Kalenterivuoden lopussa on muodikasta tehdä erilaisia päätelmiä, yhteenvetoja ja pohdintoja kuluneesta vuodesta.
Omani tiivistyy ja liittyy ikävän paljon yhteen sanaan: työ. 

Tapani on myös ajatella elämääni isommissa kokonaisuuksissa. Viimeiset kolme vuotta kun ovat totaalisen jakomielinen kombo.
2016:  Kun luulin kaiken olevan hyvin. Elämäni matka. Huolettomuus.
2017:  Kun kaikki energia meni kasassa pysymiseen. Selkeyttävä matka. Päättäväisyys.
2018:  Kun kaikki energia meni työhön. Selkeyttävä matka. Väsymys.

Vuoden 2019 tavoitteet: Parempi mieli väsyneen alavireen rinnalle. Selkeyttävä matka. Luovuus.

Tarkastelen kalenteriani.
Lasken päiviä.
Rullaan eri selaimilla ja päätteillä lentoja ja majoituksia.
Selvittelen, miten päästä aikasta A paikkaan B käymättä ensin D:ssä tai G:ssä.
Laskeskelen kesän matkabudjettia.
Turhaudun.
Aloitan alusta.

Kesän matkakohdevaihtoehtolista ehti jo aiheuttaa huolta ystävissä ja läheisissä.
Lähes kaikki pysyvät silti harkinnassa, jos raha vain riittää.
”Et sä sinne voi mennä yksin.”
”Eiks sua pelota?”
”Eiks se ole yksinäistä?”
”Kenen kanssa sä juttelet?”
jne.

Minä tiedän, minne uskallan.
Minä olen ennenkin yksin mennyt aika moneen paikkaan.
Moni asia jännittää, ei pelota. Okei, se yks paikka pelottaa vähän.

Juttelen monien ihmisten kanssa – tai en kenenkään, jos ei huvita.