojusta taas isosisko on ihan mahdottoman kiva tyyppi!

 

Paju jyrsii sänkyä.jpg

Narsk! Poju tykkäsi imeskellä ja järsiä vanhan sängyn reunaa

 

Paju mökkisängyllä.jpg

Kuolaleuka ❤

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo