Vegaanin jouluvinkit
Tässä teille ajatuksia liittyen joulun viettoon. Ajattelen näiden vinkkien olevan hyödyllisiä kaikille.
Tärkeintä joulussa on rakkaiden ihmisten kanssa oleminen ja hyvien ruokien syöminen. Jouluna on mukavaa pelata lautapelejä ja katsella jouluohjelmia telkkarista. Esimerkiksi Lumiukko on pakko nähdä joka joulu! Jouluna on mukavaa rentoutua, eikä stressata mistään. Jouluna ei kannata miettiä maailman huolia ja murheita, vaan nauttia jokaisesta hetkestä. Toivoisin että jouluna ihmiset olisivat toisilleen kilttejä ja miettisivät sanomiaan vähän tarkemmin kuin normaalisti, välttääkseen turhat väittelyt. Joulupöydässä ei kannata ottaa puheeksi tehotuotantoa tai pohdiskella ruuan eettisyyttä. Myös politiikasta keskustelu kannattaa jättää muulle ajalle. Joulu on yhdessäolon aikaa ja se kannattaa viettää rauhallisesti! 🙂
Seuraavaksi jaan teille muutaman ruokavinkin.
Vegaanin joulupöytään mahtuu paljon erilaisia vaihtoehtoja. Kaupoissa on enemmän vegevaihtoehtoja kuin koskaan aiemmin ja joulun aikaan löytyy monenlaisia vaihtoehtoja kinkulle ja muille eläinperäisille jouluruuille. Myös sekasyöjät ovat kiinnostuneet vanhan perusjouluruuan piristämisestä vegetuotteilla. Hyviä reseptejä löytyy netistä ja lehdistä. Suosittelen Vege-joululehteä, sieltä löytyy modernimpia reseptejä sekä myös ehkä vähän perinteisempääkin jouluruokaa. Joulupöytään tulee mahtua ruokaa jokaisen maun mukaisesti. Alta pääsette näkemään vegetuotteita sekä maukkaita reseptejä.
Tästä pääset Vegaanituotteet-sivuston jouluruokiin. Sieltä löytyy kauppojen vegaaniset valmisruuat ja herkut. Mielestäni kaikkia jouluruokia ei tarvitse tehdä itse, osan voi hankkia kaupasta valmiina tai puolivalmiina. Vegaanituotteet.net-sivulta näkee mitkä kaupan tuotteista ovat vegaanisia. Tämä sivusto on erittäin hyödyllinen myös sellaisille henkilöille joille on tulossa joulupöytään vegaaneja. Sivulta löytyy myös vegaanisia herkkulahjoja tai viemisiä. Täältä näet Kotilieden artikkelin vegaanisista jouluruuista. Artikkelissä on linkkejä blogeihin mistä alkuperäiset reseptit ovat. Myös Vegaaniliiton jouluesitteestä löydät erittäin hyviä vegaanisia joulureseptejä.
Lopuksi mainitsen vielä itselleni kakkein mieluisimmat asiat joulussa.
Oman perheen kanssa on mukavaa viettää aikaa kynttilän valossa, rauhassa ilman kiirettä. Myös hyvien ruokien ja herkkujen syöminen on minulle tärkeää jouluna. Aattoillan kruunaa joulusauna. Parhaat löylyt saa perheeni ulkosaunassa. Puukiuas on parasta!
Rauhallista joulua teille kaikille! <3
Maria S.