Tyttöjen Taloissa tehdään töitä sen eteen, että jokaisella tytöllä ja nuorella naisella olisi mahdollisuus olla omanlaisensa ja kokea tyttöys arvokkaana. Tyttömäisyydellä on edelleen usein julma kaiku arkikielessä ja mediassa. Miten voimme tukea nuorta, joka kasvaa ympäristössä, jossa hänen sukupuoleensa liitettyjä ominaisuuksia sekä odotetaan että vähätellään?

Millainen tyttö saa olla? Suurin osa meistä haluaisi vastata, että juuri sellainen kuin haluaa. Tasa-arvohan on jo valmis!

Tyttömäisyys on kiinnostava sana. Se tuntuu tutulta ja arkiselta, mutta kun alamme tarkastella sitä, sen merkitys alkaa liikkua. Milloin jokin on tyttömäistä? Onko kyse tavasta pukeutua, puhua tai liikkua, kiinnostuksen kohteista, eleistä tai tunnetiloista? Muuttuuko sen merkitys sen mukaan kenessä sen tunnistamme?

“Tyttömäinen” voi tarkoittaa puheessa kaunista, herkkää ja suloista, mutta myös liian herkkää, pinnallista, kilttiä tai heikkoa. Tyttömäisyyttä käytetään mittarina myös uskottavuudelle ja sukupuolen ilmaisulle. Miksi esimerkiksi ulkonäköön, tunteisiin, ihmissuhteisiin, hoivaan tai vaikkapa fanittamiseen liittyvät kiinnostuksenkohteet voidaan kuitata “tyttöjuttuina”?

Tyttöys ja tyttömäisyys eivät ole sama asia. Tyttömäisyys rakentuu kulttuurisesti tunnetuista tavoista ilmaista ja tehdä tyttöyttä. Se muuttuu ajan, paikan ja kulttuurin mukana, eikä sille ole yhtä oikeaa määritelmää. Tyttömäisyys ei ole sidottu biologiseen sukupuoleen tai tiettyyn ikään. On hyvä ymmärtää, että ympäristö tuottaa meille jatkuvasti käsityksiä siitä, mistä tyttömäisyys koostuu, ja me itse muokkaamme ja toistamme niitä.

Eletyssä elämässä tyttömäisyyteen liittyy siis voimakas ristiriita. Tytöiltä voidaan odottaa tietynlaista käyttäytymistä ja ulkonäköä, mutta kun tyttö täyttää näitä odotuksia, hän voikin tulla vähätellyksi. Tyttömäisyyttä käytetään myös poikien vähättelyyn, kun sitä kuvataan pinnalliseksi, turhamaiseksi tai naurettavaksi.

Ongelma ei kuitenkaan ole se, että nuori tekee tyttömäisinä pidettyjä asioita, vaan se, että yhteiskunta pitää näitä asioita vähemmän arvokkaina.

Tyttömäisyys voi olla myös yhteisöllisyyttä, iloa, samaistumista, voimaa ja kapinaa! Helena Saarikoski on käsitellyt nuorten naisten yhteisöllisyyttä ja tyttöyden kulttuurisia esityksiä. Esimerkiksi 90-luvun Spice Girls -fanius oli paljon enemmän kuin musiikista pitämistä. “Girl power” tarjosi vaihtoehtoa kiltin, miellyttävän ja alistuvan tytön ihanteelle. Tyttömäisyydestä rakennettiin yhteisöä ja vahvistettiin omaa toimijuutta. Tytöt eivät vain vastaanota tyttömäisyyden määritelmiä aikuisilta, vaan tekevät ja muokkaavat niitä itse ja antavat niille uusia merkityksiä.

Meidän ei siis pidä rakentaa uutta ahtautta vanhan tilalle! Tasa-arvo ei tarkoita, että tyttöjen pitäisi pärjätäkseen omaksua kaikki ne ominaisuudet, joita pidetään maskuliinisina ja vakavasti otettavina. Tytön ei pitäisi joutua osoittamaan olevansa “enemmän” olemalla vähemmän tyttömäinen.

Tunteet, ystävyys, yhteisöllisyys, hoiva, ulkonäköön liittyvä itseilmaisu, fanikulttuurit ja muut tyttömäisiksi mielletyt asiat ansaitsevat saman arvon kuin asiat, joita olemme tottuneet pitämään kovina, tehokkaina ja hyödyllisinä. Tyttöjen maailma on arvokas itsessään.

Siksi jokaisen aikuisen, ammattilaisen ja nuoren läheisen kannattaa pysähtyä pohtimaan omia arvojaan. Mitä minä pidän tyttömäisenä? Mitä ominaisuuksia siihen yhdistän? Mitä tuomitsen ja mitä arvostan? Muuttuuko suhtautumiseni nuoreen, kun hän ilmaisee itseään tavalla, jonka tulkitsen tyttömäiseksi?

Kasvurauha tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että nuorella on oikeus tutkia itseään ilman, että aikuiset kiirehtivät nimeämään, arvottamaan tai korjaamaan hänen tapaansa olla. Meidän tehtävämme ei ole kertoa nuorelle, kuka hänen kuuluu olla ja miten, vaan antaa hänelle tilaa selvittää se itse.

Kenenkään ei tarvitse muuttua vähemmän tyttömäiseksi tullakseen otetuksi vakavasti. Meidän pitää muuttaa sitä, mitä pidämme vakavasti otettavana.

Kirjoittajat

Peppi & Julia

Rovaniemen Tyttöjen Talolta