”Aloitan tarinani tässä tunkkaisessa bussissa, johon nousin reilu tunti sitten, matkustajia ei onnekseni ole kuin väljästi, muutamia muita minun lisäkseni. Minun tulee käydä läpi mennyt elämäni, en itsekään vielä ymmärrä mitä kaikkea on tapahtunut.

Loppua en voi kirjoittaa, en tiedä miten tämä tarina tulee päättymään, olen pakomatkalla omasta elämästäni, aviomiehestäni ja kaikesta siitä mitä minulla on ollut. Pelkään kuollakseni, että joku näkee minut, että jään kiinni, vaikka järkeni sanoo, että se on mahdotonta.”

Aloitin tämän kerran blogin otteella omasta tekstistäni. Se on hiomaton, ensimmäisen kerran kirjoitettu teksti, joten tuo tulee vielä muuttumaan.

Kirjoittamisessa se on hauskinta. Että on itse mukana tapahtumissa, tuossakin tekstissä minä istun bussissa ja kirjoitan henkilön, minun rakentamani naisen tekstiä.

Kohtauksiin liittyy paljon muutakin kuvausta ja tapahtumaa, jotka jo näen ja tunnen, mutta en ensimmäiseen versioon kirjoita sitä kaikkea. Laitan ideoita ylös, tuon tekstin perusteella pääsen syventämään kuvaa, sitten kun on sen aika.

Haaste kirjoittamisessa toisinaan on siinä, että menee liian syvälle niihin teksteihin, silloin tekstien muokkaus on ajoittain vaikeaa. Onko sinulle käynyt niin? Miten pääset siitä tilanteesta eteenpäin?

Minulle auttaa etäisyys, teen muuta, työstän muita tekstejä ja sitten kun olen valmis, teen tarvittavat muutokset, jos en silmäilyn jälkeen ole vieläkään tarpeeksi irti, tauko jatkuu.

Välillä on päiviä, jolloin tekstiä tulee tulvimalla, sitten on taas niitä, kun pää lyö tyhjää ja paperille ei tule yhtään mitään. Onneksi näitä jälkimmäisiä on äärettömän harvoin.

Kun jonkin tekstin saa valmiiksi, tulee aivan mieletön tyhjyys, ontto olo, kuin jotain olisi viety pois. Onko sinulla sellaista? Mitä silloin teet?

Hyvä kysymys, johon minulla ei ole yhtä vastausta.

-Kirjoittaminen on matka, joka vie mukanaan, koskaan ei tiedä minne päätyy ja ketä matkallaan tapaa.

-Nautin kirjoittamisesta, kun mieleeni tulee idea, se vie minut täysin mukanaan, näen henkilön ja tarinan tapahtumat mielessäni selkeästi, ne on kirjoitettava ylös. Tässä vaiheessa käytän usein muistilehtiötä.

-Kun kirjoitan edellä mainitulla tavalla, mieleeni tulee ideoita jo seuraavista aiheista ja ne on laitettava myös muistiin.

-Kun olen ns. sylkäissyt tarinan rungon ulos, annan sen hetken olla, palaan siihen myöhemmin ja katson, onko idea vielä hyvä, jos on, jatkan sen työstöä, jos ei annan sen olla ja katson sitä kenties joskus toiste, tai pudotan sen pöytälaatikkoon.

-Minulla on mukavaa mielikuvitusmaailmoissa, joissa saan luoda jotain, siksi myös kirjoitan.

-Kirjoittaminen on minulle myös omaa aikaa

-Arvostan ja olen aina ihaillut kirjailijoita. Minulle oli jo lapsena tärkeitä kaikki sadut ja kirjat.

Muuta:

”Kaivoksen haltijaa ei olisi pitänyt suututtaa. Mustat pilvet kerääntyivät uinuvan kylän ylle, taivas roikkui raskaana, kuin juuri putoamaisillaan oleva kypsä omena. Maa jyrisi. Louhoksen keskellä sijaitsevan kirkasvetisen lammen pinta väreili pahaenteisesti. Miehet sisällä louhoksessa huusivat tuskasta.”

Se oli ote eräästä tekstistäni.

Nuoruuteni äidinkielen tunneilla:

Koulussa kirjoitin mielelläni, äidinkielenopettajani arvioi tekstejäni, että: niitä on mukava lukea ja selvästi minulla on mielikuvitusta ja pidän tarinoiden kirjoittamisesta, palaute jatkui sitten hieman negatiivisemmin: tarinani meni aina aiheen vierestä ja ohi, ylitin annetun sivumäärän ja kielioppi oli hukassa, lauserakenteeni omintakeisia (Virheellisiä). Sain aineista aina 5- tai 6-.

Nyttemmin ymmärrän, että en saanut numeroita tarinan sisällöstä, vaan oikeinkirjoituksesta, en osannut kielioppia, en osaa vieläkään täydellisesti, opettelen.

Minulla on lukihäiriö ja oppimisvaikeus, en muista mitä milloinkin opetetaan, mutta nyt yritän kovasti opetella oikeinkirjoitusta ja kieliopillisia asioita. Näin vanhemmiten huomaa, että kyllä ne asiat oppii myöhemminkin, jos peruskoulussa ei kokenut tarpeelliseksi jotakin ainetta opiskella niin tarkasti.

Olen oppijana sellainen, että saan kiitettäviä sellaisista aineista, jotka todella kiinnostaa, uppoudun ja opettelen sitkeästi, nyt olen päättänyt opetella kielioppia tässä samalla tätä vahvuuttani hyödyntäen.

Unelmia kohti pitää mennä, kielioppi, lukihäiriö ja oppimisvaikeus ovat vain hidasteita, ei este kirjoittamiselle. Tämä tiedoksi kaikille, jotka ajattelevat että äidinkieli ei ole koskaan ollut vahvin laji. Se ei estä sitä, ettet voisi kirjoittaa. Rohkeasti vaan, kirjoittaminen opettaa ja kehittää kirjoittajaa.