Viime aikoina on ollut vähän vaikeaa kirjoittaa blogia. Ajatukset pyörivät melko paljon yhden asian ympärillä, mistä en ole vielä voinut kirjoittaa. Muistatteko, kun kirjoitin esittelytekstiini, että olisi kai luontevinta aloittaa blogin kirjoittaminen vaikka juuri raskauden alussa eikä jo näin ison vauvan kanssa? No, kävi sitten vahingossa melkein niin – nimittäin olen raskaana. Oho.
Tässä reilun viikon olen sulatellut tätä uutista. Ajatukset ovat vielä melko sekaisin, asia tuli tosiaan melko yllätyksenä! Ja äitiysblogia kun kirjoitan, niin täytyyhän tästäkin tänne kirjoittaa. Ensin piti odottaa, että saimme uutisen kerrottua kaikille isovanhemmille, ja kun oman äitini syntymäpäivä oli tässä perjantaina niin pimitin uutista synttäriyllätykseksi. Meillä ei tosiaan ole tapana pitää näitä uutisia itsellä myöhempään ajankohtaan asti, vaan on jotenkin tuntunut jo esikoisen kohdalla, että iloinen uutinen pitää jakaa, ja jos myöhemmin se kääntyisi suruksi niin osaisiko siitä sittenkään olla ihan hiljaa vaan. Ja muutenkin on mukavampaa suhtautua luottavaisesti elämään. Mutta joka tapauksessa: te mahdolliset tutut, jotka tätä blogia luette – asia ei ole ihan facebook-tason julkisuuden verran avoin, eli pitäkää tieto itsellänne 😉
Omat tunteet ovat myllertäneet tässä reilun viikon ajan monella tapaa. Toiveissa on kyllä ollut toinen lapsi, ja vieläpä tässä lähiaikoina, mutta itse olisin ehkä halunnut odottaa vaikkapa puolisen vuotta. Tuo Lapsi kun tuntuu vielä niin vauvalta, etten oikein osaa suhtautua ajatukseen toisesta, vielä pienemmästä vauvasta, ja on vielä yöheräilyä (paitsi nyt on jo nukuttu taas yksi yö kokonaan läpi! ), vaipanvaihtoa sun muuta. Oma kehokin on käynyt läpi ensin raskauden, sitten vauvavuoden ja imetyksen, ja viime aikoina alkoi tuntua siltä, että omaa kehoa voisi saada pikkuhiljaa tutummaksi ja takaisin itselle. Nyt sitten aloitetaan raskaus-imetys-vauvaputki alusta. Ja raskausajan myllerryksessä pitää jaksaa hoitaa esikoista. Mietityttää myös, miten sitä osaa rakastaa toista lasta yhtä paljon kuin tuota ensimmäistä. Vaikka tämä on varmasti turha huoli, se lienee melko yleinen toisen lapsen odottajille.
Toisaalta, kun nyt näin kävi niin tietysti tämä on iloinen uutinen ja uusi vauva on todella tervetullut! Erityisen ihanaa on, että lapsille tulee pieni ikäero ja he saavat seuraa toisistaan. Aluksi voi tietysti olla haastavaa hoitaa kahta noin pientä, mutta jatkossa on toivottavasti helppoa, kun lapset leikkivät keskenään eikä äitiä tai isää tarvita viihdyttämään koko aikaa. Kevät on meille hyvä aika saada vauva, sillä Miehen pitkä kesäloma pääsee sitten hyvin hyötykäyttöön eli saamme paljon yhteistä aikaa koko perheen kesken. Esikoisen syntymästä poiketen tosin Mies joutuu isyysloman jälkeen joksikin aikaa töihin ennen kesää ja minä hoidan lapsia yksin, esikoinen nimittäin oli melkein 4 kk ikäinen, kun Mies palasi töihin kesä-, isyys- ja vanhempainvapailtaan. Vauva siis syntyy maaliskuussa, jos kaikki sujuu hyvin. Laskettu aika on maaliskuun puolivälin paikkeilla, ja nyt on meneillään raskausviikko 7+2. Lapsille tulee ikäeroa noin 1 v 9 kk.
Tein raskaustestin jo muutama viikko sitten, mutta se näytti negaa. Ehkä. Nimittäin Apteekin omassa testissä neuvottiin, että testi pitää tarkistaa 5 min testaamisesta, mutta sen jälkeen jo muutamassa minuutissa voi tulla virheellinen plussa. Katsoin testiä niin kuin neuvottiin, viivapaikka näytti tyhjää – ja testiä katsoessa siihen alkoi muodostua haaleanhaalea viiva. Totesin, että olkoon nega, testaan uudestaan jos alkaa näyttää tarpeelliselta. Ja alkoihan se. Viikko sitten perjantaina oli iiiiiiihan pakko mennä aamuyöllä pissalle, ja viivat pasahtivat tikkuun saman tien. Yöpissatus olikin jo varma merkki raskaudesta, sillä esikoisen kanssa kävi samoin, eikä synnytyksen jälkeen ole tarvinnut ravata yöllä vessassa. Naurettavaa kyllä, mutta heti plussatestipäivänä alkoi tulla muitakin raskausoireita, takuulla osittain ihan psykologista, mutta toisaalta esikoisestakin oireet alkoivat, kun oli 6 raskausviikkoa täynnä, kuten testipäivänä.
Olen toistaiseksi voinut ihan hyvin, mitä nyt joinakin päivinä kuvottaa ja väsyttää, toisina ei. Vatsaa särkee välillä, turvottaa ja myllertää. Tänään on ollut astetta huonompi olo. Muistaakseni esikoisesta huonoin olo oli raskausviikoilla 9-10, eikä silloin oikein mikään ruoka meinannut mennä alas, vaikka nälkä oli koko ajan. Onneksi en oksennellut esikoista odottaessa, enkä nytkään. Toivon kovasti, että tämä raskaus menisi mahdollisimman vähillä vaivoilla, kun en oikein voi levätä silloin kun itseä huvittaa.
Paljon on mielessä kaikkea, miten pitää valmistautua vauvan tuloon. Esikoinen pitää vieroittaa rinnasta, tutista, opettaa nukkumaan omassa huoneessa ja nukkumaan päiväunia sisällä, hankkia tuplarattaat… Toisaalta raskaus ja vauvan tulo ovat jo tuttuja asioita, joten ihan kaikki ei ole uutta. Jännittää kyllä kovasti!
Jatkossa blogijengiimme liityy siis pieni ”Mymmeli”. Tällä hetkellä hän on noin 1 cm mittainen, hänen sydämensä lyö ja hän kasvattaa käsien ja jalkojen aluiksi pieniä meloja.
<3
