4 tilannetta, joihin en halua joutua ruotsiksi – ja aina joudun silti

Uusperheemme on hyvin vahvasti kaksikielinen. Tai vahvasti ja vahvasti, oikeastihan se olen minä ihan yksin täysin suomenkielisenä tässä joukossa. Lapsipuoleni ovat täysin ruotsinkielisiä ja onkin ollut jännä huomata, miten hitaasti kielitaito kehittyy, vaikka aina sanotaan lasten oppivan nopeasti kieliä. Ymmärtäminen ja puhuminenkin kehittyvät joka päivä, mutta sanotaan näin ettei vauhti huimaa päätä. He ovat molemmat onneksi ennakkoluulottoman yritteliäitä harjoittelemaan, joten väistämättä suomi vielä nousee rinnalle yhtä vahvaksi.

 

Oma tilanteeni on vastakkainen, en ole kauhean reipas ja rohkea harjoittelemaan ruotsia, vaikka siihen on ollut mahdollisuuksia koko aikuisuuteni ajan. Olen pystynyt lurkkimaan sitä pakoon kaikki nämä vuodet tavalla tai toisella, mutta nyt toisinaan päädyn tilanteeseen, jossa lurkkiminen ei onnistu.

Välillä joudun tilanteisiin, joissa heillä ei yksinkertaisesti sanavarasto riitä tai asia on niin tärkeä, etten halua ottaa väärinymmärryksen riskiä ja alan solkata menemään ruotsia. Hullunkurista tässä on, että kyseessä ovat juuri ne samat tilanteet, johon minun kielitaitoni ei millään riitä ja siinäpä sitten kiemurrellaan. Minä noloudesta ja muut myötähäpeästä. Hatunnosto kaikille neljälle lapselle, että he eivät juuri koskaan pyörittele minulle silmiään svenskaamiseni takia.

Hankalimpia tilanteita ovat spontaanit tilanteet, joihin minun pitää kaivaa erikoissanastoa jostain muistin perältä nopeasti. Pahinta, jos se pitää tehdä jotenkin puolijulkisesti. Perheen kesken en jaksa nolostella, mutta välillä huomaan vaihtaneeni lennossa kieltä ja selostaneeni menemään jotain ihmejuttuja ihan muidenkin kuullen.

Noloimmat aiheet minulle:

  • Suuttumistilanne, jossa lapsi on yllättäin tehnyt jotain päätöntä, johon minun tekee mieli ottaa kipakasti kantaa. Joudun himmaamaan ihan hirveästi, että löydän yhtään mitään sanoja kommentoimaan tilannetta. Suuttumisen kuohahdus tuo mieleen jumalattomasti sanottavaa ja vie samalla pois suurimman osan kielitaidosta. Tuntuu, että kaikki mitä sanon on liian lepsua tai liian pelottavaa.
  • Tunnekasvatus. Kiva käydä syvällisiä tunnekeskusteluja, kun perussanasto on itselläni täysin hakusessa. Minulla on meistä kahdesta aikuisesta tähän muuten paremmat valmiudet, joten yllättävän usein päädyn näihin tilanteisiin. Toinen lapsista on muutenkin sillä linjoilla, että mieluummin avautuu tosipaikan tullen minulle kuin isälleen. Toinen on toistaiseksi kiertänyt minut niin kaukaa kuin mahdollista, mutta eiköhän häntäkin vielä ehdi tulevina vuosina tunnekasvattaa.
  • Jonkun prosessin selittäminen. Vaikkapa leipomisessä selitän usein lapsille miten eri aineet reagoivat toisiinsa ja työvaiheisiin. Miksi mitäkin tehdään ja mitä tapahtuu, jos tehtäisiin jotain muuta. Sitten huomaan, että osalta väestöä menee tarina aivan ohi ja päädyn pitämään leivonnan teoriaopetuksen kahdella kielellä. Tai ainakin yritän sitä tökerösti. Ja on muuten tosi kevyttä ja letkeää. Not.
  • Kaikkien sellaisten asioiden selittäminen, joista en tajua itsekään mitään. Lapset kyselevät välillä ihan kaikenlaista outoa. Monista asioista on vähän sinnepäin tietoa, mitä tulee helposti spekuloitua puolihuolimattomasti omille lapsille. Jos saman joutuu tekemään ruotsiksi, tulee siihen heti arvokkaampi sävy, koska ruotsinpuhuminen on aina tavallaan erikoistilanne. Sitten tiedostaakin hyvin vahvasti, että enhän minä tiedäkään tästä(kään) asiasta yhtään mitään. Esimerkiksi koulun sisäilmaongelmia en ole kyvykäs ruotimaan millään kielellä. (Wilma-viestit aiheestahan tulevat minulle ruotsiksi ja ovat nälkävuotta pidempiä, joten jätän ne lukematta.)

Tuli tässä muuan iltana sanoneeksi pienemmälle lapselle rennon huolettomasti ampuneeni aiemmin yhden pikkupojan. Hän katsoi minua vähän oudosti ja näki parhaaksi olla kysymättä enempää siitä aiheesta. Saattoi miettiä, että tuo tätihän on luultuakin hullumpi.

