Rakkaudesta Rauhalinnaan – lapsuuteni pitsilinna

Tänään esittelen teille kohteen, jonne ei valitettavasti tällä hetkellä ole yleisöllä pääsyä.   Itse olin etuoikeutettu vierailemaan linnassa ennen sen mittavaa remontointia, joitakin vuosia sitten.

Mikä Rauhalinna? Nils Henrik Weckman suunnitteli ja  rakennutti vaimolleen Almalle Säämingin (nykyisen Savonlinnan)  Lehtiniemen kylään hopeahääpäivälahjaksi tämän upean pitsihuvilan. Linna valmistui vuonna 1900 ja kuului Weckmanin suvulle vuoteen 1924 asti. Sen jälkeen linnalla on ollut monia isäntiä ja käyttötarkoituksia. Linnassa on ollut niin sodanaikainen radiokuunteluasema, lomakoti, kansakoulu kuin hotelli-ravintolakin. 2000-luvun alkupuolella linna siirtyi yksityisomistukseen eikä se ole sen jälkeen ollut avoinna yleisölle.

Mikä on minun suhteeni Rauhalinnaan?  Minäpä kerron.

Rakkaudesta Rauhalinnaan

Ensimmäinen muistoni Rauhalinnasta. Olen sitä yrittänyt miettiä, mutten osaa sitä määrittää. Rauhalinnalla  oli suuri rooli lapsuudessani 1980-luvun Lehtiniemessä. Olen kasvanut sen vieressä.  Serkkuni asui useamman vuoden sen talonmiehen asunnossa vanhempiensa kanssa ja äitini toimi päällikkönä useampana kesänä linnan keittiössä 1980-luvulla. Olen seikkaillut linnan sopukoissa, kiipeillyt sen katoilla, myynyt kukkia sen parkkipaikalla, seisonut japanin lippu kädessä tervehtimässä Japanin silloista kruunun prinssiä vaimoineen ( nykyinen keisaripari), ihmetellyt turvatoimia ennen  Ruotsin kuningasparin vierailua , istunut linnan keittiössä syömässä lanttusupikkaita, ollut todistamassa sukulaisteni hääjuhlia linnan salongeissa ja käynyt karkkiostoksilla linnan kahvila-kioskissa. Muistot linnasta vyöryvät mieleeni lämpiminä. Listaa voisi jatkaa, mutta ihan kaikkea ei välttämättä tarvitse kertoakaan 😀

Ruotsin kuningaspari majoittui linnassa vieraillessaan Savonlinnassa 1983. Poliisit tutkivat linnan ja tienoot tarkasti, ennen arvovieraiden saapumista

Japanin kruununprinssi puolisoineen yöpyi linnassa myös 1980-luvulla

Samalla kun linna oli minulle tuttu ja tavallinen, oli se myös hieno ja ihmeellinen. Kaisa Melartinin taulut koristivat pienten salonkien  seiniä ja taiteilija itse viipyi koko kauden paikalla myyntinäyttelynsä tiimoilta. Oli jännä tuntea oikea taiteilija. Ihmettelimme serkkuni kanssa ihmisten suurta kiinnostusta linnaan kohtaan. Ei sitä lapsena ymmärtänyt. Ihmisiä saapui päivittäin linja-autolasteittaan. Linnaan pääsi vain opastetuille kierroksille, joita lähti tasatunnein. Pääsymaksu taisi olla 15 markkaa. Kuin salaa livahdimme linnan portaisiin ja kiipesimme ylös linnan näköalatasanteelle tai tirkistelemään parvekkeelle josta näki linnan suureen salonkiin, jossa tarjoiltiin päivittäin lounasta.

Lomaliiton loppu oli minulle suuri järkytys ja tuon hienon aikakauden loppu. Kylänraitti hiljeni. Linja-autoja linnaan kulki enää satunnaisesti. Joka lauantaiset häät vähenivät, kunnes loppuivat kokonaan. Laivavuorot olivat päättyneet. Miten surullinen ja ihmeissäni olin. Miten Rauhalinna saattoi vain unohtua ihmisiltä, ajattelin. Olin toki aikuistunut tuon aikakauden päättyessä ja muuttanut kotikylältä kaupunkiin, mutta silti. Lehtiniemi ei ollut enää entisensä. Jotain oleellista puuttui. Kylän tunnelma oli muuttunut. Olen aina ollut niin ylpeä Rauhalinnasta, miten ainutlaatuinen se onkaan! Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän palo saattaa Rauhalinna takaisin sen entisaikaiseen loistoon on kasvanut. Muutama vuosi sitten sanoin miehelleni, että jos voitan EuroJackpotissa ostan linnan ja pistän sen kuntoon! – En ole voittanut, mutta hyvä, että voin nyt huokaista helpotuksesta, että Kyösti Kakkonen osti linnan ja on hoitanut asian kuntoon! Iso kiitos siitä hänelle!

Linnan näköalatasanteelta aukeaa upea näkymä Haapavedelle kohti Savonlinnan kaupunkia

Luit juuri katkelman avoimesta työhakemuksestani Kyösti Kakkoselle, jonka olin kirjoittanut 2020. Vuosia haaveeni oli palata Rauhalinnaan. Ei yhtään vaatimattomammin kuin Hotellin johtajaksi, mutta  paljon on tapahtunut sen jälkeen ja olen tuosta haaveesta luopunut, mutta rakkaus Rauhalinnaan ei katoa minusta koskaan. Se on osa minun historiaani. Ehkäpä juuri sieltä on peräisin rakkauteni historian tuntemukseen ja rakennustaiteeseen. Mikäli sinulle joskus tarjoutuu tilaisuus päästä vierailemaan Rauhalinnassa – tartu tilaisuuteen ja ole valmis rakastumaan!

