He’s gone.

Tuntuu samaan aikaan surulliselta ja helpottavalta sanoa se ääneen. Mieleni on rauhallinen ja oloni tyyni. Itsenäinen nainen on palannut. Työpaikalla mieli ei harhaile. Fokus on täysin töissä, mieli kivikovaan taisteluun hiottu. Kenelleköhän tässä yritän todistaa jotain, ajattelin. Itsellenikö? Sitten tajusin, etten yritä todistaa mitään, sillä työ ajaa minua eteenpäin, raivolla. Paremman maailman puolesta. Back to basics.

*

Alkuvuoden tunnemyrskyissä ajatukseni kiersivät kehää ja kokosin voimia ns. viimeiseen kohtaamiseen. Onneksi – todellakin onneksi – vuoden ensimmäisten viikkojen työlasti oli sellainen, että säntäilin paniikkivauhtia pitkin työpaikkaa ja pääkaupunkiseutua teemuki kädessä. Keskustelussa huomasin jatkavani viikon kaikkien palaverien asialinjaa, viileänrauhallista, empaattista, tunteensa piilottanutta. Toinen osapuoli oli ilmeisen järkyttynyt. Ego oli ilmeisesti odottanut itkevää tai hysteeristä naista ja paikalle osunut Leelia oli sitten ilmeinen yllätys.

*

Leelian tosin on yllättänyt toisen vaikeus päästää irti. Yhteydenpito oli yllätys. Nyt Leelia on jotenkin varma, että kaikki on ohi. Ja on helpottunut. Taas on yksi asia, josta on selvitty hengissä.

Vuosi 2012 loppui itselleni hyvään muistutukseen, jonka toki tiedostan arjessani ja olen siitä eternally grateful. Silti sen kirkastuminen on aina yhtä herättävää. Mikä siis on tärkeintä maailmassa? Läheiset ja ystävät ja terveys.

On todellinen lahja, että ympärillä on ihania ja luotettavia ihmisiä. Silloin ei niin paljon sureta esimerkiksi se, että eräät askeleet ovat elämästäni poistumassa kauemmas, niin kuin aina ennenkin.

Ihanat ystävät myös lohduttavat silloin, kun väsyneenä pyyhkii kyyneliä lapaseen talsiessaan tihkusateessa halki harmaan kaupungin. Silloin tajuaa, ettei aina tarvitse olla se vahva ja iloinen tukipilari.

Ystävän kommentti taisi osua ja upota: ”Voisit vaikka luvata itsellesi tänä vuonna, että sun ei tarvitse aina olla se kaikkien olkapää ja apu. Jos vaikka joskus itsekin myöntäisit tarvitsevasi apua, myöntäisit sen ennen kaikkea itsellesi.”

Kun istuu sohvalla pikkuisen mieli maassa on silti ihanaa tuntea ystävyyden lämpö ja hehku aurinkona harmaan sumun takaa. Sen avulla tee maistuu paremmalta ja olo ihan siedettävältä. On hyvä käpertyä torkkuhuovan alle lukemaan tarinoita erilaisesti elämästä.