Elokuu, yksi maailman kauneimmista kuukausista,
vaikkakin liian kuuma.

Takana on monessa mielessä elämäni
hysteerisin,
huikein,
kipein,
hauskin ja
haikein
puoli vuotta.

Olen saanut paljon ja menettänyt paljon;
olen nauranut itseni kipeäksi ja itkenyt itseni kasaksi lattialle;
olen nähnyt ja kokenut paljon sekä tuntenut viiltävää tyhjyyttä;
olen astellut paljain jaloin pehmeällä hiekalla ja repivällä lasimurskalla;
elämä on silitellyt pehmein käsin ja läiminyt avokämmenellä,
Naisen elämää.

Olen huomannut, että varmat tunteet eivät olekaan varmoja.
Menneisyys palaa takaisin katkeransuloisine muistoineen ja tunteineen.
Se, minkä piti olla mennyttä, palasikin kummittelemaan.
Minun piti olla se päättäväinen nainen.
Ja paskat.
Olen tuuliviiri.

Kunpa sitä oppisi yhden asian.
Uskoisi aina polttavansa näppinsä.
Uskoisi, että helpointa olisi luovuttaa ja elää jokin aika vain työlleen ja ystävilleen.
Unohtaa tunnemuju vähäksi aikaa.
(Tai mieluiten pitemmäksikin…)