Kulttuuri Hyvä olo Matkat Ajattelin tänään

Keisarinnan jalanjäljissä Imatralla

Pyörittelin tämänkertaisen kohteemme Imatran jutun aloitusta tovin. Aloitanko asiallisesti kertomaan Imatran olevan yksi Suomen ensimmäisistä matkailukohteista ja siksikin merkittävä juttukohde uteliaalle kulkijalle, vai kerronko totuuden, että nälkä käänsi kulkijoiden ratin Imatralle ajellessamme Lappeenrannasta kohti Savonlinnaa. Rakkaat lukijani, valitsin siis kompromissin ja päätin rehellisesti paljastaa molemmat asiat teille heti alkuun.

Ennen kuin olimme kykeneväisiä nauttimaan Imatran tarjoamasta matkailuhistoriasta ja kauneudesta, oli saatava ruokaa ensimmäisestä eteen osuvasta paikasta. Nyt ei kiinnostanut paikalliset perinneherkut eikä niiden etsiskely vaan iskimme kiinni tuhtiin kebabannokseen nälän lievittämiseksi.

Tässä vaiheessa on jo mukava pyytää sinut taas hyppäämään mukaani mielikuvamatkalle, kun nälkä oli taltutettu ja ajatuskin jälleen kulki. Ajoimme auton parkkiin Valtionhotellin lähelle. Alueella oli erikoinen tunnelma. Kansallispukuista kansaa, pääosin naisia, parveili linnamaisen rakennuksen ympäristössä. Osa seisoskeli ryhmissä rupattelemassa iloisesti, toiset istuskelivat vilteillä nurmikolla. Yksi kantoi koria jo autoon. Tämä miljöö ja nuo perinnepuvut olivat kertakaikkisen idyllinen yhdistelmä. Kylläpä tulimme hyvälle tuulelle tätä iloista väkeä katsellessamme!

Läksimme kävelemään kohti Imatrankoskea. Olimme liian aikaisin liikkeellä ja emmekä näkisi tänään koskinäytöstä.

Onneksi olimme kuitenkin aiemmin tämän nähneet joten kuivaa uomaa katsellessamme saatoimme kuitenkin ymmärtää kosken upeuden ja  sen vetovoiman.

Kosken ylittävä silta on mitä mainioin paikka koskinäytöksen seuraamiseen, mutta tällä kertaa läksimme kulkemaan sillan viereistä kävelypolkua seuraillen kosken jylhää uomaa

Kosken molemmin puolin on opastettuja polkuja. Me kävelimme Valtiohotellin alapuolella kulkevan pienen polun joka laskeutui pikku hiljaa alemmas.

Jutun alussa mainitsin Imatran olevan yksi suomen ensimmäisiä matkailukohteita. Palataanpa tähän. Imatran sijainti lähellä Venäjän rajaa ja Pietaria  oli otollinen. Suomen matkailun historia kertoo erityisesti venäläisten matkailijoiden ihastuneen Imatran vetovoimaan jo 1700-luvun puolella. Varsinaisena ponnahduksena tälle oli Katariina Suuren koskivierailu 1772. Venäläinen ja saksalainen yläluokka tuli Imatralle kalastamaan ja katselemaan koskea. Junaradan valmistuttua 1870 toi se Imatran vielä helpommin saavutettavaksi ja matkailijoiden määrä lisääntyi pikku hiljaa.

Ennen nykyistä 1903 valmistunutta jugendlinnaa, valtionhotellin paikalla sijaitsi kaksi puurakenteista hotellia jotka paloivat 1800-luvun lopulla.

Kosken yli saattoi tuolloin myös matkustaa vaijerikorissa tai istuskella huvimajassa kuohuja ihaillen ja aistien.

Jatkoimme matkaa yhä alemassa ja lähdimme seuraamaan kylttiä joka opasti kohti kalliokaiverruksia. Niistä en ollut aiemmin kuullutkaan eivätkä ne nyt varsinaisesti kuulostaneet kiinnostavilta, mutta kun nyt täällä oltiin ja matka ei ollut pitkä niin käydäänpä katsomassa.

Useisiin kiviin oli kaiverrettu vierailijoiden ”puumerkkejä”1800-luvulta

Kivikkoinen koski ilman vettä ja muutama kivi johon oli kaiverrettu jotain tekstiä venäjäksi. Kerrassaan kiinnostavaa olisin voinut joskus nuorempana tuhahtaa. Mutta tässä minä seisoin kenties samassa paikassa jossa Katariina Suuri oli kerran seisonut. Mitä hän oli pitänyt näkemästään? Katsellessani kuivaa kosken uomaa saatoin kuvitella vaijerin ja korin. Olisinko itse uskaltanut ylittää kuohuavan kosken sellaisessa? Saatatko kuulla puheensorinan kun ihmiset kertovat kokemuksiaan ja rohkaisevat toisiaan tuohon huvitukseen. Näetkö naiset leningeissään ja päivävarjoineen kävelemässä ja miehet puvuissa kävelykeppeineen.

Imatra – sinä olit ehdottomasti enemmän kuin poikkeamisen arvoinen. Lyhyeksi jäänyt pysähtyminen jätti kipinän – tänne on palattava paremmalla ajalla. Vierailu herätti myös tiedonjanon ja oli kaivettava esille kirja jonka muistin löytyvät hyllystäni.

Tuhansien järvien maa – suomen matkailun historia, joka pursuaa tarinoita Imatrasta ja syventää ymmärrystämme Imatran merkityksestä suomen matkailun synnyssä.

Koskinäytös 2014 ( oma kuva)

Kulttuuri Matkat Suosittelen