Junalla työmatkalle Eurooppaan

Olen aikaisemminkin blogissa kirjoittanut siitä, miten lentomatkustaminen on viime aikoina aiheuttanut omatunnontuskia. Matkustan työn vuoksi paljon ja keväällä lensin niin ikään työn merkeissä ulkomaille lähteneen kumppanin luokse Japaniin. Tätäkin juttua kirjoitan Sveitsissä.Koska kokonaan kotimaassa pysytteleminen ei tällä hetkellä ole mahdollista, pohdin voisiko edes osan matkoista tehdä maitse. Kun edessä oli viikon mittainen työreissu Amsterdamiin, pyysin lentojen sijaan mahdollisuutta matkustaa junalla.Usein työmatkan tekeminen junalla ei tietenkään onnistu, sillä se on hidasta ja joskus myös kalliimpaa. Hidas matkustaminen vaatiikin joustoa sekä työnantajalta (mahdollisuus tehdä etätöitä matkalla) että työntekijältä (valmius käyttää viikonloppu matkustamiseen ja maksaa matkasta aiheutuvia kuluja itse).

Aika- ja rahasyistä tuskin voin siirtyä tekemään työmatkoja vain maitse, mutta tuleville lomamatkoille aion ehdottomasti suunnata tulevaisuudessa mahdollisimman usein junalla. Sen verran positiivinen fiilis reissusta nimittäin jäi käteen.Omalla Helsinki-Kööpenhamina-Amsterdam-Antwerpen-Geneve-reissullani maksimoin perilläoloaikaa matkustamalla kahdesti yöjunalla, mikä oli jälkeenpäin ajateltuna aika raskasta – saksalaisissa yöjunissa on ahtaat penkit, paljon meteliä ja koko yön läpi käytäviä valaisevat halogeenilamput. Silmälapuista, niskatyynystä ja korvatulpista huolimatta yöunet jäivät vähiin.

Muuten junalla matkustaminen on ihanaa: matkalla voi pysähtyä paikoissa, joissa ei muuten tulisi käytyä (kuten Antwerpenissa, josta voisinkin kirjoittaa erikseen). Junassa ehtii lukea, kirjoittaa päiväkirjaa tai tehdä töitä, samalla kun huomaa maiseman muuttuvan matkan varrella. Palkitsevinta junailussa on kuitenkin seikkailun ja matkalla olemisen tuntu, jota ei lentokoneessa koe. Pienestä epämukavuudesta huolimatta tunsin matkalla suurta mielihyvää.Moni kokee junamatkan järjestämisen hankalaksi, mutta se ei nykyteknologialla ole vaikeaa. Siitä innostuneena alla muutama vinkki onnistuneeseen junamatkaan:

  1. Parhaiten juna- ja bussi-juna-yhdistelmämatkoja voi varata omio.com-saitilta. Omiolla on myös kännykkäappi, jonka ansiosta tulevat matkat ja matkaliput löytyvät helposti yhdestä paikasta. Appin kautta on myös helppo ostaa lippuja ja etsiä aikatauluja. Appin käyttäminen teki matkustamisesta todella vaivatonta. Jos et suunnittele matkustavasi lähinnä ennakkovarausta vaativilla pitkänmatkanjunilla, reissuun voi olla joskus halvempaa suunnata reililipulla.
  2. Parhaiten Suomesta Keski-Eurooppaan pääsee Tukholmasta, sillä Baltiassa ei ole juuri junayhteyksiä. Laivalla matkustaminen on kuitenkin ympäristölle yhtä haitallinen vaihtoehto kuin lentäminen. Siksi kannattaakin ottaa Helsingistä puoli kuuden aikaan lähtevä juna Turun satamaan, josta ehtii 20.55 lähtevään Viking Grace -laivaan. Grace on muita laivoja huomattavasti ympäristöystävällisempi ja lisäksi Turusta lähtevät laivat ovat perillä useamman tunnin aikaisemmin verrattuna Helsingistä lähteviin. Koska välimatka on lyhyempi, myös päästöt ovat pienemmät.
  3. Jos matkaa on tarkoitus jatkaa pidemmälle Eurooppaan, kannattaa Tukholman jälkeen pysähtyä yöksi joko Kööpenhaminaan tai Hampuriin – ellei sitten halua nukkua yötä junassa. Tukholmasta esimerkiksi Amsterdamiin junailee yhteen menoon noin vuorokaudessa. Itse lähdin illalla Kööpenhaminasta ja saavuin Amsterdamiin noin yhdeltä seuraavana päivänä.
  4. Roskatietoinen matkailija pakkaa mukaan omat eväät kestorasioissa ja täyttää oman juomapullon aseman vessassa. Matkalle kannattaa myös pakata niskatyyny, lämmin huivi ja silmälaput. Muuten junassa nukkumisesta voi vain haaveilla.
  5. Nauti matkasta! Lue se kirja, johon et ole ehtinyt keskittyä tai ala kirjoittaa päiväkirjaa. Junassa ei ole kuin aikaa, ja se on hitaasti matkustamisen parasta antia.
puheenaiheet matkat vastuullisuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *