5 fiksua ruuhkavuosipariskunnan harrastusta

Meillä ollaan vähän väsyneitä ja myös passiivisia kaiken sellaisen osalta, mikä ei ole pakollista juuri nyt. Pääosin tämä johtuu siitä, että työelämä tähän vuoden aikaan on saatanasta ja velvollisuuksia on perhe-elämän osalta aika paljon ihan vakiona. Säätila ja pimeys toki eivät auta jaksamisasiaa. Hirmuinen väsymys, selittämätön päänsärky ja muu loskapaska-arki eivät kuitenkaan ole lannistaneet meitä (vielä) kokonaan, vaan olemme kaikesta väsymyksestä huolimatta suhteellisen hyväntuulisia.

Lempiharrastuksemme ovat tällä haavaa seuraavat:

  1. Kännykkäkuvien räpsiminen ympäriinsä ja niiden katselu.
  2. Itsemme, toistemme ja lastemme kehuskelu valokuvien (ja arkitoimien) innoittamana. Se tunne, kun on niin täynnä omaa erinomaisuutta, että itseäänkin hirvittää lesoilun määrä (onneksi kukaan ei kuule). Mutta minkäs teet kun niin ja näin hyvin vedettiin se ja tää juttu töissä, ruokakaupassa tai missä nyt sitten oltiinkan? Ja lapset tosiaan ovat niin ihania, hyvinvoivia, iloisia, hienoja, hyväkäytöksisiä kuin vain toivoa voi.
  3. Vissyn juonti ja hapankorpun syöminen itsekehuskelun ohessa. Turmiollinen lohturuokavinkki; kun hapankorpulle laittaa ohuesti voita, viipaleen juustoa ja lykkää sen kymmeneksi sekunniksi mikroon, on kyseessä taivaallinen herkkupala. Toista 67 000 kertaa joka arki-ilta ja siirry kohtaan viisi.
  4. Kierrätysroskien viemisen välttely. Ihan hyvin voi siirtää huomiseen/ensi viikkoon/ensi kuukauteen/vuoteen… Ihan hyvin mahtuu vielä kävelemään keittiöön ja eteiseen. Tai no ei nyt hyvin, mutta pystyy.
  5. Lihominen. Listan kaikki aktiviteetit tapahtuvat pääosin sängyssä, joten… mm-m… lihominen… (meidän sänky sijaitsee keskellä olkkaria niin, että pystymme sängystä käsin tarkkailemaan  ja ohjailemaan erinomaisten lastemme touhuja evää ojentamatta).

Jep, älä tee perässä. Paitsi kakkoskohdasta tulee hyvälle mielelle, mikäli löytää samanhenkistä seuraa.

Kommentit (2)
  1. Koronakotoilu: Nyt valitetaan kotitöistä! 9 pahinta – Up to Date | Lily
    26.5.2020, 13:37

    […] Kierrätysroskien vienti. Kierrättäminen itsessään on mielestäni vaivatonta ja ihan ok, mutta kaikki astiat koko ajan pursuavat. Aina sitä paitsi sataa räntää, jotta tuulessa liehuvien muovinkappaleiden tähtääminen keräyslaatikkoon on maksimaalisen ärsyttävää. […]

  2. Koronakotoilu: Näinä aikoina omaa kotia arvostaa ihan erityisellä tavalla – Up to Date | Lily
    5.4.2020, 11:44

    […] koska remontointi on sekä ärsyttävää että kallista. Toistaiseksi kiinnostus on keskittynyt tutun turvallisesti syömiseen ja […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *