Millainen koira länderi on?

Tällä hetkellä mulla on eka oma länderi, Heta, joka on myös mun ensimmäinen koira. Kauheen montaa ländereistä tietävää ihmistä en oo tavannut ja ihan pelkkä nimi kromfohrländer aiheuttaa monesti hämmennystä, joten eiköhän jokainen saa tästä postauksesta jotain irti!

Rotuna länderi on varsin uusi, vasta 1940-1950 luvuilla roturisteyksien tuloksena kehitetty. Länderien pääkäyttö on seura- ja harrastekoira, mikä on ollut sen käyttötarkoitus alusta saakka. Kooltaan länderi on keskikokoinen, melko kevytrakenteinen koita. Ländereistä on olemassa kaksi eri turkinlaatua, karkeakarvainen ja sileäkarvainen. Suomessa ei mun tietojen mukaan ole kuin yksi sileäkarvaisten ländereiden kasvattaja, eli karkeakarvaisia on huomattavasti enemmän. Ländereiden turkinväri on valkoruskea. Nyt on lyöty luultavasti ”tärkeimmät” faktat pöytään (kiitos wikipedia siitä, että korjasit osan mun hieman virheellisistä tiedoista oikeiks).

ikkunaheta.JPG

Harrastekoiraks länderi on varsin loistava valinta. Niillä riittää virtaa ja vauhtia. Hetan kanssa me harrastetaan agilityä ja rallityokoa, molemmista neiti on ihan innoissaan. Kaikki länderi, jotka mä tiedän on tosi innoissaan etenkin agilitystä. Rallytoko ei ollut ainakaan meille heti ihan se best evör juttu, mut kun sitä hetken teki, niin Hetankin kiinnostus heräili. Sillon kun länderit innostuu, niin ne innostuu ihan kunnolla ja välillä tulee ns länderihepuleita. Sillon juostaan kenttää ympäri ja kovaa!

Tässä välissä olis varmaan hyvä mainita, ettei ländereillä oo ollenkaan takajalkoja. Takajalkojen paikoilla on tooodella hyvin pomppivat vieterit. Mulla pituutta löytyy reilut 166 cm, mutta Heta yltää silti hyppäämään mun otsan korkeudelle. Se välillä hirvittää, etenkin meiän parkettilattialla, mutta Heta senkun pomppii menemään.Oon kuullut, että jotkut rakens niiden länderille 2 metriä korkeen aidan, ettei se enää hyppäis aidan yli. Arvatkaas vaan löytykö koira hetken päästä aidan toiselta puolelta! 

ikkunaakkuna.JPG

Ländereistä lähtee ihan mukavasti ääntä. Meille on pari kertaa käynyt niin, että vieraat ihan varmistaa sen, kuinka iso Heta on ja onko se kovin agressiivinen. Äänestä Hetaa vois veikata paljon isommaks koiraks, mutta totuus on se, että se on aika tirri.

Länderit on aika itsenäisiä koiria. Sillon, kun Heta oli pentu saatoin oottaamonta minuuttia kuusen takana piilossa, ennen kun neiti ees huomas, että olin kadonnu. Nytkin Heta viihtyy tarvittaessa hyvin omissa oloissaan, mutta monesti se jolkottelee perässä nenä kiinni pohkeessa.

Vaikka me ajateltiin aluks, ettei länderi oo meille se paras eka koira, niin kyl se arki lähti hyvin rullaamaan ja niin se rullaa edelleen. Mä muistan vieläkin sen hetken, kun Heta tuli meille ekaa kertaa. Se vaan oli jotain niin ihanaa <3

Toivottavasti tässä oli nyt tärkeet asiat, mitä rotua esitellessä pitää huomioida. Mä en oo aikasemmin ländereitä rotuna esitelly, tai no. olihan kerran se koulun esitelmä, mutta siitä on jo ainakin puoltoista vuotta. Millaisia ajatuksia, teillä heräs ländereistä? Entä ne jotka omistaa länderin tai tuntee rotua muuten, millasia kokemuksia teillä on tästä rodusta?

Hyvinvointi Hyvä olo

Koiranomistajan fiiliksiä – agility

Mulla löytyy agilitystä kokemusta ajallisesti suunnilleen kahen vuoden verran. Mä en oo ikinä harkinnu lopettavani agilityä, se oli mulle heti semmonen juttu, mitä oisin voinu tehä aamusta iltaan. Myönnetäköön, että mä en ollu siinä heti aluks kauheen hyvä, tuli törmäiltyä esteisiin ja unohtelin vähän väliä minkä hypyn jälkeen mentiin putkeen (ei tietenkään sillä, ettei näitä tapahtuis enää…), mut silti se vaan oli se mun juttu. Tuntuu tosi vaikeelta kuvitella elämää ilman niitä viileitä halleja, joissa kaikuu oman koiran innostunut haukku!

aksaa.JPG

Mun rajoittunut sanavarsto ei riitä kertomaan sitä, miten paljon mä tätä lajia ja sen harrastamista yhessä Hetan kanssa rakastan. Sen lisäks, että agility on kehittäny mun nopeutta ja reaktiokykyä, niin se on vahvistanu mun suhdetta Hetaan. Sillon ku me mennään sinne kentälle, musta vaan tuntuu siltä, et nyt me ollaan just siellä missä pitäiski, tekemässä just sitä meiän juttua. Ja se kun mä nään miten Heta oikeesti haluu tehä aksaa just mun kanssa, saa mut vaan tuntemaan itteni maailman onnekkaimmaks ihmiseks. Miten hemmetissä on mahollista että maailmanakaikkeus on suonu mulle noin ihanan koiran?

pylpyrä.JPG

Sit vielä se, miten paljon ihania ihmisiä mä oon löytäny agilityn takia. Mä en ois ikinä tullu löytämään ketään niistä, jos mä en ois alottanu agilitya. Se koko yhteisö vaan tuntuu niin ihanan rennolta ja ystävälliseltä. Mulla on vieläki tuoreessa muistissa kaikki ne ihanat treenit, joissa ollaan naurettu meiän treeniläisten kanssa yhessä ja etenki viime kesän leiri, jolla mä tapasin super paljon aivan mahtavia ihmisiä. Sillonki, kun mä menin ekoihin kisoihin ja jännitin niin paljon, että kädet täris, niin mulla oli heti ihmisiä kannustamassa. Ei mulla oo mitään hajua, mitä oisin tehny, jos en ois päässy niin hyvin tohon yhteisöön mukaan, kun mä sillon pääsin.

Kuvat: Fanny Penttinen

Hyvinvointi Hyvä olo Höpsöä