Arkikuva 15: Nyhöttäjä

Nyhöttäjä.jpg

Nykyään herään vauva tiiviisti kyljessä kiinni. Poju jäljestää mua salaa yön pimeinä tunteina ja herätessä ihotuntumasta löytyy pieni kainalonyhöttäjä, vaikka nukahtaessa oltaisiin oltu kauempana toisistamme. Ennen oli ihan ok nukkua parinkymmenen sentin päässä minusta. Taitaa pienellä tulla äitiä ikävä kesken yön..?

Poju ja minä nukutaan kahdestaan isossa parisängyssä. Toisessa reunassa on vauvansänky sivuvaununa, mutta siellä hän ei ole vielä käväissytkään. Sen sijaan me kumpikin nukutaan siellä toisella laidalla ihan reunalla 😀 Mitenkä se pieni vauvansänky muka riittäisi kun ei koko parisänkykään!

Uni näyttää kyllä äidin hikisessä kainalossa maistuvan pidempään ja rauhallisemmin kuin etäämmällä. Tänään nukuttiinkin koko perhe yli yhdeksään, oooooh! Sen jälkeen en vielä raaskinut jättää kainaloistani yksin, joten jäin siihen viereen köllimään. Viikonloput <3

 

Suhteet Ystävät ja perhe

Arkikuva 14: Oivallisia oivalluksia

Aamulla.jpg

On aamuja ja on aamuja – joskus aamut alkavat ihan väärällä jalalla (kuten eilen) ja joskus taas iloisen hauskasti. Tänään oli onneksi tuollainen paremman sorttinen päivänaloitus!

Sitä aina välillä pääsee hämmästelemään lasten nerokkaita älynväläyksiä. Monesti ne tuntuvat heijastelevan aivan ihastuttavaa kuvaa maailmasta, jossa kaikki on vain ihanaa, kaunista ja hyvää. Tässä Liinan kootut tältä aamulta:

– ”Lammas röyhtäisee” (ks. kuva 1)

– ”Pyykit tanssii!” (pesukoneessa, ks. kuva 3) Mikä ihana ajatus! Kunpa itsekin osaisin nähdä maailman noin 🙂

– ”Palomummo!” (palapeli, ks. kuva 4) Hehee, mikä loistava mielikuva – joukkueellinen palomummoja tulossa pelastustoimiin! 😀

– ”Isä lähti töihin. Isä leikkipuistossa!” (ei kuvaa) Jee, kyllä töissä mahtaa olla kivaa! Siellä se isä kai lapsosen mielikuvissa laskee mäkeä koko päivän 😀

…ja kuvassa 2 itseäni hauskuuttanut pottalöydös 😉

Iloista päivää teille muillekin!

Suhteet Ystävät ja perhe