Oikeastihan olin sanomassa, että hoidin aiemmin yhtä pientä poikaa. Skötte ja sköt on ihan sama sana, niin niitähän voi ihan vapaasti käyttää sekaisin?

Perhe Lapset Vanhemmuus

Näin teet täydellisen pullataikinan

Meille tuli vieraita eilen ja käynnin aiheena oli pullataikinan opiskelu. Ystäväni oli pyydellyt opetustuokiota jo pitkään ja kesällä sovittiin, että tehdään sitten kun alkaa olla huonommat säät. Eilinen nyt ainakin täytti sen määritelmän, joten ei kun maitoa lämpenemään.

Lapsoset puuhaamassa omiaan

Osaan tehdä (omasta mielestäni) täydellistä pullaa. Kas siinä se tuli nyt sanottua. Olipas epäsuomalainen kommentti. 😀

Pullassa onnistumista oleellisinta on kärsivällisyys. Resepti on niinkin salainen kuin se, joka lukee jokaisen vehnäjauhopussin kyljessä, joten sitä en nyt lisää ollenkaan tähän postaukseen. Rasvan ja sokerin määrää voi vähän vähentää, mikäli aikoo reilulla kädellä sivellä voita ja ripottaa sokeria vaikkapa korvapuustin täytteeseen.

Me aioimme, joten laitoin litraan maitoa kolme desiä sokeria ja 250g voita.

Siitä en enää vähentäisi. Minulle maistuu ainakin paremmin ihan rehellinen sämpylä, kuin joku terveysintoilijan sinne päin- känttypulla, jossa sokeri ja rasva on karsittu minimiin (ja sen alle) ja jauhot korvattu ties millä leipäjauhoilla tai pikkukivillä. Jos kerran leivotaan, leivotaan oikein! Jos tekee tavallisia pitkoja tai pullia ilman täytteitä, on viisainta noudattaa pussin ohjetta.

No nyt vihdoin siihen työskentelyohjeeseen;

Muut aineet paitsi vehnäjauho ja voi/rasva sekoitetaan vapaamuotoisesti.

Siitä eteenpäin voit sekoittaa jauhoja taikinaan joko kädellä vaivaten tai yleiskoneella taikinakoukkua käyttäen. Sähkövatkainta en käyttäisi, koska niissä on yleensä aivan liian nopea vauhti. Jos käytät yleiskonetta, huolehdi että pyöritysvauhti pysyy minimissä

Jatka vaivaamista niin kauan, että taikina alkaa olla jonkinlainen koossa pysyvä löysähkö pallo. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että noin kolme neljäsosaa käytettävästä jauhosta on taikinassa. Jatka vaivaamista vielä ja vielä. Ja vielä. Ainakin 8-10 minuuttia. Jos olet epävarma ajan riittävyydestä, jatka vielä. Huomaat olevasi hyvässä tilanteessa, kun taikinassa oleva selluliittimainen rakeisuus alkaa poistua ja taikina vetäytyy hienoisina uurteina/säikeinä taikinakoukun menon suuntaisesti.

Sitten on aika lisätä rasva sulatettuna.Taikina tykkää, jos rasva on hiukan kättä lämpimämpää, mutta se ei saa olla kuumaa.

Siinä meneekin tovi, että rasvan saa sulautettua mukaan muuhun taikinamassaan, mutta älä silti nopeuta vauhtia. Kyllä se sinne menee.

Huomaat rasvan löysyttäneen taikinaasi, joten nyt täytyy lisäillä jauhoja vielä kunnes taikina on halutussa leivontapaksuudessa. Siinä kannattaa luottaa enemmän omiin silmiin kuin desimittaan. Hyvä taikina on sellainen, joka on mahdollisimman pehmeää, mutta sitä pystyy käsittelemään silti.

Nyt vaivaa vielä vähintään 10 minuuttia. Ihan oikeasti. 11-13 minuuttia käy myös.

Tätä haettiin; täydellinen pullataikina

Olen itse laiska kohottelemaan taikinaa tässä kohdin, joten 10 minuuttia riittää ihan hyvin ennen leipomisen aloittamista.

Kun olet leiponut pullat haluttuun muotoon, kannattaa pullien antaa kohota liinan alla. Tähän en osaa sanoa mitään tarkkaa aikaa, koska siihen vaikuttaa paljon huoneen ja taikinan lämpötila ja vetoisuus. 10-30 minuuttia?

Ei ihan vielä tarpeeksi kohonnutta tavaraa

Sitten paistelemaan!

Ja nyt kun olet tämän kaiken vaivan nähnyt, huolehdithan etteivät pullat jää pöydälle makailemaan. Jos aiot pakastaa, pakasta heti kun pullat ovat juuri ja juuri jäähtyneet. Näin saat pakkasen kauttakin priimaa pullaa sitten kun se aika koittaa.

Koti Ruoka ja juoma Tutoriaalit Suosittelen