Mikä on kirjoittamisen salaisuus?

Nyt sen tässä kirjoituksessani kerron, koska olen itse kirjoittaessani ja kirjoittamisesta lukiessani ja sitä opeteltuani oivaltanut jotain, se onko oivallus oikea vastaus, en tiedä, enkä välitä, se on minun oivallus ja minulle totuus, sinulle se voi olla jotain muuta. Minua ei haittaa se jos sinun totuus on jokin muu, se on sinun mielipide ja ajatuksesi on yhtä oikea, kuin minun omani.

Salaisuus kirjoittamiseen on se, että mitään salaperäistä kaiken tyhjentävää salaisuutta ei ole, joko kirjoittaa tai on kirjoittamatta, mutta ehkä kysyisin mieluummin kysymyksen: mikä tekee hyvän kirjoittajan?

Siihenkin on monta vastausta ja mielipiteitä lienee yhtä monta, kun on lukijaa, joten siihenkään ei ole mitään mystistä vastausta, jokainen voi kokeilla, oppia ja kirjoittaa lisää. Olenko minä hyvä? En tiedä, mutta yritän parhaani ja opettelen.

Kaikki kirjoittajat onnistuu ja epäonnistuu, kaikki kirjoitettu ei ole hyvää tekstiä, todennäköisesti varsinkin kirjoittajan alku on vaikea ja epäonnistumisia tulee enemmän, kuin onnistumisia, mutta hyvä on pitää mielessä sekin, että ei kaikki teksti myöskään ole huonoa. Jokainen huonokin teksti opettaa kirjoittajaa, jokainen kirjoitettu tarina on sanoilla leikkimistä, kirjoittamista, jota kirjoittaja tarvitsee. Epäonnistumisesta ei kannata lannistua vaan paremminkin ottaa oppia.

Jos on halu kirjoittaa, silloin on kirjoitettava, silloin on varmasti myös lukenut kirjoja ja tietää oman käsityksen siitä mikä kirja on ollut hyvä, mikä kirja on ollut huono ja enne kaikkea sen, mitkä ominaisuudet tekivät kirjasta sellaisen, joko hyvän tai huonon. Ei riitä että sanoo: ”kirja oli huono”, vaan on vastattava: miksi, mikä teki lukemastasi kirjasta sen, mikä siinä oli sinun mielestäsi pielessä.

Nämä on tärkeitä huomioita, koska et varmasti halua kirjoittaa sellaista, joka sinun mielestäsi on alun alkaenkin huonoa. Mutta tulee pitää mielessä myös se, että mielipiteesi on vain yhden ihmisen, eli sinun mielipide, jonkun muun mielipide samasta kirjasta voi olla jotain aivan päinvastaista. Kumpi on oikeassa? Ei kumpikaan, molemmat näkevät asiat eri näkökulmista, aivan kuin kirjoittaja, hän kirjoittaa näkökulmista asioita.

Eli kirjoittaa voi kuka vain, pelkkä selitys ”Mies meni kauppaan, hän otti sieltä maidon ja kananmunat, sitten hän meni kotiin ja valmisti itselleen voileivät”. Tuskin toimii.

Mutta jos sinne lisää syvyyttä: ”Mies ei ollut nähnyt päiväkausiin muita ihmisiä, hän ei ollut jaksanut viedä edes mainoksia kerrostalon pihan perälle keräyslaatikkoon. Hänen jääkaappinsa valo ja pieni homekerros lasisen hyllyn perällä viestitti, että oli raahauduttava kauppaan, ihmisten ilmoille. – Hei Martti, tuttu kauppias tervehti miestä. Miehen askel oli raskas, hän ontui. Hänet tunnettiin täällä. Kylän lapset jäivät tuijottamaan tuota reikäiseen villapaitaan pukeutunutta sotaveteraania. Martti oli äreä ei pitänyt ihmisistä, eikä varsinkaan lapsista. -Mitä kakarat tuijottaa, ärähdykset vanhuksen suusta eivät liiemmin helpottaneet lasten mielenkiintoa tuota äkäistä ukkoa kohtaan.

Tarina oli huono, pikaisesti keksitty, sen tarkoitus oli toimia ainoastaan esimerkkinä, ei olla hyvä. Se kuinka paljon kuvausta tarvitaan, on kirjoittajan oma valinta, mitä kuvaa ja miten. Jotkut kirjoittajat kuvaavat paljon, jopa sellaisia asioita, jolla ei lopulta ole merkitystä, mutta he kenties luovat tiettyä tunnelmaa kirjaan, se miten kukakin haluaa kirjoittaa, on siis kirjoittajan oma valinta, eikä siihenkään ole oikeaa tai väärä vastausta.

Kaikki lopulta riippuu paljon siitä, mitä halutaan sanoa, mitä halutaan lukijan tuntevan ja kokevan, kenties näkevän ja mitä halutaan jättää sanomatta. Siltikään kirjoittajan tarkoitus lukijalle asti ei aina onnistu, lukijat ovat erillisiä ihmisiä, kaikilla on oma tapansa tulkita tilanteita ja asioita, siitä riippuu se, kuinka lukija tekstin kokee.

Minä jätin äskeisestä kertomatta sen, että sotaveteraani oli kipeä, häneen sattui fyysisesti, hänellä oli kipuja ja siksi ei pitänyt ihmisistä, mutta sen pystyi kenties lukemaan ontumisena ja jo sotaveteraani sanan mainitsemisella. Tai sitten ei, mutta se oli minun mielessäni, jollain toisella saattoi olla ajatus jostain muusta jätin avoimeksi kysymyksen siitä, joka kenties jollekulle tuli mieleen, oliko papparainen masentunut, yksinäinen hän ainakin oli.

Kulttuuri Runot, novellit ja kirjoittaminen

Kun kirjoitus ei luista

Joskus on päiviä jolloin teksti ei luista, ei sitten mitenkään, on tunne että kaikki kirjoittamani on paskaa, minä olen paska. Sitten tulee taas päiviä että tämä on mahtavaa ja teksti on loistavaa.

Kirjoitan silti, noinakin päivinä, vaikka en saisi aluksi paperille mitään, alan kirjoittamaan kaikkea mitä näen ja mitä ajattelen, teksti on silloin sekavaa, mutta ne on sanoja, joskus jopa kokonaisia lauseita.

Näihin tilanteisiin olen kokeillut luovan kirjoituksen tehtäviä, niitä on saatavilla paljon. Minulle ei auta tehtävät, tai no joskus jos tuolloin löytyy jokin, joka kiinnostaa ja inspiroi ja sitä lähtee vaan tekemään, saattaa kirjoitus taas lähteä lentoon, mutta jos ajatus ei luista, ei mikään tehtävä tunnu mielenkiintoiselle tehdä ja inspiraatio on tuntunut lähtenen minusta pois kokonaan.

Teksti noina päivinä saattaa näyttää tälle:

”Minulla on villasukat jalassa. Ohi ajoi auto, toinenkin, minnehän ne on menossa. Ulkona sataa, ei tee mieli mennä ulos, keittiö pitäisi siivota, mitähän kirjoittaisin. Pää lyö tyhjää, onkohan puhelimeeni tullut viestejä. Pihalla pitäisi haravoida. Kainaloistani leijailee tuoksu, joka kertoo, että minun pitää mennä suihkuun, menen kohta.. Paljonko kello on, mitä tänään oli ruokalistalla, toinen jalkani puutuu. Minä haluan kahvia.”

Hyvin tyypillinen ”pää lyö tyhjää” teksti. Se on nyt kuitenkin kirjoitettu ja ylhäällä muistikirjassa, tuostakin ajatuskasasta saa ehkä jalostettua jonkun ajatuksen joskus, jollekin hahmolleni. En vain vielä tiedä milloin ja kenelle, enkä ajatellut sitä silloin, kun kirjoitin.

Mutta tuollaisetkin ajatukset voivat joskus mahdollisesti olla sopivia jollekin. Kaikki ylös kirjoitettu on aarrearkussani ja käytössäni, jos niin haluan. Tuostakin röykkiöstä on mahdollista ammentaa jotakin luomalleni kirjanhenkilölle, vaikka sellaiselle, jolla on jokin vaikeus elämässä ja hän ei vaikka halua nousta sängystä sinä aamuna ylös. Kenties, kuka tietää, edes minä en vielä tiedä.

On hyvin paljon mahdollista, että ajatusvirta on pätkä, jota en koskaan käytä mihinkään, mutta mihin se auttoi? Menee vain hetki tuon jälkeen, niin sitten taas saan kirjoitettua jotain, mitä olin alun perin aikonutkin. Kun olin saanut ulos nuo mitä mielessäni sillä hetkellä liikkui ja mitä havainnoin, on helpompi lähestyä kirjoittamista.

Mainitsin muistikirjan. Olen nimittäin kirjoittajana sellainen, että tarvitsen kynän ja paperia, minun on kirjoitettava paljon kaikenlasta ylös, mitä näen, mitä tunnen mitä havainnoin ja saatan löytää yllättävistä paikoista hahmoilleni lauseita tai eleitä ja vaikkapa ulkoisia ominaisuuksia. Koko maailma on täynnä inspiroiva asioita, tapahtumia ja ihmisiä, joista löytää ideoita kirjoittamiselle ja jutun aiheita. Ne on kirjoitettava heti ylös ja sellaisenaan, ettei ne muuttuisi ja ne muistaisi mahdollisimman tarkasti. Alkuperäinen ajatus ja kokemus siis on minun mielestäni tärkeä.

Ennen kaikkea kuitenkin tunnen kirjoittamisen luistavan paremmin muistikirjaan, siirrän sitten ajatukseni koneelle.

Kun työstän kirjojani eteenpäin, minulla on sekä läppäri että muistikirja, toisinaan kirjoitan suoraan koneelle, kun tarina on jo sen verran pitkällä, ja ideoita on pää ja muistikirjan sivut täynnä ja pullollaan.

Sitten kun tarinassa tulee jokin tilanne tai kohtaus, johon tarvitsen jotain muutosta, syvennystä tai dialogia tms. niin silloin tartun taas muistikirjaani, sen kanssa olen luovempi. Kun olen hahmotellut ja kirjoittanut sen, olen taas valmis ja jatkamaan koneellani.

Millainen kirjoittaja sinä olet? Onko sinulla muistikirja ja kynä, vai pääsääntöisesti läppäri?

Kulttuuri Runot, novellit ja kirjoittaminen